Hyppää sisältöön

Huoli herää

Tuomas Linna kuvasi lehtikuvaaja-aikoinaan sijoitettujen lasten ja nuorten elämää perhekodissa. Se oli keikka, joka jäi mieleen. Ajatus Huoli-teoksesta syntyi, kun hän jutteli ystävänsä kanssa, joka työskentelee kiireellisesti sijoitettujen lasten parissa arviointi- ja vastaanottokeskuksissa. Siitä se sitten alkoi kasvaa, Huoli.
Julkaistu
Teksti Anu Jämsén
Kuvat Tuomas Linna
Huoli herää

– Huh, mitä lukuja! tuumaa kuvataiteilija ja valokuvaaja Tuomas Linna, 29.

 Ja tosiaan: vuonna 2013 Suomessa sijoitettiin kiireellisesti 4 202 lasta, määrä kasvoi 6,6 prosenttia edellisvuodesta. Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettu 18 022 lasta, määrä kasvoi vajaan prosentin.

Miksi teinityttö kantaa käsilaukussaan pistoolia?

Tuomaksen ystävä kertoi myös siitä, millaisia esineitä näiltä lapsilta takavarikoitiin. Lastensuojelulaissahan säädetään tarkoin sijaishuollossa tapahtuvista rajoituksista, myös esineiden haltuunotosta.

  Laitoksen haltuun on otettava esineet, jotka on tarkoitettu lapsen itsensä tai toisen henkilön vahingoittamiseen. Haltuun saadaan ottaa esineet, jotka voivat vaarantaa lapsen omaa tai toisen henkilön henkeä, terveyttä tai turvallisuutta tai vahingoittaa omaisuutta.

Tuomas päätti lähteä dokumentoimaan näitä esineitä. Hän etsi netistä tietoa, lähetti sähköpostia ja soitteli laitosten johtajille.

– Yllättävän helppoa oli päästä kuvaamaan. Työ herätti selvästi mielenkiintoa laitoksissa.

Voiko nyrkkirauta olla noin pieni?

 Linna ei ole kysellyt henkilökunnalta, miksi jokin dödö tai karkkipussi on takavarikoitu. Sen aika on vasta, kun materiaalia on kertynyt riittävästi.

Linna voi dokumentoida laitoksissa eripuolilla maata vuoden loppuun saakka, sillä hän sai helmikuussa Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahan.

Valmiiseen Huoleen tulee myös arkkitehtuurikuvia laitosten ulko- ja sisätiloista sekä kuvia lasten sänkyjen pohjiin tekemistä merkinnöistä.

– Sieltä on löytynyt kaikenlaisia kuvia ja tekstejä. On kirjattu rakkausprosentteja, ikävöity kotiin, mutta myös kiitetty hoitajia.

 Katselen Tuomas Linnan kuvia. Ne näyttävät ihan asiallisilta tuotekuvilta. Tuossa on pinkit hiusten suoristusraudat, tuossa leikkipistooli sekä – hetkinen – maalarinteippiin kääritty pamppu.

– Se oli valmistettu teipistä ja muovista. Se näytti pelottavammalta kuin olikaan.

Alan miettiä, miksi takavarikoinnit on tehty. Ovatko lapset nyt turvassa? Vai onko heidät suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle, vähän niin kuin vankilaan?

Tule keskustelemaan!

Valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään 1.4. klo 18–20 keskustelutilaisuus suomalaisesta lastensuojelusta. Paikalla ovat ohjelmajohtaja Hanna Heinonen Lastensuojelun Keskusliitosta, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, valokuvaaja Tuomas Linna sekä kokemusasiantuntija eli sijoitettuna ollut nuori. Keskustelua vetää museon amanuenssi Tiina Rauhala.

pvf.fi