Hyppää sisältöön

Heikki Hiilamo odottaa Armon laivaa Madagaskarille

”Terveyspalveluiden saaminen ei saisi olla missään vain hyväntekeväisyyden tai armon varassa.” kirjoittaa kolumnissaan Heikki Hiilamo. Hän on viiden lapsen isä ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori.
Julkaistu
Teksti Heikki Hiilamo
Kuvat Mara Leppä
Heikki Hiilamo odottaa Armon laivaa Madagaskarille

Lähtöpäivänä saimme norjalaisen professorin kanssa viestin paikalliselta opettajakollegalta: ”Oppilaani tarvitsee 360 000 ariarya (noin 85 euroa) tyttärensä pään kuvantamiseen. Tytär loukkasi päänsä ja tuntuu sen jälkeen menettäneen järkensä. Voitteko auttaa?”

Olimme tiedonhankintamatkalla Madagaskarilla, joka on maailman neljänneksi suurin saari ja valtavan kaunis maa: vihreitä laaksoja, koskemattomia hiekkarantoja, sinertäviä vuoria. Madagaskarilaiset ovat ystävällistä ja rauhallista väkeä. Ihmisiin on helppo tutustua ja luottaa.

Tutkimme, miten paikalliset yhteisöt voisivat luoda hyvinvointia yksinkertaisin keinoin – esimerkiksi istuttamalla puita, kaivamalla kaivoja tai viljelemällä uusia kasveja – ilman ulkopuolista apua. Paikallisilla yhteisöillä on suuri merkitys siellä, missä valtiot ovat heikkoja ja missä ilmaston lämpeneminen muuttaa elinkeinojen ehtoja.

On vaikeaa ymmärtää, miksi Madagaskar on yksi maailman kaikkein köyhimmistä maista. Luonnonvaroja on paljon. Toisin kuin muut köyhimmät maat Madagaskar ei ole kärsinyt poikkeuksellisista luonnonkatastrofeista eikä sodista. Meriyhteydet ovat hyvät. Väestöryhmien välillä ei ole pahoja konflikteja.

Köyhyys tulee iholle paitsi tutkimusaiheen myös tutuksi tulleiden ihmisten kautta.

Vuosi sitten tutustuin hotellin vastaanottotyöntekijään, jonka pojalta oli leikattu suuri nivustyrä kahden kuukauden iässä. Nyt kuulin, ettei leikkaus ollut onnistunut. Tyrä vaivaa poikaa edelleen ja hankaloittaa kävelemistä.

Perheen toivo on ympäri Afrikkaa kiertävässä sairaalalaivassa, joka tulee Madagaskarin rannikolle helmikuussa. Mercy Ships on hyväntekeväisyysjärjestö, joka tarjoaa ilmaista lääketieteellistä hoitoa, erityisesti monimutkaisia kirurgisia toimenpiteitä köyhien maiden asukkaille. Järjestön toiminta perustuu lahjoituksiin.

Matkalla läpi Madagaskarin vehreän ylängön ei voi olla ihailematta ihmisten kykyä selviytyä omavaraisesti ja löytää onnensa siitä, mitä on heidän käsiensä ulottuvilla. Ylikulutuksen ja rahanvallan maailmassa meillä on paljon opittavaa madagaskarilaisten vaatimattomasta elämäntavasta.

Ristiriita maanviljelykseen perustuvan perinteisen elämäntavan ja modernin maailman välillä paljastuu karuimmillaan lasten sairauksissa. Vanhempi haluaa luonnostaan tehdä kaikkensa lapsensa terveyden hyväksi. Köyhissäkin maissa he tietävät modernista lääketieteestä ja sen keinoista, jotka lähes aina ovat heidän ulottumattomissaan.

On selvää, ettei yksi laiva voi tuoda kuin pientä helpotusta katastrofaalisten sairauskulujen kanssa kamppaileville Afrikan rannikon asukkaille. Sama pätee yhteisöprojekteihin. Ne eivät tuo tuloja, jolla voisi rakentaa moderneja sairaaloita.

Mercy Ships ja yhteisöprojektit voivat kuitenkin luoda toivoa, voimistaa ihmisiä ja vahvistaa oikeutettuja vaatimuksia rakenteellisista muutoksista.

Kollega kiitti pienestä taloudellisesta avustamme ja lupasi kertoa, miten tytön tervehtyminen etenee. Sydäntä kuitenkin särkee: terveyspalveluiden saaminen ei saisi olla missään vain hyväntekeväisyyden tai armon varassa.

Heikki Hiilamo on viiden lapsen isä ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *