Hyppää sisältöön
Lapsen Maailman 8/2023 kansi, missä isä ja lapsi ovat halkopinon äärellä.

Lapsen Maailma 8/2023

Miksi testamentin tekeminen kannattaa? Ydinperheessä ja avioliitossa elävät ihmiset saattavat olettaa, että perinnön suunnittelu on tarpeetonta tai että se kuuluu vain monimuotoisiin perhetilanteisiin. Testamentin laatiminen on kuitenkin tärkeää perinnönjaon selkeyttämiseksi ja perheenjäsenten oikeuksien turvaamiseksi.

Junior MasterChef Suomi -kisan voittanut Otto Leskinen opiskelee kotitalousopettajaksi. Hänestä on hyvä, että kotitalous on seitsemännellä luokalla pakollista.
”Hienoa, että kaikki pääsevät kokeilemaan perusjuttuja. Kokkaamisen lisäksi tunneilla opetetaan paljon muutakin hyödyllistä, kuten vaatehuoltoa, kierrättämistä ja kestävää kuluttamista.”

Arki hoituu kymmenlapsisessa perheessä Ylihärmässä omalla painollaan. Monet konstit auttavat. Vaatteita kierrätetään sisarusten kesken, isä käy hirvimetsällä, äiti hyödyntää ahkerasti puuhellaa ja leivinuunia. Harrastuksissa lapset kulkevat omin päin.

Sijoittajakoulu – hajauttaminen, suhdanteet, osakeanalyysi ja päiväkauppa – kiinnostaa koululaisia. Toisen asteen opiskelijoille suunnatulla kurssilla opiskellaan opettajan ja ryhmän tuella oman talouden hallintaa. Kokemuksen kautta kirkastuvat niin osakemarkkinoiden liikkeet kuin korkoa korolle -ilmiö.

Tilaa lehti

ja tuet Lastensuojelun Keskusliiton työtä!

Tässä numerossa

Perhe
Helsinkiläiset Julinit ja Ukrainasta paenneet Ohurtsovit tutustuivat toisiinsa kummiperhetoiminnan kautta – Lue juttu ukrainaksi tai venäjäksi!
Kymmenlapsisessa perheessä Ylihärmässä kaikki osallistuvat kotitöihin
Vinkkejä lapsiperhearjen maadoittamiseen!
Miksi testamentin tekeminen kannattaa?

Koulu 
Junior MasterChef Suomi -kisan 13-vuotiaana voittanut Otto Leskinen opiskelee kotitalousopettajaksi
Ennen yhteishakua nuoren kannattaisi käydä tutustumassa ainakin yhteen oppilaitokseen
Hajauttamista, suhdanteita, osakeanalyysiä, päiväkauppaa… Sijoittajakoulu kiinnostaa toisen asteen opiskelijoita

Tue Lastensuojelun Keskusliiton työtä!

Tilaa lehti!

Edullinen kestotilaus verkkokaupasta vain
69€ / vuosi! Tutustu myös muihin tilausvaihtoehtoihimme.

Tilauslomake

Tutustu uusimpaan numeroon