Hyppää sisältöön

12-vuotias Tuomas Heinonen kannustaa säästämään luonnonvaroja!

Ilmastokahvila, roskakävely ja kaupunginosalehti – Tuomas Heinonen ehtii moneen.
Julkaistu
Teksti Iita Kettunen
Kuvat Laura Vesa
12-vuotias Tuomas Heinonen kannustaa säästämään luonnonvaroja!

Ilmastoaktivismi tarkoittaa Tuomas Heinoselle muun muassa ilmastotietoisuuden ylläpitämistä ja levittämistä monipuolisella viestinnällä.

– Jos ihmiset eivät kuluttaisi koko ajan yli tarpeidensa, ei meidän tarvitsisi tinkiä elintasostamme sähkö- tai muidenkaan kriisien aikana ainakaan kovin paljon, pohtii Tuomas Heinonen, 12.

Heinosen ilmasto- ja kulutustietoisuus heräsi noin vuosi sitten, kun naapureiden kanssa kokkailtiin kasvisruokaa ja keskusteltiin ilmastoasioista. Hän alkoi ottaa selvää aiheesta netistä ja lainasi alan kirjallisuutta kirjastosta.

Jossain vaiheessa ilmastoasioihin paneutumiseen tuli pieni tauko, kun koulu alkoi ja muut harrastukset kuten jalkapallo, partio ja legot veivät niin paljon aikaa. Kun kiinnostus heräsi uudestaan, äiti ohjasi Heinosen liittymään Luontoliittoon. Se on Suomen ainoa lasten ja nuorten oma ympäristöjärjestö.

Kasvisruokaa ja vegaanisia meemejä

Ympäristönuorten tapaamisissa kokataan yleensä kasvisruokia. Viime kerralla pelattiin myös Plan International -lastenoikeusjärjestön Stop!-ilmastopeliä (globaalikoulu.net), jossa pelaajat joutuvat tekemään ilmastoon vaikuttavia valintoja ja päätöksiä. He tutustuvat myös rikkauksien ja päätöksenteon epätasaiseen jakautumiseen maailmassa.

Haastattelupäivänä olisi järjestetty työpaja, jossa tehdään vegaaniaiheisia meemejä, mutta siihen Heinonen ei nyt päässyt osallistumaan.

Ympäristönuorten kanssa on tehty myös ilmastoaiheisia julisteita, joita on levitetty ympäri kaupunkia. Heinonen on tehnyt niitä kotonakin ja jakanut naapurustoon.

Lisäksi hän on toteuttanut muita omaehtoisia ilmastotempauksia kuten roskakävelyjä. Roskien keräämiseen Heinonen on osallistunut perheen kanssa vauvasta lähtien omassa Tampereen Petsamon kaupunginosassa järjestettävässä vuosittaisessa siivouspäivässä. Hän kerää välillä roskia yksinkin.

Viime vuonna Heinonen järjesti kotipihallaan ilmastokahvilan, jonka tuotto meni ympäristöjärjestö WWF:lle.

”Koulussa pitäisi käsitellä enemmän muita ilmastoon vaikuttavia asioita”

Tuomas Heinonen on perustanut oman kaupunginosalehden, Petsun lehden, jota hän toimittaa yksin. Lehti käsittelee tärkeiden paikallisuutisten lisäksi maailman ja eläinkunnan tilaa – kuten merten muovikuormaa ja Afrikassa eläviä merikilpikonnia.

Lehden ensimmäisen numeron tuotosta Heinonen ohjasi kaksi kolmasosaa WWF:lle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Tuomas esittelee perustamaansa Petsun lehteä kameralle.

Heinosten vuonna 1938 rakennettu kotitalo sijaitsee suojellussa Petsamon kaupunginosassa Tampereella. Kun aluetta alettiin 1920-luvulla rakentaa, sen sijaintia pidettiin yhtä syrjäisenä kuin tuolloin Suomelle luovutettua pohjoista Petsamon kuntaa. Petsun lehti -julkaisu on Tuomas Heinosen perustama.

Nuori aktivisti on tehnyt vaikuttamistyötä myös koulussa: viime syksynä hän teki aloitteen kasvisruokavaihtoehdon tarjoamisesta kaikille ilman erillistä anomusta.

– Silloin minulle sanottiin, että remontin vuoksi se ei onnistu, Heinonen ihmettelee.

Mutta lopulta tämän vuoden alusta lähtien kasvisruoka on ollut kaikkien vapaasti valittavana muissa Tampereen kouluissa ja päiväkodeissa.

Partiotoiminnassa luonnon suojeleminen on aina ollut keskeistä.

Heinosesta koulussa pitäisi käsitellä enemmän kulutusta, kierrätystä, lentämistä ja muita ilmastoon vaikuttavia asioita.

– Ympäristöopissa käsitellään maapallon eläinlajeja, mutta siitä voisi kertoa enemmän, että monet niistä ovat katoavia lajeja.

Heinonen kiittelee partiotoimintaa (partio.fi), jossa luonnon suojeleminen on aina ollut keskeistä. Nykyisin siellä puhutaan jonkin verran myös kierrätyksestä ja ilmastonmuutoksesta.

Totutellaan kuluttamaan vähemmän

Tuomas Heinonen vastustaa turhaa kuluttamista. Hän muistuttaa, että jos me totumme kuluttamaan vähemmän, emme joudu tavarapulankaan yllättäessä kovin paljosta luopumaan. Mutta meitä houkutellaan kuitenkin ostamaan enemmän ja enemmän, vaikka meidän pitäisi päin vastoin säästää paljon enemmän sekä luonnonvaroja että energiaa.

Jos on pakko ostaa uutta, olisi Heinosen mielestä esimerkiksi Black Friday (wikipedia.org) hyvä päivä ostaa kerralla alennuksella kaikki tarvitsemansa, jos on sitä ennen elänyt koko vuoden ostamatta mitään.

Hän toivoisi kuitenkin erityisesti nuorten ostavan mahdollisimman paljon käytettyä tavaraa.

Ostetaan vaikkapa kierrätettyjä vaatteita ja tavaraa.

Usein kaupoissa on tarjolla yhtä ja samaa tuotetta, kuten vaikkapa tennismailoja kymmeniä eri merkkejä. Hän miettii, eikö luontoa säästäisi sekin, jos tarjolla olisi vain yksi tuotemerkki…

– Mutta jos se yksi merkki olisi epäeettisesti tuotettu, pitäisi olla tarjolla muitakin vaihtoehtoja, joista nyt ainakin joku olisi vastuullisesti tuotettu.

Elokapina-liikkeen (elokapina.fi) kaltaisiin tempauksiin Heinonen ei ole osallistunut, muttei suoranaisesti tuomitse niiden toimintaa.

– Elokapinan tarkoitus on herättää huomiota, ja sama tavoitehan on minunkin toiminnallani.

Iloisesti virnistävä Tuomas kotonaan.

Tuomas Heinonen vastustaa turhaa kuluttamista.

Tuomas aikuisen naisen kanssa vaalimökin edessä keskustelemassa.

Tuomas Heinonen on ollut alueellisen lasten parlamentin jäsen syksystä 2022 lähtien. Eduskuntavaalien alla hän vieraili Tampereen Keskustorin vaalimökeillä Luonto-Liiton nuorten kanssa kysellen ehdokkailta ilmastopakolaisista, ilmastokriisistä ja luontoasioista. Tunnelma oli hänen mielestään hyvä: ”Ehdokkaat olivat ystävällisiä, vaikka kaikki eivät olleetkaan kovin luontomyönteisiä”.

Iita Kettunen

Hyvä lukija,  

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin. 

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma  joko diginä tai painettuna lehtenä

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja  

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *