Hyppää sisältöön

Nuoren akneen pitää suhtautua vakavasti

Nuoresta akne on kaikkea muuta kuin pikkujuttu. Hoitamattomana se saattaa arpeuttaa jopa mielen.
Julkaistu
Teksti Virve Järvinen
Kuvat Lissu Lehtimaja
Nuoren akneen pitää suhtautua vakavasti

Sehän on vain finni! Näpyt kuuluvat nuoruuteen. Ei niitä kannata murehtia. Ne lähtevät aikanaan.

Mitä yhdestä finnistä!

Kun lapselleen hyvää tarkoittava vanhempi lohduttaa nuorta näin, hän mitätöi nuoren huolen ja sen nostattamat tunteet.

– Tilanne on sama kuin sanoisi töistään irtisanotulle, että kysehän on vain potkuista. Ei niitä kannata murehtia, psykologi, nuorisopsykoterapeutti ET Pepita Hänninen vertaa.

Akne voi häiritä nuoren minäkuvan kehitystä ja tuhota monta tärkeää vuotta. Pahimmillaan se voi aiheuttaa elinikäisen trauman. Sekä toiminnoiltaan että ulkoisesti muuttuvan kehon haltuunotto aiheuttaa nuoruusiässä muutenkin hämmennystä ja epävarmuutta. Kasvot ovat alue, jota ei voi peittää toisilta. Nuoresta voi tuntua, että finnien kautta muut voivat nähdä hänestä kaiken tämän epävarmuuden.

– Ulkonäkö yhdistyy myös toivottuihin ja ei-toivottuihin piirteisiin. Jos nuori tuntee itsensä rumaksi, hän ei voi uskoa, että kukaan voisi rakastaa häntä sellaisena.

Vanhemman kokemus ei riitä

Aikuinen saattaa mitätöidä nuoren iho-ongelmia tahtomattaan ja tietämättään. Vanhempien omat kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka hyvin he osaavat tukea lastaan asiassa, joka aikanaan oli ehkä heille itselleen vaikea.

– Finnit vain kuuluvat kärsittävien asioiden listalle. Jos vanhemmalle on nuorena sanottu näin, hän ei ehkä kyseenalaista kuulemaansa ja saattaa toistaa samaa omalle nuorelleen, Hänninen harmittelee.

Lähes joka toinen nuori sairastuu akneen.

Näpyille aikarajaa ennustaessaan vanhempi saattaa luvata liikoja.

– Useimmiten akne rauhoittuu 20 ikävuoden tietämillä, mutta ei aina. Odottavan aika on pitkä, eikä lopputulos välttämättä palkitse. Hoitamaton akne voi arpeuttaa kehollisesti ja henkisesti, kuvaa ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri Kaija Uusimäki Seinäjoen keskussairaalasta.

Hän kehottaa hakemaan apua lääkäriltä silloin, kun oireet kiusaavat ja haittaavat nuoren elämää. Neuvoa tulee hakea ennen kuin oireet vaikuttavat nuoren itsetuntoon ja ihmissuhteisiin.

– Nuori tietää itse, milloin akne tekee arjesta ankeaa. Jos hän tarvitsee siihen lääkärin apua, vanhemman velvollisuus on varata lapselleen lääkäriaika.

Ei myrkkyä minun lapselleni!

Nuoresta akne on kaikkea muuta kuin pikkujuttu. Hoitamattomana se saattaa arpeuttaa jopa mielen. Kuvitus Lissu LehtimajaLähes joka toinen nuori sairastuu murrosiän loppupuolella akneen, tytöt tavallisesti 14–17-vuotiaina, pojat pari vuotta vanhempina.

Akne on ihon talirauhasen tulehdussairaus, joka lievänä näkyy iholla mustapäinä, ihon rasvoittumisena ja yksittäisinä, tulehtuneina finneinä. Keskivaikeassa sairaudessa tulehtuneita finnejä on paljon ja iholla on joitain ontelomaisia tulehduspesäkkeitä. Vaikeassa aknessa sekä märkänäppyjä että ontelomaisia tulehduspesäkkeitä on runsaasti.

Lievään akneen käytetään paikallishoitolääkkeitä, joista monia saa apteekista ilman reseptiä. Keskivaikeaan akneen ne eivät välttämättä riitä, jolloin tarvitaan antibiootteja. Vaikeaa aknea hoidetaan muun muassa Roaccutan-nimellä tunnetulla isotretinoiinilla – jos hoidetaan.

– Niin kauan kuin nuoren ihoa hoidetaan antibiooteilla, vanhemmat ovat hoidossa mukana. Mutta kun lääkäri ehdottaa isotretinoiinia, osa vanhemmista pelästyy, Kaija Uusimäki kertoo.

Aknea on hoidettu isotretinoiinilla 1980-luvulta saakka. Lääke parantaa useimmiten aknen pysyvästi, mutta tehon lisäksi se tunnetaan haitoistaan.

– Isotretinoiini aiheuttaa käytännössä kaikille käyttäjilleen joitakin haittoja, ja niistä jotkut ovat vaarallisia, ylilääkäri Kristiina Airola lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta toteaa.

Tyypillisin haitta on kuivuminen. Iho, huulet ja toisinaan hiukset sekä silmien ja nenän limakalvot kuivuvat. Ennestään kuivaihoiselle ihon kuivuus voi olla ikävää, mutta useimmat pitävät haittaa lievänä. Kuivuutta voi hoitaa perusvoiteella, hoitoaineella sekä silmien ja nenän kostutustipoilla. Joillekin lääke saattaa aiheuttaa myös lievää lihassärkyä. Vakavimmat haitat voivat olla kohtalokkaita.

– Isotretinoiini erittyy maksan kautta, jolloin se voi vaurioittaa maksaa. Se voi myös kohottaa veren rasva-arvoja ja aiheuttaa sikiövaurioita, Airola listaa.

Lääke kuuluu retinoidien lääkeryhmään, jotka voivat vaikuttaa myös aivoihin. Joillain potilailla retinoidit voivat tuoda esiin masennuksen, jopa itsetuhoisuuden.

Haitat haltuun

Kaija Uusimäen vastaanotolla vanhemmat saattavat arastella isotretinoiini-hoidon aloitusta lapselleen.

– Kerron, että jos hoidettavana olisi oma lapseni, määräisin hänelle isotretinoiinia. Akne voi olla kipeä ja rajoittaa sosiaalista elämää uskomattoman paljon. Lääkkeellä akne on hoidettavissa, mutta sen jättämät arvet eivät välttämättä ole.

Puhe ehkäisystä voi olla vanhemmille kova paikka.

Haittojen välttämiseksi vain isotretinoiiniin koulutuksessaan perehtyneellä ihotautilääkärillä on oikeus määrätä sitä. Yleislääkäri ei siis voi kirjoittaa siitä reseptiä.

Ennen lääkemääräystä potilaan maksa- ja rasva-arvot tarkistetaan verikokeella. Lisäksi tytöille ja naisille tehdään raskaustesti. Samat kokeet toistetaan hoidon aikana ja sen jälkeen. Tytöille määrätään luotettava, hormonaalinen ehkäisy, sillä kondomi ei riitä.

– Puhe ehkäisystä voi sekin olla vanhemmille kova paikka. Osa reagoi sanomalla, ettei meidän tyttö edes harrasta seksiä, Uusimäki kertoo.

Masennusoireet ovat harvinaisia: niitä esiintyy yhdellä 1 000:sta –10 000:sta. Itsetuhoiset ajatukset ovat hyvin harvinaisia ja kohtaavat vähemmän kuin yhtä käyttäjää 10 000:sta. Jos nuorella on ennestään mielenterveysongelmia, isotretinoiini-hoitoa ei välttämättä aloiteta tai tilannetta ainakin seurataan tarkasti.

– En muista yhtään tapausta, jolloin olisin joutunut keskeyttämään haittojen vuoksi potilaan isotretinoiini-hoidon. Toisinaan haitat on häivytetty päiväannosta pienentämällä, jolloin kuuri pitenee normaalia puolta vuotta pidemmäksi, 13 vuotta ihotautilääkärinä toiminut Kaija Uusimäki kertoo.

Lue myös nuorisolääkäri Elina Hermansonin ajatuksia nuorten sairauksista ja heidän kuuntelemisestaan: Tärkeintä on olla mukava

Tämä ei ole totta!

Akne on nykyajan vitsaus.

Aknea on sairastettu aina, mutta tehokkaita hoitoja on ollut olemassa vasta muutama kymmenen vuotta. Osittain tästä syystä vanhemman voi olla vaikea ymmärtää, että akne voidaan hoitaa.

Finnejä tulee likaiselle iholle.

Syy akneen ei ole huonossa hygieniassa, vaan elimistön hormonitoiminnan muutoksissa. Liiallinen pesu voi kuivattaa ihoa ja jopa lisätä aknea.

Nuoresta akne on kaikkea muuta kuin pikkujuttu. Hoitamattomana se saattaa arpeuttaa jopa mielen. Kuvitus Lissu LehtimajaSuklaa pahentaa aknea.

Mikään ruoka-aine ei tutkitusti pahenna aknea, mutta on mahdollista, että jollekulle jokin ruoka-aine voi niin tehdä.

Näppyjä saa puristella, mutta meikkaaminen on kielletty.

Finnejä ei saa puristella, sillä tällöin finni voi lähteä purkautumaan syvemmälle ihoon ja tilanne pahenee. Meikata saa, kunhan muistaa pestä meikin illalla pois.

Hoitoon käytetyt antibiootit vievät vastustuskyvyn.

Aknen hoitoon käytetyt antibioottikuurit ovat pitkiä, ja monesti niitä joudutaan käyttämään muutama, ennen kuin ne tehoavat. Silti niillä ei ole havaittu pysyviä vaikutuksia vastustuskykyyn. Ne saattavat heikentää vastustuskykyä tilapäisesti ja aiheuttaa esimerkiksi emättimen hiivatulehduksen.