Julia Thurén vaihtoi rahan vapaa-aikaan
Kello on seitsemän. Toimittaja ja kirjailija, Julia Thurén ja hänen kolme vuotta täyttävä poikansa Alvar heräilevät uuteen aamuun Hermannin kaupunginosassa Helsingissä. Kaksikko jää vielä hetkeksi sänkyyn köllöttelemään. Onhan perjantai: äidin ja pojan viikoittainen arkivapaa.
Pikaisten aamutoimien jälkeen Julia ja Alppu matkaavat Julian pikkusiskon luo aamupalalle, minkä jälkeen sisarukset lapsineen lähtevät Lammassaaren pitkospuille ulkoilemaan. Ulkoilureitistä on tullut yksi heidän lempipaikoistaan.
Päivä jatkuu lounaalla Arabianrannan lapsiystävällisessä kahvilassa, Nordic Lightissa. Lasten leikkiessä sisarukset saavat hetken hengähtää, juoda kahvia ja katsella lasten leikkejä. Ei ole kiire minnekään.
Täältä tullaan, Kiasma! Museoissa riittää ihmeteltävää sekä äidille että pojalle.
Syksyllä 2017 Julia Thurén teki päätöksen, jota hän oli pohtinut puoli vuotta päivittäin: hän ryhtyi yrittäjäksi. Ennen tätä hän oli pyöritellyt yrittäjyyden plussia ja miinuksia. Yöt hän valvoi.
– Mulla oli hirveästi kaikenlaisia kauhukuvia ja pelkoja yrittäjyydestä. Pelkäsin, että lapsi on koko ajan sairaana, enkä saisi töitä tehtyä, jolloin en saisi rahaakaan. Murehdin myös, etteivät työt riittäisi, tulot tippuisivat tai työn määrä kasvaisi kohtuuttomasti.
Kun Julia kertoi töissä irtisanoutuvansa, epävarmuus ja jahkailu loppuivat.
Hermoilu töiden riittävyydestä osoittautui turhaksi, sillä niitä oli tarjolla paljon raha- ja talousasioista kirjoittavalle toimittajalle.
Tällä hetkellä päivät täyttyvät tv-ohjelma Noin viikon studion taustatoimittajan työstä, lehtijuttujen kirjoittamisesta, kouluttamisesta sekä Melkein kaikki rahasta -podcastin tekemisestä Yle Areenaan.
Töitä riittäisi helposti jokaiselle arkipäivälle ja ehkä viikonlopuillekin, mutta silti Julia työskentelee vain neljänä päivänä viikossa.
Eikö tuoreen yrittäjän kannattaisi ottaa kaikki keikat, joita on tarjolla?
”Pää ei kestäisi, että joutuisin tekemään hommia jatkuvasti iltamyöhään.”
Julia toteaa, ettei raha ole vapaa-ajan menettämisen arvoista.
– Alussa otin kaikki työt vastaan, mutta nykyään voin valita työt. Pää ei muutenkaan kestäisi sitä, että joutuisin tekemään hommia jatkuvasti iltamyöhään.
Julia ja Alppu käyvät perjantaisin paitsi puistossa ulkoilemassa myös tutustumassa Helsingin keskustan kulttuurikohteisiin.
Perhearjen ja yrittäjyyden yhdistäminen on sujunut suhteellisen kivuttomasti, sillä Julia Thurén ja miehensä Josi käyvät viikonloppuisin tulevan viikon aikataulut läpi. Silloin selvitetään, kumpi hoitaa Alpun päiväkotiin viemisen ja hakemisen, mitä iltamenoja kummallakin on – ja tietysti se, mitä ruokaa tehdään.
– Haemme lapsen usein vuorotellen ja silloin, kun on Josin vuoro hakea Alppu, saatan tehdä pidemmän työpäivän. Yritän lopettaa työt aina viimeistään viideltä, mutta joskus menee seiskaan.
Jos arki on liian kiireistä, avuksi rientää lähistöllä asuva pikkusisko tai samalla työhuoneella työskentelevä ystävä Raisa Mattila.
– Jos kummallakin on menoa tai haluamme viettää Josin kanssa kahdenkeskistä aikaa, saatamme joskus iltaisin palkata alakerran naapurin tytön hoitamaan Alppua.
Julialle ja hänen miehelleen oli raskauden alusta saakka selvää, että molemmat jäävät lapsen kanssa hoitovapaalle joksikin aikaa.
Kun Alppu oli vuoden ikäinen, Julia palasi palkkatyöhönsä A-lehtiin tekemään nelipäiväistä työviikkoa. Josi jäi pojan kanssa hoitovapaalle puoleksi vuodeksi ja työskenteli yhden päivän viikossa silloin, kun Julia oli kotona pojan kanssa.
Julian mukaan yhteiskunnan pitäisi kannustaa myös isiä jäämään lapsen kanssa hoitovapaalle. Nythän osa isistä ei pidä edes heille korvamerkittyjä vapaita.
– Nykyinen systeemi on häpeällinen, sillä se sortaa naisia ja miehiä. Tämän pitäisi ehdottomasti muuttua.
Julian mielestä työelämässä vallitseva oletus, että naiset jäävät kotiin lapsen kanssa, synnyttää epätasa-arvoa – samoin kuin oletus siitä, etteivät isät saisi jäädä kotiin lapsen kanssa.
– On etuoikeus olla lapsen kanssa kotona, se on niin hauskaa aikaa! Samalla myös isät oppisivat pakkaamaan päiväkotireput ja ostamaan oikean koon talvihaalarit.
Perjantaipäivä jatkuu Ateneumin taidemuseossa, jossa Alppu juoksee innoissaan ympäriinsä. Veistoksiin keskittyminen on hankalaa, sillä Julian täytyy pysyä vilkkaan taaperon perässä.
– Jos lapsi on seesteisellä tuulella, homma sujuu paremmin, Julia Thurén hymähtää.
Helsingin kulttuuritoiminnasta nauttiminen on heille tyypillinen tapa viettää vapaapäivää – etenkin, jos säät eivät suosi.
Museoissa ja muissa kulttuuritapahtumissa on Julian mielestä oma fiiliksensä. Taiteesta saa uutta ajateltavaa. Julia haluaa, että lapsikin tottuu viettämään aikaa mieluummin museoissa kuin ostoskeskuksissa.
– Saattaa kuulostaa snobilta, enkä väitä itsekään ymmärtäväni taiteesta paljoa. Olen vähän sellainen taukki taidenäyttelyssä. Varmaan joku sivistyneempi ihminen saa taiteesta paljon enemmän irti.
Kulttuuritoiminta on Julian mieleen myös sen vuoksi, ettei se kuluta ympäristöä. Hän laittaa rahansa mieluummin taiteen katsomiseen kuin shoppailuun.
Vanhemmuuden vastuiden tasaisesti jakautuminen on Julian mielestä tavoitetila, jossa voittavat kaikki.
Viimeisimmän ilmastoraportin myötä Julia on alkanut miettiä kuluttamistaan entistäkin tarkemmin. Ennen joka vuosi ulkomaille matkustanut perhe jättää tämänvuotisen matkan väliin.
– Viime aikoina on ollut paha ilmastoangsti, ja lentäminen tuntuu rikolliselta.
Vaikka yhä useampi perhe on vähentänyt kulutustaan vapaaehtoisesti, Suomessa on edelleen yli 60 000 köyhää perhettä. Julia Thurén kertoo tiedostavansa, että hänen perheensä elää etuoikeutettua elämää.
– On tosi kurja ajatus, jos lapsi ei pysty harrastamaan tai jää asioista paitsi sen vuoksi, että perheellä on huono rahatilanne.
Julian mielestä lapsiperheiden köyhyyttä voitaisiin ehkäistä pitämällä jokaisessa kunnassa subjektiivinen päivähoito-oikeus voimassa. Se toisi joustavuutta perheiden arkeen ja edesauttaisi työllistymistä.
”Lapsilisän pitäisi olla ihan normaali verotettava tuki.”
Lapsilisästä hänellä on myös mielipide.
– On hassua, että kaikkia muita tukia verotetaan paitsi lapsilisää. Minä saan saman verran lapsilisää kuin joku todella pienituloinen vanhempi. Lapsilisän pitäisi olla ihan normaali verotettava tuki, Julia sanoo.
Koulutuksen hän toivoo säilyvän ilmaisena: se ei saa olla varallisuudesta kiinni.
– Ja toisen asteen koulutuksen pitäisi olla ilmaista myös työvälineiden osalta.
Halu viettää enemmän aikaa lapsen kanssa sai Julia Thurénin siirtymään nelipäiväiseen työviikkoon.
Nykytaiteen museo Kiasman aulan portaiden alla voi ottaa miehestä mittaa.
– Alpun kannalta on kiva, että hän saa lyhyemmän päiväkotiviikon, sillä huomaan, että päiväkotipäivät ovat rankkoja. Kolmen päivän viikonlopun aikana hän saa levättyä tarpeeksi.
Juliasta lapsen kanssa hengailu on todella hauskaa.
– Meillä on Alpun kanssa keskenämme ihan omat leikit ja huumori. Meillä on vaikkapa kaappausleikki, jossa juoksemme kotona keittiön ja olohuoneen välillä ja minun tehtäväni on ottaa Alppu kiinni.
– On hauska nähdä, miten hän kiusoittelee minua ihan eri tavalla kuin isäänsä, vaikka heilläkin on läheiset välit.
Lyhyemmän työviikon myötä Julia on lakannut odottamasta viikonloppuja – ne tulevat niin nopeasti.
Jotkut vanhemmat murehtivat, kärsiikö lapsen ja vanhemman suhde, jos vanhemmat ehtivät nähdä lastaan vain pari tuntia päivässä. Pitäisikö siis muidenkin vanhempien alkaa tehdä lyhyempää työviikkoa?
Julia Thurénin mielestä määrää tärkeämpää on laatu.
– Ei lasta kiinnosta, kauanko olet hänen luotaan pois vaan se, millä mielellä menet hänen luokseen. Jos päivässä on kaksi tuntia yhteistä aikaa, aikuisen pitää olla läsnä ja hyvällä tuulella.
– Suurempi ongelma kuin yhteisen ajan vähyys, on vanhemman jatkuva pahantuulisuus ja stressaantuneisuus.
Vaikka nelipäiväinen työviikko vaikuttaa täydelliseltä ratkaisulta kiireiseen perhearkeen, on siinä Julian mukaan yksi huonokin puoli: työpäivät ovat niin kiireisiä, ettei aikaa ole kahvin juomiseen tai kunnollisiin lepotaukoihin.
– Mulla on tosi kovat tulostavoitteet työpäiville, jotta saan kaiken tehtyä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kolmepäiväinen viikonloppu kompensoi sitä. Tällä järjestelyllä saan kaiken: perhe-elämän, ystävät, vapaa-ajan ja uran.
Mutkatonta parisuhdetukea lapsiperheille
Karu totuus on, että vauvan syntymä pistää parisuhteen koville. Raisa Mattilan ja Julia Thurénin kirjoittama Lapsiperheen parisuhdeopas (Otava) tarjoaa kuitenkin kaivattua vertaistukea, ratkaisuehdotuksia ja asiantuntijatietoa vanhemmille, jotka haluavat huolehtia suhteestaan lapsiperhe-elämän keskellä.
Kirja alkaa odotusajasta ja päättyy lukuun, joka ohjeistaa neuvottelemaan kuin ammattilainen. Teoksen punaisena lankana kulkeekin kommunikaatio ja asioiden jakaminen toisen kanssa: jutellaan halki niin perhevapaiden pitämiset, vauvanhoidon käytännön pulmat, raha-asiat kuin ajankäyttökin.
Opas on rehellinen, iloinen ja mutkaton kertoessaan esim. siitä, että seksin aloitus synnytyksen jälkeen voi hermostuttaa kuin se olisi elämän ensimmäinen kerta. Samalla annetaan hyvä vinkki, josta harva tietää: ensimmäisissä yhdynnöissä emättimessä saattaa tuntua kireyttä, joka johtuu siitä, että imetyksen aikana elimistössä on estrogeeniä tavallista vähemmän. Apua saa ilman reseptiäkin myytävästä paikallisesta estrogeenihoidosta! Mutta haluttomuus onkin eri asia ja vaatii jälleen – keskustelua.
Kirjaan on listattu myös kattavasti tahoja, joiden puoleen kääntyä erilaisissa vaikeissa tilanteissa, kuten perheväkivallan, vainoamisen tai taloudellisten ongelmien koetellessa.
Eroaminenkin käsitellään: se ei ole kirjoittajien mukaan epäonnistuminen. Eron jälkeen kannattaa olla armollinen itselleen ja lapselleen ja muistaa, että parisuhde katkeaa, mutta vanhemmuus säilyy.
Supervinkki!
Raisa Mattila ja Julia Thurén tarjoavat kirjan lopussa vinkin. Kun nämä kolme teemaa on neuvoteltu lapsiperheessä kuntoon reilusti ja läpinäkyvästi, vältytään jo suurelta määrältä riitoja.
- Oma ja yhteinen aika ja miten se käytetään.
- Kotityöt.
- Rahan käyttäminen.
Kuka?
Julia Thurén
Syntyi 1.7.1987 Turussa.
Ammatiltaan toimittaja ja tietokirjailija.
Harrastaa Juliaihminen-blogin kirjoittamista.
Rentoutuu kahvilassa ystävien kanssa.
Ilahtuu, kun lapsi haluaa rapsuttaa hänen tai isänsä Josin selkää.
Julkaisee pian ystävänsä Raisa Mattilan kanssa Lapsiperheen parisuhdekirjan.
