1901 kilometriä

Kesäkuu kului reissun päällä ja blogi hiljeni. Suomi on kaunis maa, Kilpisjärveltä ulkosaaristoon ja Pohjanmaalta rajavyöhykkeelle sitä olemme vuosien varrella tutkineet.

Kimmo Ohtonen, tuo mainio luontokuvaaja puhui tv-dokumentissaan kotiseudustani eli Pohjois-Savosta ”rajavyöhykkeenä”. Esimerkiksi Ilomantsiin, joka ei sekään ole aivan rajalla, on sieltä 300 kilometriä. Ehkä se kuitenkin on raja viljellylle ja asutulle seudulle ja sen jälkeen alkaa todellinen metsien maa?

Vieremän Marttisenjärvi

Mieheni kotikunta on Etelä-Karjalassa ja matka sieltä minun heimomailleni on 366 km. Matka kestää autolla noin viisi tuntia koska tiet ovat maanteitä. Appiukkoni ei ollut uskoa, että matka Helsingistä kotikuntaani taittuu myös kesäkelillä reilussa viidessä tunnissa. Baby, it’s called highway! Hänen mielestään Helsingistä Lieksaan kulkee näppärästi, kun hän taas samalla päivitteli USEASTI kuinka pitkä matka Ylä-Savosta on tulla Helsinkiin. Appiukkoni on hyvin ”my way”- tyyppinen ihminen, mutta viime kerralla sain sanottua että Lieksaan on kyllä lähes yhtä pitkä, hieman pidempi matka kuin Iisalmeen.

Kesäinen niitty Runnilla

Eräs ystäväni oletti, että kun hän tuntee Karjalaa, hän tietää Savostakin jotain. Varsinkin karjalaiset loukkaantuvat, jos heitä luultaisiin savolaisiksi. Pohjois-Karjalassa on ihan omat jutut, kuten enemmän petoja ja venäjänkielisiä. Savossa molempia on vähemmän ja enemmän järviä sekä lehmiä. Karjalassa liikkuessa näkee paljon venäjänkielistä tekstiä, Savossa ei.

Pohjois-Karjalassa asunut kollega oli havainnut ilmestyneet ilveksen jäljet parvekkeella nukkuneen poikansa vaunujen luona, kun taas minä en nähnyt ilvestä 20 vuoden aikana, en lenkillä, en autosta, en metsäteillä, yöllä enkä päivällä! Haluaisin kyllä nähdä ja veljeni perhe sekä isäni ovat niitä yöllä autosta bonganneet! Suurpetojen tai hirven näkeminen on nykyisin harvinaista ylipäätään. Viimeksi toukokuussa vauvan kanssa vaunulenkillä kuulin hirven ”möökivän öhkäisyn”, oikein kuinka se kaikui suuren eläimen sisuksissa. Jatkoin matkaa sukkelasti, sillä hirveäkään en halua lähikontaktiin, jos se pelkää vasojensa puolesta.

Peltomaisema toukokuussa

Seinäjoelta lähtöisin oleva kollega ajatteli, että minun kumppanini on löytynyt melkein naapuripitäjästä (Itä-Suomi on Itä-Suomea), vaikka herranen aika sentään, en ollut koskaan käynyt koko maakunnassa ennen miehen tapaamista. Ei minulla ollut aiemmin ollut mitään asiaa Lappeenrantaan! Helsinkiläinen ihana ystäväni kysyy, että koska olet menossa seuraavan kerran pohjoiseen. Se on totta, että jos hän tarkoittaa ilmansuuntaa, niin sinne menen, aivan suoraan. Mutta jos hän viittaa Pohjois-Suomeen, niin pyydän mielessäni anteeksi Lapissa asuvilta, sekä Kainuussa että Pohjois-Pohjanmaalla asuvilta. Noh, Kuusamossahan jotkut käyvät ”Lapin lomilla”… Mutta ei mennä siihen. Suomen keskipiste on Piippolassa, joka on hieman pohjoisempana kuin kotikuntani. En tiedä kariutuuko orastavia ihmissuhteita jo siihen, että nämä Suomen heimojen väliset ennakkoluulot ja epätietoisuus maantiedosta voivat joitakin hieman tarkkoja yksilöitä jopa ärsyttää.

Savolainen perhe aterioimassa. Kuva vuodelta 1926. Tuon äitinaisen katse on…vangitseva!

Meidän vauva on nyt savolais-karjalainen risteytys helsinkiläisillä mausteilla. Pohjois-Karjalan murteessa on paljon samoja piirteitä kuin Pohjois-Savon. Hän oppii tuplamäärän hauskoja murresanoja. Valitettavasti minunkin kotiseudulla yleiskielisyys on vallannut alaa ja todellisia savon huastajia alkaa olla harvassa. Isänisäni oli hyvin taitava ja on heitä muutamia nuorempiakin, heille pitäisikin hakea jotain suojelustatusta.

Mieheni havaitsi myös jonkinlaista Savon mafian laajaa soluttautuneisuutta Helsinkiin, sillä hänen jokaisessa työpaikassaan on joku, joka on kotoisin Vieremältä. Tai ainakin puoliso on. Ja siellä on sentään nykyisin alle 4000 asukasta. Kesäkuussa matkustimme 1901 kilometriä Suomessa vauvan kanssa. Ennen stressasin, että ystäväni asuvat ympäri Suomen. Nykyään ajattelen, että onpas kiva matkustaa uuteen paikkaan katsomaan millaista siellä on! Viime kesä Kokkola ja Pietarsaari tulivat tutuiksi. Olen minäkin joutunut tutkimaan karttoja ja huvittanut itseäni tällä opuksella, jossa myös kerrotaan millaisia suomalaisten ”heimojen” edustajat ovat.

Kerro kommenttiin, missä sinä koet olevasi kotona tai mikä on mielestäsi Suomen paras luontokohde tai ranta! Kalajoki ja Yyteri ovat hienoja, mutta minua sykähdyttää erityisesti Manamansalon hiekkaranta ja kirkkaat, matalat vedet, joita riittää kahlata…

Parikkalan patsaspuistosta löytyy sen sata jooga-asentoa!