5 väärinkäsitystä nuorten syrjäytymisestä
Nuorisotakuu velvoittaa tarjoamaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ- tai opiskelupaikan viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.
Kaikille peruskoulun päättäneille nuorille taataan koulutuspaikka.
Taustalla on kaunis ajatus siitä, ettei ketään jätettäisi kelkasta. Toteutustavoissa on kuitenkin nuorten kannalta toivomisen varaa.
Koulukuraattorina työskentelevän Rauno Perttulan mukaan aktivointikeinot eivät toimi, jos niiden varjolla sivuutetaan lapsen hyvinvointi ja lakaistaan ongelmat piiloon. Hän kiinnostui tutkimaan nuorten syrjäytymistä, koska törmäsi työssään koulukuraattorina jatkuvasti syrjäytymiskeskusteluun. Se, miten nuorista puhuttiin riskeinä, ja miten heitä pyrittiin hallinnoimaan pakkokeinoilla, sai Perttulan ottamaan kriittisen näkökulman sosiaalityön väitöskirjassaan.
1
Syrjäytymistä ehkäistään tiukemmalla kontrollilla
Nuorista puhutaan riskeinä.
1990-luvun lama käynnisti riskipolitiikan aikakauden, jota ohjasi usko varhaiseen puuttumiseen ja ulkopäin tulevaan nuorten elämän hallintaan. Lapset alettiin nähdä riskeinä, jotka pitää ennakoida. Ajateltiin, että kun nuori on koulutuksessa tai muussa aktivointitoimenpiteessä, hänen tarpeensa voidaan unohtaa.
Se on johtanut siihen, että vaikkapa vakavista toiminnallisista tai neurologisista häiriöistä kärsivää nuorta saatetaan pallotella koulutuspaikasta työvoimahallinnon kautta työpajaan, velvoittaa jälleen yhteishaussa hakemaan koulutuspaikkaa, jossa opiskelusta ei tule mitään, jolloin hän on kohta taas työpajassa.
Nuori voi jäädä jumiin aktivointikierteeseen, eikä missään vaiheessa tutkita, millaista tukea hän todella tarvitsisi. Ihmetellään vain, miksei häneltä mikään onnistu.
Ratkaisu:
Ehkäistään sosiaalista pahoinvointia auttamalla lasta jo ala- ja yläkoulussa. Panostetaan ehkäisevään perhe- ja sosiaalityöhön ja paneudutaan lasten ja nuorten ongelmatilanteisiin ajoissa.
2
Koulu pelastaa
Koulutus tai tutkinto ei pelasta ketään, jos ongelmiin ei ole tartuttu eikä lasta autettu ajoissa.
Nuoruuteen kuuluu aina luonnostaan hapuilua, mutta kilpailuyhteiskunta vaatii, että jo 15-vuotiaana pitäisi lyödä lukkoon loppuelämänsä. Yhteiskunta ei anna tilaa etsinnälle, joka aiemmille sukupolville sallittiin.
Syrjäytymiskeskustelulla pyritään ohjaamaan nuorta tekemään ratkaisuja, joihin hän ei välttämättä vielä ole kypsä. Perttulan mielestä järjestelmässä on vikaa, jos nuori joutuu miettimään, mihin kouluun hakisi, ettei ainakaan pääsisi. Resursseja hukataan siihen, että pakotetaan nuoria vääriin paikkoihin.
Ratkaisu:
Panostetaan laadukkaaseen oppilaanohjaukseen, eikä pakoteta nuoria väärille aloille.
3
Opintoajan rajaaminen ryhdistää opiskelua
Nuoret tarvitsevat enemmän aikaa.
Koulutuksen lyhentämis- ja tehostamistarpeet liittyvät uusliberalistiseen tuloksellisuus- ja vaikuttavuusajatteluun, jolla ei Perttulan mukaan ole mitään tekemistä arkitodellisuuden kanssa. Nuoret tarvitsevat enemmän aikaa, eivät vähemmän.
On ankara ajatus, että lapsen tai nuoren täytyy tulla entistä aikaisemmin tietoiseksi siitä, että kaikki mitä hän tekee – tai jättää tekemättä – voi koitua kohtaloksi. Nuorilla on erilaisia elämänkulkuja, siksi opintoaikojen rajaaminen pikemminkin syrjäyttää sellaisia nuoria, jotka eivät pysty kiivaaseen opiskelutahtiin.
Ratkaisu:
Tuetaan tarvittaessa sosiaalityön keinoin nuoren itsenäistymistä.
4
Välivuosi syrjäyttää
Nuoren välivuosi voi saada aikaan moraalisen paniikin, koska silloin näyttää siltä, ettei nuori ole toiminnassa tai aktivoinnissa eli ”systeemissä kiinni”.
Välivuosi voi kuitenkin tarkoittaa nuoren hyvinvoinnin kannalta erilaisia asioita. Hän voi sen aikana viettää hyvinkin rikasta aikaa ja miettiä rauhassa, mitä aikoo tehdä elämällään. Se voi olla ratkaisevan tärkeää ja arvokasta hänen tulevaisuutensa kannalta, mikä johtaa hyvään lopputulokseen myös yhteiskunnan kannalta.
Ratkaisu:
Entä jos kysyttäisiin nuorelta itseltään?
5
Työ pelastaa
Nuorisotyöttömyys on kasvanut, ja tarjolla olevat työtkin ovat pätkiä. Meiltä ovat lähes kokonaan kadonneet teollisuuden ja palvelualojen työt, joilla aiemmat sukupolvet pääsivät kiinni työelämään.
Tämä on rakenteellinen ongelma, jota on väärin sysätä yksilön harteille.
Osa nuorista pystyy vastaamaan kilpailuyhteiskunnan haasteisiin, toiset voivat löytää erilaisten vaiheiden kautta paikkansa, mutta loput luovuttavat. Vaikein tilanne on niillä luopujilla, jotka jäävät järjestelmän rattaisiin. He ovat erilaisten kontrollitoimenpiteiden kohteena, ja heiltä puuttuu mahdollisuus oman elämän hallinnan tunteeseen.
Ratkaisu:
Kun ihminen huomaa, ettei hänelle ole paikkaa kulutusyhteiskunnassa, hän voi alkaa etsiä elämänarvoja muualta kuin kulutuksesta – kuten yhteisöllisyydestä, aineellisesti vaatimattomasta elämästä tai kehitysyhteistyöstä.
Rauno Perttula: Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä. University of Jyväskylä 2015.
Ladattavissa PDF-muodossa os. https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/45264