Huvilaelämää

Kesän lähestyessä alkaa mökkikansan vaellus luonnon helmaan. Kesämuistot mökiltä ovat monille vahvoja ja aistivoimaisia. Rakkaassa kesäpaikassa myös aikuinen voi tavoittaa lapsuuden viattomuuden ja huolettomuuden.

Kotkajärvellä särkiä syöttämässä

Mökkeilystä tuli kaiken kansan harrastus 1960-luvulla. Vuosilomalait 1960 ja 1973 sekä viisipäiväinen työviikko mahdollistivat vapaa-ajan. Työn perässä kaupunkeihin muuttaneet palasivat lomilla maalle kesänviettoon.

Rantamökin laiturilla. Kuva Aila Holopainen

Omina lapsuuskesinäni 1960–70-luvuilla ajettiin isän kyydissä rättisitikalla Kotkajärven mökille. Talousvesi tuotiin mukana punaisella muovilekkerillä ja jaffapullot vietiin maakellariin. Järven äänet kuuluivat mökin avoimesta ovesta heti herätessä. Vedessä pomppivia särkiä piti päästä pian rantakiveltä syöttämään eilisillä lätyillä.

Veden tuntu, uiminen ja soutelu ovat omia tärkeitä muistoja mökiltä. Ensin harjoiteltiin vedessä pulikointia äidin opastuksella auton sisäkumirenkaalla. Sen jälkeen päivät olivatkin yhtä uimista. Tuntui huikaisevalta kellua syvässä vedessä. Omasta rannasta piti myös uida lähisaareen ja vielä saaren ympäri. Illalla kuikka huusi.

Villa Edelfelt – kosmopoliitin kesäparatiisi

Ennen itsenäisyyden aikaa huvilaelämä oli lähinnä kaupunkien varakkaan porvariston ajanvietettä. Kesäisin taidemaalari Albert Edelfelt (1854–1905) matkusti Pariisista Porvoon lähistölle Haikkoon. Siellä merenrantahuvilassa häntä odottivat äiti Alexandra ja naimattomat sisaret Berta ja Annie. Haikon kesät olivat tärkeä vastapaino Pariisin suurkaupunkielämälle, eräänlainen mondeenin taiteilijan puhdistautumisriitti.

Valkoinen Villa Edelfelt kätkeytyi ruusujen, jasmiinien, hopeapoppelien ja vaahteroiden katveeseen. Puolivilli puutarha oli taiteilijan mieleen, eikä meren ja talon väliin jäävää kukkaniittyä niitetty. Edelfelt ohjeistaa kirjeessään äitiään: ”Järjestäkää niin, että saamme auringonkukkia ja salkoruusuja ulos: niitä on niin hauska katsella ja sitten maalata, ja ne kestävät pitkään syksyllä, joten elokuussa ei tarvitse katsella niitä iänikuisia astereita.”

Taiteilijan kesäparatiisi ei ollut eristyksissä, vaan meren kautta yhteydessä suureen maailmaan. Huvilarannasta näkyivät Haikonselän purjealukset ja höyrylaivat, ja ne ovat päässeet mukaan myös moniin maalauksiin.

Haikossa Edelfelt työskenteli rakennuttamassaan ateljeessa sisaret, palvelijat ja naapuruston rahvas malleinaan. Kesän valo väreilee lukuisissa tunnetuissa teoksissa, kuten Lapsen ruumissaatto, Leikkiviä poikia rannalla ja Kristus ja Mataleena.

Villa Edelfeltiä ei enää ole, mutta taiteilijan ateljee toimii kesäisin museona.

Villa Rulludd – kesänviettoa kuuden sukupolven ajan

Syreenit kukkivat Villa Rulluddin pihamaalla. Kuva Espoon kaupunginmuseo / Heikki Kunttu

Säätyläisten ja porvarien kesähuvilaelämästä kertoo Espoon kaupunginmuseon Villa Rulludd, jossa Kihlmannin kulttuurisuku vietti kesiä kuuden sukupolven ajan vuodesta 1873 1980-luvulle asti.

Palvelusväki huolehti arkiaskareista ja lastenhoidosta. Isäntäväki luki ja musisoi, hoiti puutarhan kasveja ja tutki luonnonvaraisia, rakensi oman näkötornin.

1930-luvulla huvilalla kesiä vietti viisi serkusta, joille opettajattarina toimivat Angi-täti ja Maggi-täti lukivat satuja ja seikkailukirjoja loputtoman kärsivällisesti. Viehättävä Villa Rulludd on parhaillaan remontissa, mutta verkkonäyttely avaa ovia huvilaelämään kiinnostavasti.

Keisari kalastaa

Langinkosken kuohut olivat keisarin mieleen. Kuva Museovirasto/ Soile Tirilä.

Lohikalastus ja yksinkertainen elämä maalla houkuttelivat keisariparin Kotkaan Langinkoskelle. Aleksanteri III rakennutti vuonna 1889 kalastusmajan Kymijoen suistoon kosken partaalle.

Pietarin palatsien loistoon verrattuna keisarin kesäkeidas oli asumuksena hyvin pieni ja vaatimaton. Hirsitalon tapetoimattomissa huoneissa perhe hoviväkineen vietti luonnonläheistä elämää. Keisari nautti kosken kohinasta, onki rantakiveltä, pilkkoi puita ja kantoi joesta talousvettä. Keisarinna Maria Feodorovna laittoi ruokaa.

Keisarin palkkaamat kolme ammattikalastajaa työskentelivät Langinkoskella keväästä syksyyn ja kalastivat hovin tarpeisiin.

Huvilaelämää Nokimäessä

Sotien välisenä aikana yleinen vaurastuminen kasvatti myös huvilanomistajien määrää. Jarmo-ukin lapsuudessa 1930-luvulla perhe muutti kesähuvilalle Nokimäkeen heti koulun päätyttyä, Teemun päivänä. Jarmo-ukki veljineen sekä Anni-täti ja Selma-täti matkustivat maalle linja-autolla. Äiti jäi kaupunkiin töihin.

Kesien vietossa mukana olivat myös lampaat, jotka kesyinä seurasivat poikia uimaan. E.T.Setonin Kaksi partiopoikaa -kirjasta veljekset saivat hyvät tiipiin rakennusohjeet intiaanileikkeihin.

Paikkakuntalaiset kesänaapurit kauhistuivat äidin pojille rakennuttamaa kanoottia. ”Kuoleman kaukalo”, oli tyly tuomio. Ukin itse askartelemalla pitkällä siimalla kalastettiin soppakalat. Kasvimaalla viljeltiin perunat ja muut syötävät sekä mansikoita. Poikien tehtävänä oli kärrätä järvestä kasteluvesi.

Siirtolapuutarhamökki Mansikkapolulla

Siirtolapuutarhamökillä yhdistyy huvi ja hyöty. Kuva Vallilan siirtolapuutarhayhdistys ry / Antti Nuortio

Siirtolapuutarha-aate edisti kaupunkilaisten kesänviettomahdollisuuksia. 1930-luvulla perustetussa Vallilan siirtolapuutarhassa Helsingin kaupungin työläiset saivat kesäkeitaan, jossa yhdistyivät virkistys ja hyöty. Arkkitehdit Birger Brunila ja Väinö Tuukkanen suunnittelivat piskuisia kymmenen neliön majoja ja puutarhakonsulentti Elisabet Koch istutuksia.

Mökkipihoissa nautittiin koristekasvien kauneudesta ja viljeltiin kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Lama-aikaan palstaviljelyllä olikin perheiden ruokataloudessa varsin suuri merkitys.

Alkuperäiseen vuoden 1932 mökkiin voi käydä tutustumassa kesäisin Vallilan siirtolapuutarhan Mansikkapolulla.

Sisävesilaivalla järvenselälle

Espoon Villa Rulluddin kesäasukkaat matkustivat 1930-luvulle asti huvilalle laivakyydillä rannikkoa pitkin. Reitillä liikennöivät mm. laivat Aina ja Ilo, Thor ja Thyra. Vuoroliikenne oli parhaimmillaan niin vilkasta, että huviloilta saattoi käydä kaupungissa töissäkin.

Savonlinna seilaa. Kuva Savonlinnan maakuntamuseo

Paitsi merta pitkin, laivat kyntivät myös sisävesistöjemme suuria selkiä. Laivat kuljettivat puutavaraa ja matkailun lisääntyessä matkustajia. Suomen Matkailijayhdistyksen ensimmäinen matkaopas vuodelta 1888 neuvoi parhaat reitit ja välineet. Esimerkiksi Lappeenrannasta Savonlinnan kautta Kuopioon pääsi höyrylaivalla seitsemän kertaa viikossa. Matka taittui Elias Lönnrotilla tai Konkordialla vajaassa vuorokaudessa.

Savonlinnan maakuntamuseon Höyryt Saimaalla -näyttelyssä tutustutaan sisävesihöyrylaivojen aikakauteen. Valkokylkinen Savonlinna, lempinimeltään Saimaan pikajuna, ja tervahöyry Mikko risteilevät tilauksesta edelleen.

Huvilat ja mökit numeroina

1900: 1 000
1917: 3 000
1940: 20 000
1950: 40 000
1962: 100 000
1990: 370 000
2013: 500 000

Lähde: Tilastokeskus

www.albertedelfeltinateljee.fi/ateljee
www.espoonkaupunginmuseo.fi/materiaalit/muut_aineistot/museot/VERKKO/villarullud
www.langinkoskimuseo.com
www.vallilanspy.net/?p=museo
www.savonlinna.fi/riihisaari