Jokapäiväinen ruokamme
Sergei Jakobtšuk: Työmääräysten jako kolhoosissa 1960-luvulla. Tretjakovin galleria
Sukella maisemaan
Maitoa ja kalapuikkoja ostetaan kaupasta, mutta mistä ne sinne tulevat?
Ilja Repin, Niittomies. 1876.
Elintarvikkeet saapuvat tuotantoeläinlaitoksista, puutarhoista, pelloilta ja merestä. Niitä kuljetetaan kaupan varastoihin rekoilla ja laivoilla, kotimaasta ja maapallon toiselta puolelta.
Maanviljelyyn ja kalastukseen liittyy aurojen, kuokkien tai kalaverkkojen lisäksi myös työnteon ympäristö: luonto, maisema ja vuodenajat. Millainen peltolakeus edessä aukeaa? Miltä lumen alta paljastuva multa tuoksuu? Millaisia ovat aavan meren äänet?
Romantisoiden voimme ajatella itsemme osaksi luonnon kiertokulkua, jossa sämpylän ja puuron mukana pistämme suuhumme viljapellolle langenneen auringonpaisteen, lempeän sateen ja korsia heiluttaneen tuulen. Lohifileen ja tonnikalan myötä nautimme samalla vedenalaisen maailman värit ja merenpinnan kuunsillat.
Maisemasta voi lumoutua kevään aikana Sinebrychoffin taidemuseossa venäläisen 1800-luvun taiteen näyttelyssä. Esillä on Ivan Aivazovskin romanttisia merimaisemia ja taiteilijaryhmä Vaeltajien realistista suuntausta edustavia maalauksia.
Ivan Aivazovski, Napolinlahti. 1844.
Venäläisten mestarien teoksissa härkävankkurien loppumaton jono halkoo maisemaa ja kalastajaveneet lipuvat milloin Välimerellä, milloin Bretagnessa. Teokset ovat mitä suurimmassa määrin silmän ruokaa ja sielun kohottavaa ravintoa kaiken arkisen yläpuolella. Kuitenkin samojen valtamerien syvyyksistä nousevat tänä päivänä nekin syötävät, joita nostelemme marketin kauppakärryihin vakuumipakkauksissa ja peltipurkeissa.
Arjen ahertajat
Sinebrychoffin näyttelyn parina toimii kiinnostavasti Didrichsenin taidemuseon näyttely Olipa kerran neuvostotaide. Moskovalaisen keräilijän Mihail Arefjevin kokoelmassa 1960–70-luvun neuvostoliittolainen taide kuvaa arkea ajattomasti, optimistisesti ja hyväntuulisesti.
Mihail Zautrennikov: Ankkafarmilla
Nämä ns. suojasään ajan teokset eivät enää uhoa työn sankareilla. Niissä keltapukuinen tyttö kaitsee lintuja ankkafarmilla, naiset perkaavat rannalla kaloja, pojat ihailevat omaa kalasaalistaan, hedelmäpuut kannattelevat runsasta satoaan.
Muistan 1970-luvulta Kalvolan maatalousyhdistyksen retken Ukrainan mustan mullan maisemiin. Kantahämäläiseen peltomaisemaan tottuneeseen nuo silmänkantamattomat viljelykset tekivät syvän vaikutuksen.
Didrichsenin näyttelyssä ei ole peltoaiheita, mutta maanviljelyyn viittaavat teokset reippaiden traktorinkuljettajien kokoontumisesta ennen töihin lähtöä ja työhön lähdöstä kolhoosissa.
Tunnetko nämä kalat?
Maisemamaalarien kuvaamien vesistöjen salaisuudet avautuvat Kuopion museossa, ja nyt erityisesti savolaisesta näkökulmasta.
Muikku on Kallaveden tärkein saaliskala.
Veden viljaa -näyttely kertoo kuopiolaisten omasta kotijärvestä Kallavedestä ja sen kaloista, joista Pohjois-Savon maakuntakala muikku on meistä monelle tuttu herkku.
Tämän Suomen kymmenenneksi suurimman järven pinnan alla elää kuitenkin peräti 31 kalalajia – ja kaikki syötäväksi kelpaavia. Lajikkeiden kirjosta löytyvät mm. härkäsimppu, kivennuoliainen, mutu, pasuri ja sorva. Näyttelyssä voi harjoitella kalalajien tunnistusta ja sieltä saa myös hyviä kalastusvinkkejä.
Kodinkoneet arjen apulaisina
Sampo 657 LPS eli ”Mummu-Sampo” puimassa pellolla 1960–70-lukujen vaihteessa.
Porin Rosenlew-museossa ruokaketjun tarkastelun näkökulma vaihtuu vedenalaisesta äänettömästä maailmasta raskaaseen rautaan ja koneiden hurinaan. Vuosina 1853–1987 toiminut Rosenlew-yhtiö työllisti satakuntalaisia ja tuotti monen sukupolven arkea helpottaneita koneita ja tavaroita.
Timo Sarpaneva: Saturnus-pata.
Moni isäntä valitsi 1920-luvulla sirpin ja varstan sijaan Rosenlewin Sampo-puimurin. Arjen historian helmiä museossa ovat mummoloista tutut jääkaapit ja hellat, valurautaiset lettupannut ja lihamyllyt, Timo Sarpanevan design-klassikko Saturnus-pata ja muovipussit.
Filmipisteen mainosfilmissä 1960-luvun perheenäiti ilahtuu saadessaan aviomieheltään uudenaikaisen pesukoneen.
Museokäynti innoittaa oitis kodinkonemuisteluun. Kuka muistaa perheen ensimmäisen jääkaapin? Minä muistan 1970-luvulta keittiön oven vieressä hurisevan Indesitin. Sama lapsuuteni kaappi viilentää vielä nykyisin Coca-Cola-pulloja veljen kesämökillä. Ihan oikeasti.
Keittiö se olla pitää – nukkekodissakin
Kun elintarvikkeet on kasvatettu, viljelty, korjattu ja käsitelty tai hankittu torilta ja kaupasta, on aika kattaa pöytä.
Lontoon Victoria & Albert Museum of Childhoodin kiertävä nukkekotinäyttely ihastuttaa vielä 10.4. asti Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Varhaisimmat nukkekodit olivat aikuisten ylellisyysesineitä. Ne yleistyivät lasten leluina 1800-luvulla mm. Saksassa ja Englannissa.
Mainoslehtinen vuodelta 1965 on ollut mallina Rosenlew-museon keittiölle.
Näyttelyn taidokkaat ja runsaat miniatyyrimaailmat johdattavat brittiläisiin koteihin 1700-luvulta vuosituhannen vaihteeseen, kartanoista ja huviloista kerrostaloihin.
Herrasväen keittiöissä palvelijat ahkeroivat, astiat ja ruuanvalmistusvälineet koristavat seiniä ja hyllyköitä. 1900-luvun moderneissa kodeissa on virtaviivaiset koneistetut keittiönsä.
Siisteyden ja hygienian ylläpito oli ennen vesijohtoja työlästä.
”Kynttilöiden ja hellan savu ja paistokaapista tuleva rasva pinttyvät kaikkiin keittiön pintoihin. Minun pitää kuurata ne läpikotaisin joka ikinen päivä. Kissa pitää rotat loitolla, ja kokki hävittää luut ja tähteet huolellisesti. Mikä tahansa, mistä lähtee pahoja hajuja, voi houkutella sairauden tähän taloon.”
Näin pohdiskeli kuvitteellinen taloudenhoitaja Betsy nukkekoti Killer Cabinetissa vuonna 1840.
Kalanruotoja maanalaisessa keittiössä
Lapset arkeologeina. Museon kesäkoululaiset saivat auttaa kaivausaineksen seulomisessa.
Lopuksi teemme aikahypyn puolen vuosituhannen taakse. Aboa Vetus & Ars Nova -museon maanalainen museoalue johdattaa keskiaikaiseen Turkuun.
Kotieläimet kuuluivat kaupunkielämään: possut vaelsivat kaduilla ja tonkivat jätteitä, lampaat löysivät syötävää talojen turvekatoilta. Keskiaikaisen kaupunkikorttelin maakerrokset paljastavat arkeologeille uusia salaisuuksiaan.
Näin kaunis on sorvan pyrstö.
Viimeisimmissä kaivauksissa museoalueen keskeltä löytyi kalanruotoja, koti- ja riistaeläinten luita, hasselpähkinän ja saksanpähkinän kuoria, munankuoria, viljanjyviä ja astioiden sirpaleita. Mistäpä muusta onkaan kysymys kuin keittiöstä!
www.sinebrychoffintaidemuseo.fi
www.pori.fi/kulttuuri/museot/rosenlew-museo.html
