Hiljaista häirintää

Netistä on lapsille enimmäkseen iloa. Pahimmista päästä varjopuolia on seksuaalinen häirintä: kuvat, videot tai viestit.

Aina häirintä ei mene nettiä pidemmälle, mutta joskus häiritsijä ehdottaa myös tapaamista. Jokunen prosentti lapsista suostuu tapaamisiin.

Mitä me tiedämme nettihäiritsijöistä? Emme paljoakaan. Häiritsijät toimivat nimimerkkien takana, eikä heitä ole tutkittu Suomessa.

– Nettihäiritsijöistä ilmoitetaan harvoin viranomaisille, joten vain pieni osa heistä jää edes kiinni, Pelastakaa Lapset ry:n Lasten suojelu digitaalisessa mediassa -toiminnon päällikkö Mari Laiho sanoo.

Jo pelkkä seksuaalissävytteinen keskustelu alle 16-vuotiaan kanssa on rikos.

Hän arvelee, että kyseessä on moninainen joukko ihmisiä – pääasiassa miehiä, mutta jonkin verran myös naisia:

– Osa häiritsijöistä on alaikäisiä, osa täysi-ikäisiä. He ovat liikkeellä erilaisilla motiiveilla. Netin nimettömyys alentaa herkästi oman käyttäytymisen kontrollia.

Samaa mieltä on Exit-hankkeen projektipäällikkö Tanja Auvinen. Exit tarjoaa neuvoja ja keskusteluapua seksuaalista häirintää kokeneille nuorille.

– Häirintää tapahtuu paljon myös kaduilla ja kahviloissa. Tyttöjen kertomusten perusteella seksiä ehdottelevat miehet eivät todellakaan ole alkoholisoituneita tai marginalisoituneita mielenterveyspotilaita, vaan kaikenlaisia miehiä, Auvinen sanoo.

Myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä kiinnijääneistä tehdyt kansainväliset tutkimukset osoittavat heidän tulevan kaikista yhteiskuntaluokista ja edustavan monenlaisia ammatteja.

Vastuu on aikuisen

Mediassa pohditaan harvoin, keitä nämä häiritsijät ovat ja mikä saa heidät käyttäytymään, kuten he käyttäytyvät. Keskustelu käy lähinnä uhrien, lasten, ympärillä. Miksi?

– Hyvä kysymys. Ilmiötä pitäisi tarkastella nykyistä kokonaisvaltaisemmin, Mari Laiho sanoo.

Tanja Auvisen mukaan olemme alkaneet ylipäätään vasta viime vuosina keskustella tämäntapaisista asioista. Jopa keskustelu väkivallasta on aika nuorta.

– Meillä ei tunnuta ymmärrettävän, kuinka traumatisoivaa vähäinenkin seksuaalinen vihjailu ja kommentointi saattaa alaikäisestä nuoresta tuntua.

Auvisen mielestä elämme kulttuurisessa ilmapiirissä, joka tuomitsee kyllä raiskaukset, mutta syyllistää herkästi uhrin raiskauksia lievemmissä tapauksissa:

– Jos media kertoo häirinnästä, kohta keskustelupalstoilla kirjoitetaan, että tytöt itse houkuttelevat miehiä ansaan. Monien mieleen ei edes tule, että vastuu on aina täysikäisen.

Laiho tähdentää samaa: jo pelkkä seksuaalissävytteinen keskustelu alle 16-vuotiaan kanssa on rikos.

Apua häiritsevälle aikuiselle

Mitä seksuaaliselle nettihäirinnälle tulisi tehdä?

Mari Laihon mielestä on tärkeää, että lapset oppivat tunnistamaan sopivan ja sopimattoman rajat netissä. Heitä tulee myös kannustaa kertomaan häirinnästä aikuisille. Tarvittaessa asiasta tulisi tehdä ilmoitus poliisille.

– On kuitenkin kohtuutonta siirtää vastuu yksin lasten harteille. Vastuu on häiritsijällä ja hyväksikäyttäjällä, Laiho sanoo.

Pelastakaa Lapset valmistelee ennaltaehkäisyyn tähtäävää oma-apuverkkoaineistoa. Se on tarkoitettu henkilöille, joilla on huoli omasta seksuaalisesta kiinnostuksestaan lapsiin tai lasten kuviin netissä.

Aineisto antaa valmiuksia käyttäytymisen hallintaan, ja se on tarkoitus valmistua tämän vuoden aikana.

– Esimerkiksi Englannissa toimii auttava puhelin, johon lapsista seksuaalisesti kiinnostunut voi ottaa yhteyttä ennen kuin mitään on tapahtunut. Tällaista tarvittaisiin meilläkin, Laiho uskoo.

RAY:n rahoittama Exit-hanke valmistelee myös toimintatapoja nettihäirinnän estämiseksi.

– Ihmisiä on muistutettava siitä, että netissä toimivat samat lait kuin muuallakin yhteiskunnassa. On perättävä myös yritysten ja palveluntarjoajan vastuita.

Tanja Auvinen korostaa asennemuutosta: netti on ihmisten luoma ja sitä voi rajoittaa siinä missä jotain muutakin foorumia.

– Tärkeätä olisi myös tutkia, keitä häiritsijät ovat ja miten he päätyvät toimimaan, kuten toimivat.