Hyppää sisältöön

Matilda ryhtyi vegaaniksi

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halusta suojella eläimiä ja luontoa.
Julkaistu
Teksti Piritta Porthan
Kuvat Raisa Kyllikki Ranta
Matilda ryhtyi vegaaniksi

Matilda maistaa lehtikasvi gai lania, joka on sinappiorkidea, jota paistetaan perinteisesti inkiväärin ja valkosipulin kanssa.

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta

Matilda ei käytä nahkakenkiä eikä edes villasukkia. Onneksi Heluna Shopista löytyy monipuolinen valikoima vegaanisia kenkiä.

Matilda Sihvola, 14, katselee kenkiä Helsingin Hämeentiellä sijaitsevassa Heluna Shopissa. Hyllyiltä löytyy korkokenkiä, tennareita, varsi- ja kävelykenkiä sekä väriskaalaa mustasta punaiseen, beigeen ja valkoiseen.

Matilda on ostanut täältä viininpunaiset maiharit, joiden valmistusmateriaalista kertoo varren Vegetarian shoes -merkki. Liikkeessä myytävät kengät on nahan sijaan valmistettu keinonahasta, hampusta, luonnonkorkista tai jopa ananaksen lehdistä.

Kenkävalinta liittyy Matildan vegaaniseen elämäntapaan. Hän käyttää ravinnossaan, kosmetiikassaan ja vaatetuksessaan vain kasviperäisiä tuotteita. Ainesosat täytyy tutkia tarkkaan, sillä eläinperäisyyttä löytyy yllättävistä paikoista.

– Kun ostin maiharit, sain mukaan kasviperäisistä rasvoista valmistetun vegaanisen kenkälankin, Matilda kertoo.

– Tavallisista kenkälankeista löytyy usein esimerkiksi mehiläisvahaa.

Seitanpaistia eläinystävälle

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta

Vegekauppa myy vain vegaanisia tuotteita. Viime vuonna hyllystä löytyi vegaaninen joulukalenteri!

Liikkeen vieressä sijaitsee toinen Matildan suosikkikaupoista: vegaanista ruokaa ja kosmetiikkaa myyvä Vegekauppa. Täältä Matildan perhe ostaa usein esimerkiksi hammastahnaa, suihkugeeliä, vegaanista juustoa eli vuustoa sekä ravintohiivaa. Ravintohiivaa käytetään vegaanisessa ruokavaliossa tuomaan makua tai vaikkapa pizzan päällä juuston tapaan.

Nyt Matilda katselee savupaprikalla ja -suolalla maustettua seitanpaistia. Vehnäproteiinista valmistettu seitan on vegaanien lihankorvike, josta syntyy myös karjalanpaistin vegaaniversio ”karjatonpaisti”.

– Käytän feikkilihoja aika vähän, mutta seitanpaistista tulee barbeque-kastikkeella maustettuna tosi hyvää, Matilda sanoo ja esittelee sitten viereisen hyllyn lasipurkkia ja -pulloa.

– Tämä on vähän kuin vegaanista Nutellaa. Inkiväärisiirappia taas voi käyttää esimerkiksi leipomiseen.

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta

Kiinalaisesta keittiöstä alkunsa saanut seitan on tiivisrakenteinen lihankorvike, josta voi valmistaa vaikkapa vegaanisia leikkeleitä, paistia ja makkaraa.

Ennen vegaaniksi ryhtymistään Matilda noudatti puolisen vuotta kasvisruuasta ja kalasta muodostuvaa pesco-vegetariaanin ruokavaliota. Veganismiin hän siirtyi huolestuttuaan tuotantoeläinten kohtelusta ja eläinperäisyyttä sisältävän ruokavalion ympäristövaikutuksista.

– Näin tuotantoeläinvideoita, ja äiti on tilannut pari vuotta minulle Animalian lehteä. Eksyin myös Instagramissa vegaanikäyttäjien profiileihin ja aloin ymmärtää, ettei edes luomuleimalla ole eläinten hyvinvoinnin kannalta suurta merkitystä. Eläimiä kuolee myös maidon- ja munantuotannossa, eivätkä tuotantoeläimet saa juosta vapaina pelloilla.

Meat free zone

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta

Tuotteiden vegaanisuus vaihtelee valmistajasta riippuen, joten niiden ainesosaluettelot on kaikkialla tutkittava tarkkaan.

Hämeentien Hakaniemen päässä vastaan tulee etninen Vii-Voan-kauppa, josta Matildan perhe ostaa mausteita ja pikkelssejä. Munakoisopikkelssiä Matilda käytti viimeksi eilen marinoidessaan tofua. Hän syö tofua usein, ja sitä myydäänkin Vii Voanissa edullisesti montaa laatua.

– Tämä kiinteä tofu on hyvää wokkipannulla paistettuna, ja pehmeästä tofusta voi tehdä munakkaiden tapaisia tofukkaita, Matilda kertoo.

Monet vegaaniruuat hankitaan Matildan perheen keittiöön lähikaupasta. Aamu- ja välipaloiksi Matildalle maistuvat veteen keitetty kaurapuuro, hummuksella tai maapähkinävoilla voidellut leivät sekä mysli ja kaurajugurtti. Kasvimaidoista Matilda tykkää eniten kauramaidosta, jota hän laittaa kahvin ja myslin sekaan sekä smoothieihin banaanin, marjojen, taateleiden ja pähkinöiden kanssa. Herkuista suosikkeihin kuuluvat vegaaniset keksit ja jäätelöt, kuten kookosmaitopohjainen pähkinä-kinuskijäätelö.

Matilda ei kaipaa sekaruokavaliosta mitään, sillä vegaaniversioita on ruuista saatavilla hyvin. Esimerkiksi juhlissa on usein tarjolla vaikkapa vegaanisia sipsejä silloinkin, kun vegaanivieraisiin ei erikseen ole varauduttu. Koulussa vegaanilounaan proteiini muodostuu yleensä pavuista, linsseistä, soijarouheesta ja joskus tofusta.

– Olen ihan tyytyväinen koulun ruokiin, ja monista pikaruokapaikoistakin saa nykyään vegaaniruokaa. Kesällä olimme lomalla Varsovassa, ja siellä oli meneillään oikein vegebuumi. Suosikkini oli vietnamilainen vegaaniravintola, jonka annokset näyttivät ensisilmäyksellä ihan lihalta. Ravintolan seinällä luki ”Meat free zone” (lihavapaa vyöhyke).

Koko perheen juttu

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta

Matildan perheessä ruoka tehdään usein yhdessä, mutta tänään Matilda kokkaa isän luona kokonaan itse.

Kasviperäinen ruokavalio kiinnostaa Matildan perheessä myös muita. Matildan isä on ollut kasvissyöjä jo 30 vuotta, ja Matildan veganismin ja vegaanisten ruoka-aineiden paremman saatavuuden myötä hänkin muutti ruokavalionsa vegaaniksi.

Matildan äidin luona tehdään myös usein vegaaniruokaa, ja jos muut haluavat ruokaansa vaikkapa juustoa, samasta ruuasta valmistetaan kaksi versiota. Joulupöytään äidin luona katettiin vegaanista kaviaaria eli caviartia, ruiskuppeja ja vegaanisia dippejä sekä avokadosuklaakakkua.

Vegaaniruokavalio ei Matildan perheen kokemusten mukaan tule sekaruokavaliota kalliimmaksi – varsinkaan, jos näkee hieman vaivaa tuotteiden hintavertailussa.

Myös ruuan terveellisyydestä pidetään hyvää huolta. Matilda ottaa lisäravinteena B12-vitamiinia ympäri vuoden ja D-vitamiinia talvisin. Kalsiumia hän saa vihreistä lehtikasviksista, pähkinöistä ja palkokasveista sekä lisättynä kauramaidosta ja -jugurtista. Proteiinia hän syö melkein joka aterialla esimerkiksi papujen, tofun tai falafelien muodossa. Matilda ei siis kuulu pullalla ja pillimehulla eläviin vegaaneihin.

– Yksi suurimmista väärinkäsityksistä vegaaniruokavalion suhteen on se, että se olisi automaattisesti terveellinen, Matilda sanoo.

– Joillekin veganismi antaa kuitenkin sekaruokavaliota enemmän energiaa, ja se voi kuulemma helpottaa urheilusta palautumista. En ole huomannut sellaista, mutta tulin veganismin myötä tietoisemmaksi terveydestäni.

Tofua ja riisinuudeleita

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta

Tofupaistoksessa oliiviöljyn sekaan pannulle päätyy inkivääriä, jeeraa, fenkolinsiementä ja mustapippuria.

Matildan perheessä ruoka tehdään usein yhdessä, mutta tänään Matilda kokkaa isän luona kokonaan itse. Tulossa on riisinuudeleita, kasviksia ja tofua.

Ensin kuumalle pannulle oliiviöljyä ja mausteet: inkivääriä, jeeraa, fenkolinsiemeniä ja mustapippuria. Sitten pilkotun sipulin kuullotus pannulla ja jääkaapista yön yli munakoisopikkelssi-persilja-öljy-marinadissa muhineet tofut perään. Pakastimesta pannulle päätyy pussillinen vihreää pinaatin tapaista lehtikasvia, gai lania.

– Gai lania kannattaa käyttää ruuissa ravintoarvojen ja ulkonäön takia, Matilda kertoo.

– Perinteisesti sitä paistetaan inkiväärin ja valkosipulin kanssa.

Lopuksi Matilda lisää pannulle pilkotut paprikat, riisinuudelit ja sitruunamehua. Annos koristellaan persiljalla, ja sitten syödään. Töistä kotiin saapuva isä pääsee suoraan höyryävän tofupaistoksen ääreen.

Vinkkejä vegaaneille

14-vuotias Matilda Sihvola ryhtyi viime kesänä vegaaniksi. Hän jätti kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan, vaatteistaan ja kosmetiikastaan. Eettinen elämäntapa syntyi halustasuojella eläimiä ja luontoa. Lapsen Maailma 2/2018. Kuvat: Raisa Kyllikki RantaRavitsemusterapeutti Marja Ruuti neuvoo vegaaneja kiinnittämään huomiota riittävään kalsiumin, jodin, rasvahappojen sekä B12- ja D-vitamiinien saantiin. Kasviperäistä kalsiumia löytyy seesaminsiemenistä, manteleista ja vihreistä kasviksista, jodia voi tankkailla merilevästä. B12- ja D-vitamiinia vegaanin täytyy Ruutin mukaan syödä ravintolisänä.

– B12-vitamiinia löytyy vain eläinperäisestä ravinnosta, eikä missään kasvikunnan tuotteessa ole riittävästi D-vitamiinia, Ruuti sanoo.

– Myös planktonperäinen DHA-ravintolisä saattaa tulla vegaanille tarpeeseen.

Kasviksia, täysjyväviljaa ja pehmeitä rasvoja sisältävä vegaaniruokavalio sisältää Ruutin mukaan paljon hyvää. Hän kehottaa vegaaneja kuitenkin huolehtimaan tarkasti hyvinvoinnistaan ja syömään monipuolisesti ja tasapainoisesti. Silloin kehoon ei pääse syntymään puutostiloja.

Vegaaniliiton sivuilta löytyy hyvää tietoa, Ruuti vinkkaa.

vegaaniliitto.fi