Päivän paras hetki

Linnea Junttila nappaa ovenpielestä rikkalapion ja harjan. Hetken hän miettii, mitä niillä tekisi, kunnes keksii. Harjalla voi huiskia lattialla lojuvaa palloa. Kymmenkunta silmäparia seuraa, kun tyttö kuljettaa palloa pitkin suurta huonetta, puikkelehtii yksivuotiaan itsevarmuudella tuolien ja pöytien välissä.

– Täydellinen nilkkapotku! Timo huudahtaa.

– Lastapallo! ilahtuu joku uudesta lajista.

Pöydän ääressä Pirkko esittelee Linnealle kävelykeppiään. Silläkin voisi osallistua lastapallon pelaamiseen.

Tampereella Pappilanpuiston päiväkeskuksessa on tavallista äänekkäämpi aamupäivä. Tänne kotona asuvat vanhukset saavat tulla viettämään päivää kerran viikossa. Päiväkeskuksessa tuetaan vanhusten arjessa pärjäämistä ja autetaan käytännön askareissa. Vanhukset pääsevät esimerkiksi halutessaan pesulle tai saunaan, saavat lukea päivän lehdet ja kahvitella toistensa seurassa. Joillekin vierailu saattaa olla viikon ainoa sosiaalinen kontakti.

Monet vanhukset, jotka istuvat tavallisesti hiljaa, kommentoivat nyt innoissaan pienen tytön puuhia. Lastapallo vaihtuu pian tanssiaskeliin, sitten Linnea nappaa pöydältä sanomalehden ja alkaa käännellä sivuja. Joku muistelee, että vastahan Linnea oli pieni vauva. Totta.

Linnean äiti Milka Junttila tuli päiväkeskukseen ensi kertaa vierailulle melkein vuosi sitten, kun Linnea oli nelikuinen. Silloin Linnea makoili keskellä huonetta pöydän päällä, ja vanhukset seurasivat vauvan pieniä liikkeitä.

Linnea näyttää Erkki Ojalalle, että hänkin osaa istua tuolissa.

Nyt Linnean perässä on vaikea pysyä. Tomerasti hän raahaa seinustalta tuolin ja työntää sen Erkin pyörätuolin luokse. Linnealla ja Erkillä on yhteinen kieli, jota muiden on vaikea ymmärtää.

– Pe-peijaa, pe-peijaa! Erkki huutaa riemuissaan ja hetken epäröityään Linnea saa juonenpäästä kiinni.

Hän toistelee perässä tavut ja toiset remahtavat iloiseen nauruun. Erkki ei enää pysty puhumaan, mutta iloitsee selvästi kontaktista pieneen tyttöön. Myös Linnea on kiinnostunut Erkistä, hän ojentelee tälle lattialta poimimiaan leluja ja istahtaa lopulta Erkin viereen.

Milka katselee tyttärensä touhuja sivusta. Juuri nämä hetket ovat äidistä vierailujen parasta antia: pieni tyttö saa hymyn vanhusten kasvoille. Se oli myös suurin syy hakeutua vapaaehtoistöihin Linnean vauva-aikana.

– Vauva-arki tuntui heti aika helpolta ja luontevalta, mutta kaipasin päiviin lisää ohjelmaa. Yritimme käydä vauvamuskarissakin, mutta se ei ollut meidän juttu.

Monet lapsiharrastukset oli suunnattu vähän vanhemmille lapsille, ja toisaalta äitiseuraa Milkalla oli jo ystäväpiirissä. Hän mietti, että voisi tehdä vanhempainvapaalla jotain hyödyllistä, mistä olisi iloa monelle. Milka soitti tamperelaiseen vapaaehtoisjärjestö Mummon Kammariin ja kysyi, mitä työtä voisi tehdä vauvan kanssa. Kammarista ehdotettiin heti vierailua Pappilanpuiston päiväkeskukseen.

Lapsiperheet ovat toivottuja ja tervetulleita vapaaehtoistyöntekijöitä.

Mummon Kammarista vahvistetaan, että lapsiperheet ovat toivottuja ja tervetulleita vapaaehtoistyöntekijöitä. Vanhukset ovat lähes poikkeuksetta iloisia saadessaan katsella tai koskea pientä lasta.

Samoilla linjoilla on päiväkeskuksen työntekijä Kirsi Kalliomäki-Kovaljeff, jonka työuran aikana Linnea on ollut keskuksen ainoa lapsivieras. Useampikin olisi tervetullut. Kirsi onkin esittänyt Milkalle toiveen, että he tulisivat Linnean kanssa käymään aina eri viikonpäivinä, niin että mahdollisimmat moni vanhus pääsisi nauttimaan tytön seurasta.

Linnea ottaa kontaktia Hilkka Kuivastoon.

Sillä välin kun Linnea hurmaa vanhuksia uusilla leikeillään, äiti saa hetken hengähdystauon. Hän ehtii jutella vanhusten kanssa ja kuuntelee, kun viereisessä pöydässä Anja innostuu kertomaan lapsenlapsestaan, joka osaa puhua peräti kahdeksaa kieltä.

Myös hoitajat ovat tulleet tutuiksi. Monella on kotona pieniä lapsia, joten samalla vierailulla pääsee vaihtamaan kuulumisia toisten äitien kanssa.

– Nämä vierailut ovat todellisia win-win-tilanteita. Kaikki saavat jotain ja kaikille jää hyvä mieli, Milka sanoo.

Milkalla on kokemusta vapaaehtoistöistä jo ennen Linnean syntymää. Hän kävi Mummon Kammarin vapaaehtoistyön koulutuksen ja toimi vanhuksen tukihenkilönä muutama vuosi sitten.

– Lapsen kanssa vapaaehtoistyön tekeminen on kuitenkin monessa mielessä rennompaa.

Lapsen kautta on helpompi lähestyä vieraita ihmisiä, kun on heti puheenaihe valmiina. Toisaalta voi olla hyvällä syyllä hiljaakin, kun on yhteistä katsottavaa.

– Vanhusten mielestä on usein kiinnostavaa vain tarkkailla lapsia ja vertailla vaikkapa nykyaikaisia vaippoja ja pilttipurkkeja entisaikojen tarvikkeisiin, Milka kertoo.

Vierailut ovat todellisia win-win-tilanteita.

Milka ja Linnea käyvät säännöllisesti vierailuilla myös tamperelaisessa dementiakodissa, jonka asukkaat ovat huonokuntoisempia kuin päiväkeskuksessa.

– Osa asukkaista unohtaa meidät jo sillä välin, kun käyn vessassa vaihtamassa Linnean vaipan. Tutustumiskierros saatetaan tehdä monta kertaa yhden vierailun aikana, Milka kuvailee.

Pienen lapsen seura virkistää silti muistisairaita vanhuksia usein enemmän kuin mikään muu.

Milkan mieleen on jäänyt erityisesti dementiakodin asukas, joka oli jo menettänyt suuren osan puhekyvystään. Yhden vierailun aikana mies katseli Linneaa pitkään, kunnes kysyi tältä kirkkaalla ja selvällä äänellä:

– Mikä sinun nimesi on?

Hoitajat huudahtivat yllätyksestä. Mies ei ollut kuulemma enää aikoihin puhunut kenellekään niin paljoa.

Linnea on löytänyt television kaukosäätimen matalalta tasolta. Kuin vanha tekijä hän surffailee kanavalta toiselle ja tekee välissä pari pyörähdystä. Pöydän ääressä Timo puristaa palloa kädessään ja odottaa, että Linnea huomaisi sen.

Eila Hietanen (vas.) ja Linnea Junttila seurustelevat.

Milka vilkaisee kelloa päiväkeskuksen seinällä. Pari tuntia on mennyt hujauksessa. Linnealla on täysi vauhti päällä, mutta äiti tietää, että väsymys iskee tyttöön hetkessä. Lähtiessään he syövät lounaan päiväkeskuksen ruokalassa, ja kotimatkalla Linnea nukahtaa päiväunille. Mutta sitä ennen on hyvästien aika.

– Mummuja, mummuja! Linnea kiljahtaa, kun Milka nappaa tytön syliinsä.

He tekevät kierroksen huoneessa ja vilkuttavat kaikki mummut ja papat läpi. Erkki täytyy hyvästellä vielä erikseen, eikä Linnea oikein malttaisi lähteä pyörätuolin vierestä.

– Pe-peijaa! tyttö hihkaisee lopuksi ja koko huone puhkeaa riemukkaisiin taputuksiin.

Aplodien arvoinen vierailu.

Lapset mukaan vapaaehtoistöihin!

Useat valtakunnalliset vapaaehtoisjärjestöt ottavat mielellään vanhempia ja eri-ikäisiä lapsia työntekijöiksi. Harvalla järjestöllä on valmiiksi räätälöityjä ohjelmia lapsiperheille, mutta vaihtoehtoja kannattaa kysellä suoraan paikallisjärjestöiltä. Lapsen mukaan ottamisesta sovitaan aina tilanteen mukaan.

Vapaaehtoistyöntekijöiksi haluaville järjestetään lähes poikkeuksetta lyhyt koulutus, mutta niihinkin voi osallistua yleensä lapsen kanssa.

Ystävätoimintaa on ainakin seurakunnilla, SPR:llä ja HelsinkiMissiolla. Ystäväksi tai ulkoiluseuraksi voi ryhtyä mm. senioreille tai näkövammaisille, tai käydä vierailuilla esim. vanhainkodeissa. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on myös Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaa, johon voi yleensä ottaa oman lapsen mukaan.

MLL:n kautta voi hakeutua myös vetäjäksi erilaisiin lasten ja vanhempien musiikki- tai loruryhmiin. Myös perhekahvilatoimintaan voi osallistua lapsen kanssa.

Kansainvälinen vapaaehtoistyö -yhdistys järjestää eripituisia työleirejä Suomessa ja ulkomailla myös perheille. Leireillä tehdään vapaaehtoistyötä yleishyödyllisten projektien parissa, järjestetään esim. tapahtumia tai raivataan peltoa.