Au pair -mummina Shanghaissa
Matkailusta aina tykänneellä Raija Partasella oli halu nähdä eläkkeellä oikeaa arkielämää jossain muualla kuin Euroopassa. Rahallisesti pitkä lomailu ei olisi ollut hänelle mahdollista, joten vaihtoehtoa oli etsittävä muuten.
Kuin sattumalta hänen silmiinsä sattui netissä ilmoitus, jossa suomalainen nainen haki hoitajaa 8-vuotiaille kaksostytöilleen Shanghaihin.
– Istuimme tyttäreni kanssa Turussa hänen parvekkeellaan ja totesin, että tuo on minun juttu!
Partanen laittoi hakemuksensa ja tuli valituksi kymmenien hakijoiden joukosta. Perhe halusi nimenomaan hoitajan, jolla oli jo elämänkokemusta.
– Sovimme tapaamisen Suomeen kesäksi ja huomasimme, että kemiamme kohtasivat heti sekä äidin että tyttöjen kanssa. Siitä homma lähti.
Käytännön järjestelyt, kuten viisumi, hoidettiin matkatoimiston kautta. Syksyllä 2012 Raija Partanen matkasi kotikaupungistaan Mikkelistä Shanghain miljoonakaupunkiin. Lentokentällä häntä oli vastassa autonkuljettaja, joka vei hänet seitsemän kerrostalon kokonaisuudesta koostuvalle asuinalueelle. Partasen tuleva koti oli 47. kerroksessa.
– Olihan se aika huima kokemus, kun asuinalueen sisääntulopuomeilla oli vartijat ja alaovella henkilökuntaa. Viihtyisäksi tehdyltä alueelta löytyi kaikki, mitä ihminen saattoi kuvitella: kauppoja, ravintoloita, keilahalli ja uimahalli. Ei sieltä olisi tarvinnut välttämättä mihinkään lähteä.
Tuki ja turva, arjen apuri
Raija Partanen pääsi nopeasti kiinni perheen elämään. Käytännössä hän pyöritti arkea välillä yksinhuoltajana, sillä tyttöjen äiti joutui toisinaan olemaan työmatkoilla useitakin päiviä. Partanen on tyytyväinen, että tytöillä oli rutiineja esimerkiksi iltatoimiin liittyen. Se helpotti huomattavasti.
– Herätin tytöt aamukuudelta ja valmistelin heidät kouluun. Koulubussi haki heidät vartin yli seitsemän talon portilta, jonne se myös palautti heidät vähän ennen neljää. Päivällä kävin kaupassa, pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa. Illalla autoin tyttöjä läksyjen teossa ja vein heitä harrastuksiin.
Siivooja kävi kolme kertaa viikossa, joten riitti, että Partanen piti yleistä järjestystä yllä.
Hän oli tyttöjen kanssa monessa mukana: koulun juhlissa, lasten kavereiden synttäreillä ja retkillä. Hänen osaansa kuului huolen- ja kurinpitoa sekä hulluttelua ja naurua – aivan kuten mummilla ainakin.
– Kiintymys tyttöihin kasvoi niin, että minut houkuteltiin vielä kevääksi 2013 Kiinaan. Silloin olin perheen apuna neljä kuukautta. Kesän olin taas Suomessa, mutta syksyllä huomasin olevani jälleen Kiinassa. Mutta mikäs siinä: minulla ei ole omia lapsenlapsia, joten varamummoilu au pairina on sopinut minulle.
Koti-ikävää Partanen ei potenut ulkomailla ollessaan.
– Joskus kaipasin lastani ja hänen hauveleitaan, mutta en muuta. Yhteydenpito ystäviin on nykytekniikalla helppoa – olipa missä päin maailmaa tahansa.
Hän uskoo, että au pair -mummoille on tarvetta, sillä kaikki perheet eivät halua nuorta tyttöä tai poikaa lastensa hoitajaksi.
– Tietyllä tavalla siitä on tukea ja turvaa myös perheelle itselleen, kun kodissa on läsnä vanhempi ihminen. Minä ainakin koin, että perheen äiti piti hyvänä, että sai puhua kotona aikuisen kanssa omalla äidinkielellään aikuisten asioista.
Käytännön kokemus riittää
Pohjois-Savossa Varpaisjärvellä (nykyistä Lapinlahtea) syntynyt Raija Partanen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1970. Samoihin aikoihin hän matkusti ensimmäistä kertaa junalla yksin Helsinkiin.
– Tyttökaveri lähti samoihin aikoihin au pairiksi Lontooseen ja sille tielleen jäi, Partanen kertoo.
Koulutukseltaan hän on yo-merkonomi ja käynyt vuosien varrella monenlaisia markkinoinnin ja myynnin koulutuksia, mutta lastenhoitoon hänellä ei ole mitään ammatillista koulutusta. Sitä ei au pairilta yleensä edellytetäkään.
– Meitä oli kuusi sisarusta, ja minä olin toiseksi vanhin. Kyllä siinä hoitokokemusta kertyi! Lisäksi hoidin aina ennen oman tyttäreni syntymää siskojen ja veljien lapsia, sillä tykkään lapsista valtavasti.
Avoimella mielellä, englannilla ja viittomakielellä pärjää yllättävän hyvin.
Partanen haluaakin rohkaista ihmisiä lähtemään maailmalle, jos siltä tuntuu ja terveys sen sallii. Liian kriittinen omaa pärjäämistään kohtaan ei kannata olla, mutta kannattaa miettiä, jaksaako arkea vieraassa maassa ja vieraiden ihmisten ympäröimänä.
– Avoimella mielellä, englannilla ja viittomakielellä pärjää yllättävän hyvin, mutta kannattaa asennoitua siten, että menee osaksi perheen arkea, ei siis lomailemaan.
Vapaa-aikoinaan Partanen kiersi Shanghaita. Hän koki sopeutuvansa hyvin aasialaisten joukkoon, eikä osannut pelätä mitään.
– Liikkuminen oli vaivatonta, eikä vastakohtien näkemiseen kyllästynyt. Pudongin puoli, jossa asuimme, oli moderni, mutta toisella puolella jokea näyttäytyi Puxxin puoli eli vanha Shanghai. Siellä oli paljon vanhoja kujia ja hökkelitaloja, mutta myös paljon uusia rakennuksia ja katuja.
Eniten Raija Partasta yllätti se, miten halpaa työn teettäminen on Shanghaissa.
Suurin järkytys hänelle oli ilmansaaste.
– Muutamina päivänä se oli niin hirveä, ettei tyttöjä voinut laittaa edes kouluun.
Maailma houkuttaa yhä, ja kaikki vaihtoehdot ovat avoinna. Kenties Raija Partanen suuntaa jälleen maailmalle – tai sitten hän jää Turkuun tyttärensä avuksi.
Uskaltaisinko?
* Au pairin perhe maksaa matkat, asumisen, ylöspidon ja antaa vähän käyttörahaa.
* Hakuilmoituksia löytyy mm. työvoimatoimistosta ja netistä.
* Yleensä au pair -ilmoitukset on suunnattu nuorille, mutta aina niissä ei ole ikärajaa. Esim. Nordic Nannies välittää myös mummeja maailmalle os. www.nordicnannies.com
* Yleistä tietoa löytyy os. www.maailmalle.net/aupair
Itsenäistymisen intensiivikurssi
Millaista on hoitaa toisten lapsia ja koteja vieraassa maassa nuorena ja kokemattomana?
Teksti: Minna Huuhka
Moni välivuottaan suunnitteleva nuori halajaa ulkomaille. Au pairiksi lähteminen vaikuttaa helpolta. Isäntäperhe järjestää asunnon, ruokailut ja työn. Tarjoaapa moni vielä kielikurssinkin. Vastapalvelukseksi au pair hoitaa perheen lapsia ja pyörittää kodin arkea nimellistä taskurahaa vastaan.
Pahimmillaan au pair on kuin ylityöllistetty piika ja parhaimmillaan perheenjäsen. Toisten nurkissa asuminen ja rankka työ eivät useimpia au paireja haittaa. Tärkeintä on saada kokea uusi kulttuuri ja tutustua ihmisiin. Kun elämä ulkomailla alkaa sujua, kielitaito kasvaa itseluottamuksen rinnalla. Au pair -vuosi on useimmille hyvä, mutta rankka ja kasvattava kokemus.
”Lähdin au pairiksi heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen kohentaakseni saksan kielen taitoani. Luotin, että kaikki menee hyvin. Valitsin isäntäperheeni netti-ilmoituksen, valokuvien ja vaistoni varassa.
En silloin murehtinut turvallisuusasioista. Vasta kun olin jo junassa matkalla perheen luo, aloin miettiä, mihin olinkaan joutumassa. En tiennyt mitään lastenhoidosta ja osasin vain hädin tuskin saksaa.
Työni oli hoitaa perheen kahta pientä ja vilkasliikkeistä poikaa. Kiinnyin veljeksiin kovasti ja Suomeen palattuani ikävöin heitä. Perheen kotikieli oli ranska, mutta minun toivottiin opettavan lapsille saksaa. Kotitöitä minun ei tarvinnut tehdä, oman huoneenikin siivosi siivooja.
Asuin isäntäperheeni talossa ja vietin paljon aikaa heidän kanssaan. Välillä oli hieman epäselvää, olinko töissä vai vapaalla. Kun perheeseen syntyi vauva, jäin poikien kanssa yksin. Perheen isä jatkoi ympäripyöreiden työpäivien tekemistä entiseen malliin.
Tutustuin helposti muihin au paireihin ja matkustelin paljon viikonloppuisin. Au pair -vuonna opin puhumaan rennosti kieliä ja aiemmin vaivannut ujous helpotti. Itseluottamus lisääntyi, kun huomasin osaavani huolehtia itsestäni ulkomaillakin.
Nyt kun minulle on tulossa oma lapsi, palaan au pair -ajan kokemuksiin. Neuvolan neuvot on helppo suhteuttaa, kun on nähnyt millaista lapsiperhetodellisuus on.”
Tiia, au pairina Saksassa”Lukion jälkeen päätin pyrkiä opiskelemaan ulkomaille. Ensin halusin ottaa tuntumaa toisessa maassa asumiseen. Ajatus siitä, että pääsen ulkomaille töihin helposti ja turvallisesti sai minut lähtemään au pairiksi. Olisin halunnut aluksi Ranskaan, mutta kiva isäntäperhe löytyikin Saksasta lehti-ilmoituksella.
Aluksi oli aika rankkaa, kun kaikki oli uutta, enkä osannut kieltä juuri lainkaan. Viihdyin silti todella hyvin, vaikka palkka oli todella pieni suhteessa työmäärään. Työskentelin Saksassa kahdessa hyvin erilaisessa perheessä ja lähdin hoitamaan saksalaisia lapsia Pariisiin vielä kolmanneksi vuodeksi.
Au pair -vuodet vahvistivat haluani tehdä uraa ulkomailla. Silloin huomasin, miten helposti uuden kielen voi omaksua, kun vain päättää oppia sen. Kesken Pariisin pestin lähdin takaisin Saksaan ja aloitin yliopisto-opinnot. Nyt olen asunut Frankfurtissa jo yli kymmenen vuotta ja valmistelen väitöskirjaa.”
Jonna, au pairina Saksassa ja Ranskassa”Minulle syntyi halu nähdä maailmaa oltuani kielikurssilla Englannissa. Ensimmäisen kerran olin au pairina Lontoossa jo lukioaikana. Sittemmin lähdin hoitamaan lapsia San Franciscoon. Molemmissa valinnoissa päätökseeni vaikutti kieli. Englanniksi oli helpompi toimia, eivätkä kulttuurierot olleet suuren suuria.
Ensimmäinen perheeni Yhdysvalloissa halusi au pairin, joka viettäisi aikaa perheen kanssa myös vapaa-ajalla. Minä halusin pitää kiinni omasta ajastani, joten tiemme erosivat.
Minua kohdeltiin aina hyvin, perheenjäsenenä. Työni oli yllättävän itsenäistä. Hoidin lapsia, juoksevia asioita ja joskus kotitöitäkin. Välillä koin, että olin liian kiinni perheessä, ja yksityisyyteni kärsi. Voi olla, että yksityisyyden kaipuu oli osa suomalaista mentaliteettiani.
Au pairiksi lähtevän kannattaa miettiä tarkoin motiivejaan. Jos mielessä on pelkkä biletys, au pairina olemisesta ei saa kaikkea irti. On myös hyvä selvittää käytännön asiat etukäteen, etteivät työajat ja perheen odotukset tule yllätyksenä. Tosin onneksi perheen vaihto onnistuu paikan päällä. Ei tarvitse pelätä joutuvansa kärsimään vuotta perheessä, jossa ei halua olla.”
Annika, au pairina Englannissa ja Yhdysvalloissawww.nuorisovaihto.fi/au+pair/
Merja Helaniemi: Vierekkäin vai vastakkain? Opas au paireille ja isäntäperheille, Expat Finland 2007.