Lapsi toi perheen Amazoniasta Suomeen

Lapsuudestaan Jesús Shapiama Silvan, 29, muistaa ennen kaikkea joet. Hän oppi kalastamaan kolmevuotiaana, ja joen törmällä ajan taju katosi. Joki tarjosi runsaan saaliin joka päivä. Kotona äiti teki tulen ja paistoi kalasta ruokaa kuusihenkiselle perheelle.

– Elämä oli yksinkertaista, muttei meiltä puuttunut mitään. Me lapset olimme vapaita ja ulkona aamusta iltaan, Jesús kertoo.

Joessa myös uitiin, peseydyttiin ja sieltä kannettiin juomavesi.

Jesús ei lakkaa ihailemasta suomalaista yhteiskuntaa. Terveydenhuolto, varhaiskasvatus ja koulutus toimivat moitteetta. Eniten Perusta Jesús kaipaa omaa perhettään.

Jesús on kotoisin 500 asukkaan Hilgarin kylästä, Amazonin sademetsästä, Perusta. Elämä oli omavaraista. Perhe viljeli maniokkia ja banaaneja sekä kasvatti kanoja ja metsästi.

Jokea pitkin pääsi kaupunkiin: matka kartalta löytyvään Pucallpaan kesti viisi tuntia.

Nyt ollaan kuitenkin Pirkkalassa, jossa Jesús asuu vaimonsa Ulla Helimon, 41, ja 2,5-vuotiaan tyttärensä Aura Helimon kanssa. Viidakko tuntuu kaukaiselta, mutta Jesús löytää yhtäläisyyksiä.

– Kalastan täälläkin Auran kanssa. Ilman luontoa en voisi elää.

Luonto on perheen tarinassa tärkeä. Juuri Amazonin sademetsän luonto lumosi Ullan ja houkutteli hänet Peruun töihin vuonna 2005.

Intohimona luonnonsuojelu

Amazonia on maailman suurin trooppinen sademetsä. Sen sisään mahtuisi 22 Suomea, ja maailman biologisesta monimuotoisuudesta neljännes löytyy Amazonin sademetsästä.

– Amazonia kiehtoi selittämättömästi jo teininä ja ahmin kirjallisuutta, Ulla kertoo.

Perussa lapset aloittavat usein koulun jo 3-vuotiaina ja opetus on kurinalaisempaa kuin Suomessa. Ullasta on parempi, että lapset saavat olla pidempään lapsia.

Kandin työn jälkeen hän lähti vapaaehtoistyöhön Etelä-Amerikkaan. Ensivierailu sademetsään muutti elämän: Ulla ihastui Amazoniaan niin, että tiesi haluavansa tehdä siellä töitä.

Hän oli hakenut opiskelemaan biologiaa Turun yliopistoon, koska siellä oli professori Jukka Salon johtama maailmankuulu Amazonian tutkimusryhmä. Tuolloin Suomella oli Perussa kehitysyhteistyöhankkeita, joissa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisellä oli tärkeä rooli.

– Valmistuttuani pääsin Biodamaz-hankkeeseen harjoittelijaksi Perun Amazoniaan ja myöhemmin sain siitä töitä. Luonnonsuojelu on intohimoni ja oli etuoikeus tehdä niin tärkeää työtä.

Amazonin sademetsästä tie vei pääkaupunki Limaan Suomen suurlähetystöön kehitysyhteistyöavustajaksi. Ulla kaipasi kuitenkin sademetsään ja viiden Limassa eletyn vuoden jälkeen piskuisesta Moyobamban kaupungista löytyi unelmien työ Conservation Internationalilla, joka on kansainvälisesti arvostettu luonnonsuojelujärjestö.

– Perusta tuli toinen kotini. Viihdyin: elämä oli hauskaa enkä uskonut palaavani.

Ihmiset olivat iloisia ja elämänasenne myönteinen. Limassa kulttuuritarjonta on loputon, ja sademetsän kaupungeissa bändit soittavat cumbiaa illasta toiseen.

Ikäviäkin puolia oli – esimerkiksi naisen asema on Perussa heikko, eikä valkoinen ihminen koskaan sulaudu tyystin joukkoon.

Syöpädiagnoosi

Suomalaiset leikkipuistot tulivat Jesúkselle tutuksi koti-isänä. Omassa lapsuudessaan hän kiipeili puissa ja pelasi jalkapalloa kylän kentällä.

Vuolaana virtaavan Mayo-joen partaalla nuokkuu Moyobamban unelias pikkukaupunki, jonka keskusaukion rapistuneet rakennukset muistuttavat kolonialismin perinnöstä. Ilmasto on lämmin kuin lempeä syli ympäri vuoden, ja kaupungin laidalta alkaa viidakko.

Ulla luopui sademetsään palatessaan aikeista perustaa perhe, sillä miehen löytyminen viidakosta tuntui varsin epätodennäköiseltä. Toisin kävi: paikallista kuntosalia esitteli miellyttävä nuori mies.

– Perun syrjäseudulla valkoinen nainen saa osakseen tungettelevaa huomiota, mutta Jesús oli kohtelias ja kunnioittava. Se teki vaikutuksen.

Parilla synkkasi heti. Jesús oli muuttanut sademetsästä kaupunkiin kouluun 12-vuotiaana ja elänyt pääkaupunki Limassa ja Moyobambassa. Hän oli elättänyt itsensä leipurina, nahkakäsitöiden valmistajana ja kuntosaliohjaajana.

Pari muutti yhteen ja suunnitteli talon rakentamista Moyobambaan, kun yhtäkkiä näytti siltä, ettei yhteistä tulevaisuutta tule. Jesúksen polvessa diagnosoitiin syöpä, jonka uskottiin levinneen kaulalla olevan kyhmyn vuoksi.

– Lääkärit eivät antaneet toivoa parantumisesta. Mietimme, miten käytämme lyhyen yhteisen ajan, Jesús muistelee.

Kahden sairaalakuukauden jälkeen lääkärit huomasivat diagnoosivirheen: kyseessä oli harvinainen, mutta hyvänlaatuinen kasvain. Kokemus muutti paria. He olivat lähentyneet entisestään ja tiedostivat, ettei elämä ole itsestään selvää.

– Kuulostaa kliseiseltä, mutta ymmärsimme, että elämä todella on lahja. Silloin päätimme hankkia lapsen, Ulla kertoo.

Muutto hirvitti

– Lapsen turvallisuuden kannalta Suomi tuntui houkuttelevammalta, Jesús ja Ulla pohtivat.

Raskaana ollessaan Ulla alkoi nähdä Perua toisin silmin. Jesúksen sairaus oli osoittanut, ettei terveydenhuolto toimi moitteetta edes yksityisellä puolella.

Yksin eläessään Ulla oli ollut huoleton, mutta vastuu lapsesta sai hänet tiedostamaan sademetsän vaarat kuten malarian ja denguen, juomaveden amebat ja pitkät matkat sairaalaan, kidnappaukset ja jokimatkojen huterat laivat vailla pelastusliivejä.

– Lapsen turvallisuuden kannalta Suomi tuntui houkuttelevammalta, Ulla toteaa.

Suomi tarjoaa myös paremmat lähtökohdat vanhemmuudelle. Perussa äitiysloma kestää vain kolme kuukautta, eikä isyyslomaa ole. Ullan työpäivät olivat pitkiä, ja työ vaati matkustamista ympäri Etelä-Amerikkaa.

– Jesúksen äiti lupasi muuttaa meille auttaakseen lapsen hoidossa, mutta minulla olisi ollut lapselle vain vähän aikaa.

Jesústa muutto Suomeen houkutteli ja hirvitti, olihan hän tottunut pitämään itsestään huolen. Vaikka hän oli asunut monessa paikassa kotimaassaan, hän ei ollut koskaan käynyt Perun ulkopuolella eikä puhunut kuin espanjaa.

– Olin utelias tutustumaan Suomeen, mutta lapsen turvallisuus oli tärkein syy muuttoon. Muuten olisimme jääneet Peruun, Jesús sanoo.

Ulla lensi Suomeen lokakuussa, ja Jesús seurasi perässä joulukuisena perjantaina. Sitten kaikki tapahtuikin nopeasti: pari avioitui maanantaina ja keskiviikkona syntyi Aura.

Vaikka elämänmuutokset tapahtuivat rytäkällä ja talven kylmyys ylitti kaikki kuvitelmat, Jesús tunsi olevansa onnellinen. Hän aloitti kotoutumiskoulutuksen keväällä, joten Auran ensimmäiset kuukaudet vanhemmat olivat kotona.

Kun molemmat ottivat vastuuta vauvasta, kumpikaan ei väsynyt. Elämä oli pientä, yksinkertaista ja kaunista. Kiireettömät tuokiot vauvan kanssa riittivät.

Koti-isä machojen maasta

– Kaverit Perussa irvailivat minun olevan tossun alla, mutta nautin voidessani pitää huolta tyttärestämme. Meillä on Auran kanssa hauskaa, Jesús sanoo.

Kun Aura oli yhdeksän kuukauden ikäinen, Ulla sai projektiluontoisen työn jokihelmisimpukan suojeluhankkeesta Hämeenkyröstä. Jesús jäi kotiin tyttären kanssa.

– Kaverit Perussa irvailivat minun olevan tossun alla, mutta nautin voidessani pitää huolta tyttärestämme. Meillä on Auran kanssa hauskaa.

Perussa koti-isyys on vielä harvinaisempaa kuin Suomessa. Sukupuoliroolit ovat jähmeät ja perinteiset. Naisiin ei työelämässä suhtauduta yhtä vakavasti kuin miehiin, ja tytöt kasvatetaan yhä miehiä palveleviksi kodin hengettäriksi.

– Toisen meistä oli tehtävä töitä, ja minulle työllistyminen oli vaikeaa, kertoo Jesús.

Hän tulee poikkeuksellisesta perheestä. Äiti jäi leskeksi lasten ollessa pieniä eikä koskaan hankkinut uutta miestä, vaan elätti itse perheensä.

– Sain äidiltä vahvan naisen mallin, ja kaikki veljenikin ovat valinneet tasa-arvoisen vaimon. Nyt kun minulla on tytär, sukupuolten tasa-arvo on entistäkin tärkeämpää.

Hämeenkyrössä isä ja tytär elivät omalla tavallaan: nukkuivat pitkään, eivät lähteneet sateella ulos ja söivät aamiaiseksi paistettua kanaa puuron sijaan.

Ulla teki periaatepäätöksen, eikä puuttunut päivien kulkuun. Tärkeintä oli, että Aura ja Jesús olivat tyytyväisiä.

– Suomessa on vahva yhdenmukaisuuden kulttuuri, joka korostuu lastenhoidossa. Miksi kaikkien pitäisi elää samalla tavalla ja samassa rytmissä? Monikulttuurisessa suhteessa on muistettava joka päivä, ettei oma tapa ole ainoa oikea tapa, Ulla pohtii.

Jesúksen oli vaikea luoda ystävyyssuhteita muihin vanhempiin, koska hän ei puhunut suomea, ei edes englantia. Rasismikin vaikeutti arkea pikkupaikkakunnalla: aikuiset miehet näyttivät autoistaan keskisormea vaunuja työntävälle miehelle ja puistoissa äidit vetäytyivät etäämmälle. Naapurissa asui onneksi lempeä rouva, joka ryhtyi Auran ”varamummiksi”.

Päivät tyttären kanssa kaksin eivät ahdistaneet Jesústa. Ullan työpaikka oli kodin naapurissa, joten hän tuli lounaalle kotiin ja ehti illalla ajoissa töistä kotiin. Silloin hän otti Auran hoitaakseen, ja Jesús sai omaa aikaa kuntosalilla tai suomen kielen kursseilla.

Perhe tiesi elämän Hämeenkyrössä olevan vain välivaihe, eikä tarvetta juurtua edes ollut.

Apen yllätysvierailut ilahduttavat

Jesús arvostaa Suomen päiväkoteja. Perussa lapset ovat kotona äidin tai isoäidin kanssa, varakkaimmissa perheissä heille palkataan hoitaja.

Nyt perhe on asettunut Pirkkalaan. Ulla sai keväällä viran kunnan ympäristötarkastajana, Aura aloitti päiväkodissa, ja Jesús opiskelee lähihoitajaksi. Mielekkään työn löytyminen molemmille huolestutti ennen Suomeen muuttoa, olihan se edellytys elämälle. Opinnot ovatkin Jesúkselle unelmien täyttymys.

– Perussa opinnot ovat kalliita. Täällä teen jo keikkatöitä kehitysvammaisten avustajana.

Jesús ei lakkaa ihailemasta suomalaista yhteiskuntaa. Terveydenhuolto, varhaiskasvatus ja koulutus toimivat moitteetta. Varsinkin kielen opetus kotoutumiskoulutuksessa on helpottanut hänen sopeutumistaan.

Perussa julkisten koulujen opetus on kehnoa eikä terveydenhuoltoa ole. Elintasoerot rehottavat, jolloin lapsen elämän lähtökohdat määrittelee perheen taloudellinen tilanne. Koska sosiaaliturvaa ei ole, perhe on ihmisen tuki ja turva. Perhesuhteet ovat hyvin läheiset. Jesús kaipaakin Perusta eniten juuri perhettään.

– Toisaalta muiden elämään puututaan helposti, eikä omille valinnoille aina anneta tilaa, mikä voi olla raskasta, Jesús kertoo.

Silti suomalainen perhekulttuuri hämmästyttää miestä. Se tuntuu välillä liiankin etäiseltä.

Perussa sukulaisten luona käydään harva se päivä ilmoittamatta etukäteen, mutta Suomessa aikuiset lapset ja vanhemmat viettävät pitkiä aikoja tapaamatta toisiaan. Hienotunteisuus vaikuttaa joskus välinpitämättömyydeltä, ja yksityisyyttä kunnioitetaan jopa liikaa.

Kun Ullan isä soittaa ja ilmoittaa olevansa vartin päästä paikalla, Jesús ilahtuu:

– Yllätysvierailut tekevät oloni kotoisaksi!

Ulla on miehensä kanssa samoilla linjoilla. Hän on huomannut asenne-erojen näkyvän jo lasten kasvatuksessa. Suomessa lapsia kannustetaan omillaan pärjäämiseen ja itsenäisyyteen pienestä pitäen ja Perussa enemmän osaksi yhteisöä.

– Hyvä esimerkki on monen suomalaisen tarve opettaa lapset nukkumaan omassa huoneessa jo vauvana. Vauvahan tarvitsee läheisyyttä, ei itsenäisyyttä, Ulla puuskahtaa.

Jesúksen lapsuudessa koko kylä piti yhtä. Illalla isovanhemmat kertoivat tarinoita suvun esi-isistä tai sademetsän myyteistä.

Saunaa ja salsaa

Jesús vietti paljon aikaa Auran kanssa kaksin ennen kuin aloitti opiskelut ja tytär meni päiväkotiin.

Vaikka elämä on Suomessa, kaksi kulttuuria näkyy ja kuuluu perheen arjessa. Jesús puhuu Auralle espanjaa ja Ulla suomea.

Molempien maiden juhlapyhät huomioidaan. Välillä illalla lämmitetään sauna ja välillä tanssitaan salsaa. Suomalaisten ystävien lisäksi aikaa vietetään eteläamerikkalaisten ystäväperheiden kanssa.

– Naapurustossa asuu kaksi latinomiestä ja heilläkin on pienet lapset. Käymme yhdessä pelaamassa jalkapalloa, Jesús kertoo.

Ystävyyssuhteet suomalaisiin ovat tärkeitä, mutta on helpottavaa viettää aikaa myös omanmaalaisten kanssa. Yhteinen aaltopituus löytyy helposti, kokemuksia kulttuurieroista on helpompi jakaa. Huumorikin natsaa.

Ullan ja Jesúksen kotona kaksikulttuurisuus näkyy vahvimmin asenteissa: asiat voi tehdä monella tavalla eli yhtä oikeaa tapaa ei ole.

Lennot Peruun ovat kalliita, joten Aura on käynyt toisessa kotimaassaan vain kerran, mutta Skypen avulla perulainen suku on tiiviisti arjessa läsnä.

– Haluamme antaa Auralle eväät elää niin Suomessa kuin Perussa, Ulla korostaa.

Kahdesta kulttuuritaustasta tulevan ihmisen parisuhteen salaisuus on avioparista paitsi rakkaudessa myös kunnioituksessa. Vaikka eroihin törmää päivittäin, yhteisymmärrystä helpottaa, että molemmat tuntevat toinen toistensa kulttuurit.

Ulla on osittain perulaistunut ja Jesús suomalaistunut.

Parin asuessa Perussa Ulla joutui välillä selittämään käytöstään.

– Perulaiset eivät ymmärrä ihmisen halua olla yksin, vaan hetkeksi omaan rauhaan vetäytyvästä huolestutaan. Maa on myös hyvin meluisa: jopa sademetsän kylissä soitetaan musiikkia kovalla äänellä.

Nyt Jesús nauttii Ullan lailla hiljaisuudesta vaikkapa mustikkametsässä ja kaipasi taannoisen kuukauden Perun-matkan jälkeen omaa rauhaa.

Toisaalta aviopari on huomannut suomalaisten suunnittelevan elämäänsä kovin tarkasti, ja vapaa-aikakin on tiukasti aikataulutettua.

– Perussa asenne on rennompi, ja elämästä halutaan nauttia. Siitä pidämme kiinni, Ulla sanoo.

Elämän isoissa asioissa Ulla Helimo ja Jesùs Shapiama ovat samalla linjalla. Lempeinä vanhempina he uskovat kurin sijasta rakkauteen.

– Perussa myös miehet näyttävät lapsille hellyyttä. Me nauramme ja halaamme paljon, Jesús sanoo ja kaappaa Auran syliinsä.

Ulla Helimo

Syntyi Naantalissa vuonna 1977.

Maailman paras paikka: Turun saaristo.

Kaipaa Perusta eniten kotiapulaista.

Vaikeinta Suomessa: pimeys.

Haaveilee lottovoitosta, tietenkin!

Jesús Shapiama Silvan

Syntyi vuonna 1989 Papaplayassa Perussa.

Maailman paras paikka: oma koti.

Kaipaa Perusta eniten perhettä ja sikäläistä ruokaa.

Vaikeinta Suomessa: kieli.

Haaveilee ammattiin valmistumisesta ja hyvän elämän antamisesta tyttärelle.

Ei kaksi vaan kolme kulttuuria

Kahden kulttuurin perheissä puolisot ovat syntyneet eri maissa.

Suomessa on noin 70 000 perhettä, joissa toinen puolisoista on syntynyt Suomessa ja toinen ulkomailla sekä 8 000 perhettä, joissa molemmat puolisot ovat syntyneet ulkomailla, mutta keskenään eri maissa. Puolet kahden kulttuurin perheistä on lapsiperheitä.

– Moni perhe kaipaa tukea lapsen syntymän aikoihin, jolloin tullaan tietoisiksi kulttuurieroista ja arvoista. Moni miettii, miten tukea lapsen kaksikielisyyttä, sanoo Familia ry:n toiminnanjohtaja Melis Ari-Gürhanli.

Yhdistys on ainoana Suomessa erikoistunut kahden kulttuurin perheiden tilanteeseen. Se tarjoaa esim. vanhempainvalmennusta sekä suomen kielen opetusta ja Duo-toiminnassa vertaistukea.

– Kahdenkulttuurin perheet ovat keskenään erilaisia. Niitä yhdistää kokemus maahanmuutosta: toinen vanhemmista asuu aina kotimaansa ulkopuolella ja voi tarvita erityistä tukea kotoutumisessa, Ari-Gürhanli muistuttaa.

Kulttuuri on ajatteluun, asenteisiin ja elämään kokonaisvaltaisesti vaikuttava kudelma. Se vaikuttaa käsityksiin oikeasta ja väärästä, normaalista ja epänormaalista tai toivotusta ja ei-toivotusta. Eri kulttuureissa ilmaistaan tunteita eri tavoin ja kohteliaisuussäännöt poikkeavat toisistaan.

– Eri maissa perhe käsitetään eri tavoin. Suomessa se on ydinperhe, mutta muissa maissa se kattaa usein koko suvun. Siksi isovanhempien rooli on eri kulttuureissa erilainen. Myös vanhempien uskonnolliset näkemykset tulevat tärkeiksi lapsen synnyttyä.

Kulttuurierot on hyvä tiedostaa ja niistä kannattaa keskustella. Usein kahden kulttuurin perheisiin syntyy ns. kolmas kulttuuri, jossa kulttuurit yhdistyvät. Harva lapsi osaa eritellä asenteita ja tapoja niiden lähtömaan mukaan – niistä on muodostunut perheen oma kulttuuri, jossa elementit ovat sovussa.

– Kaksikulttuurisuus tuo haasteita, mutta se on ennen kaikkea valtava rikkaus. Perheissä on usein vahvat yhteydet kahteen maahan, puhutaan useampaa kieltä sekä ollaan avarakatseisia: yhtä oikeaa ei ole, Melis Ari-Gürhanli sanoo.

www.familiary.fi