Siirry sisältöön
Lastensuojelu

Rankka menneisyys voi pelastaa muita

03.12.2018 Kaisa Pastila Kristiina Kontoniemi

”Äiti ja isä eivät saaneet riittävästi tukea kaltaiseni lapsen sijaisvanhemmuuteen.”

Katriina Nokireen perhettä yritettiin auttaa. Se pääsi hoitojaksolle alkoholistien kuntoutuskeskukseen. Katriina muistaa ajatelleensa jo siellä, että se on ihan turhaa. Hän oli viisivuotias.

En päässyt irti traumaattisesta lapsuudestani, mutta tajusin, että joku muu voi saada apua kokemuksistani. Minulla oli mahdollisuus kääntää menneisyydessä koettu paha hyväksi.

Siinä syy, miksi Katriina Nokireki, 25, ryhtyi lastensuojelun kokemusasiantuntijaksi.

Katriina syntyi alkoholistiperheen ainoaksi lapseksi pienellä maalaispaikkakunnalla. Usein perheen rivitalokaksiossa oli koolla myös vanhempien ryyppykavereita, ja Katriina joutui todistamaan tappeluita. Jos tunnelma kävi liian uhkaavaksi, pieni rohkea tyttö karkasi naapuriin tai tarvittaessa terveyskeskukseen hälyttämään apua loukkaantuneille.

Meitä yritettiin auttaa. Minulla oli esimerkiksi tukiperheitä. Pääsimme myös hoitojaksolle alkoholistien kuntoutuskeskukseen, mutta muistan ajatelleeni jo siellä, että tämä on ihan turhaa. Mikään ei kuitenkaan muuttuisi. Olin viisivuotias.

Opettaja havahtuu hätään

Katriina Nokireki kouluttaa lastensuojelun ammattilaisia: ” Nuorille pitää kertoa, että kaikilla on oikeus unelmiin. Heitä pitää rohkaista haaveilemaan tulevaisuudesta”.

”Nuorille pitää kertoa, että kaikilla on oikeus unelmiin. Heitä pitää rohkaista haaveilemaan tulevaisuudesta”.

Tyttö oli onnellinen, kun koulu vihdoin alkoi. Alku menikin hyvin, mutta sitten opettajat huomasivat, että ekaluokkalainen oli välillä levoton, eikä halunnut lähteä kotiin päivän päätteeksi.

Katriina huostaanotettiin samana syksynä ja hän muutti sijaisperheeseen 13 kilometrin päähän kotoa.

Tuntui hienolta. Iloitsin, että saisin ikäistäni seuraa uusista veljistä. Olin perheen ensimmäinen sijoitettu lapsi.

Olo keveni, mutta Katriina kantoi silti huolta vanhemmistaan. Hän kirjoitti kotiin kirjeitä, joissa kyseli, muistiko äiti laittaa isälle ruokaa.

Toiveikkaan alun jälkeen Katriina alkoi oireilla sijaisperheessä ja sama näkyi koulussa. Neljännellä luokalla Katriinalla diagnosoitiin keskivaikea masennus ja traumaattisista lapsuudenkokemuksista johtuva käytöshäiriö.

Sijaisvanhemmat olivat neuvottomia.

Äiti ja isä eivät saaneet riittävästi tukea kaltaiseni lapsen sijaisvanhemmuuteen. He väsyivät. Halusin itsekin muuttaa pois.

Jäin ihan yksin

Oli ihana päästä oikeaan kaupunkiin ja monen sadan oppilaan kouluun. Se olisi uusi alku!

Tässäkin perheessä Katriinasta tuli ensimmäinen sijoitettu lapsi. Vanhemmat vasta etsivät roolejaan, eivätkä saaneet murrosikäisen luottamusta omakseen. Suhde jäi etäiseksi.

Vain perheneuvolan mukavalle tyypille Katriina uskalsi kertoa siitä, että hän halusi välillä satuttaa itseään.

Äidin ja minun kemiat eivät kohdanneet. Olin koko ajan varpaillani, enkä uskaltanut kertoa, mitä tunnen.

Katriinasta tuli usein myös syntipukki, vaikka muut olivat toilailleet.

Perheeseen sijoitettiin hänen jälkeensä toinenkin lapsi.

Sen piti olla pelastus, mutta se oli elämäni rankinta aikaa. Tunsin, että olin ihan yksin. Kukaan ei ollut minun puolellani ja pitänyt minun puoliani. Olin altavastaaja.

Lopulta tilanne tulehtui niin pahaksi, että sijaisperheen isä pyysi Katriinan eräänä päivänä koulun jälkeen keittiöön ja kertoi hänelle muutosta.

Hän sanoi, ettei heillä ole enää keinoja minun kanssani. Perhe alkaisi kuulemma toimia ammatillisena perhekotina, eikä kotikunta maksaisi minusta enää riittävästi. 12-vuotiaalle tytölle se ei ollut mieltä ylentävää kuultavaa.

Vihdoinkin kotona

Eräästä automatkasta tuli käänteentekevä Katriinan elämässä. Hän oli asunut uudessa perhekodissa kaksi viikkoa, kun perheen äiti kysyi häntä kaveriksi kauppareissulle.

Autossa Katriina uskalsi vihdoin kysyä: mitä seuraavaksi tapahtuu?

Äiti vastasi, ettei mitään. ’Asut meillä, käyt koulun loppuun ja sitten lähdet opiskelemaan. Ja kun täytät 18, voit muuttaa omillesi jos haluat.’

Se oli mullistavaa. Kukaan ei koskaan aikaisemmin ollut jutellut Katriinan kanssa tulevaisuudesta.

En edes tiennyt, että minulla voisi olla tulevaisuus.

Katriina näki elämänsä ensimmäistä kertaa itsensä aikuisena ja hänelle tuli voimakas olo.

Äiti antoi minulle luvan asettua. Ensimmäistä kertaa minulla oli koti. Tuli tunne, että saisin asua siellä, tapahtui mitä hyvänsä.

Siitä päivästä lähtien Katriinan koulunkäyntiin ja kaikkeen tekemiseen tuli uusi vire. Elämä ei ollut enää päivästä toiseen rämpimistä, vaan siinä oli suunta.

Jos tuli haasteita, tiesin, ettei minun tarvitsisi selvitä niistä yksin. Olin myös valmis tekemään töitä asioiden eteen. Enkä enää ajatellut, että haluaisin vahingoittaa itseäni.

Katriina huomasi myös osaavansa unelmoida. Hän haaveili kevarikortista, joka toteutuikin 16-vuotissynttäreiden aikaan.

Oli maagista päästä pyörän selkään. Olin aina ollut sidottu moniin ihmisiin ja viranomaisiin ja nyt minulla oli vapaus ajaa minne vain halusin vaikka sitten Etelä-Suomeen sisaruspuoliani tapaamaan.

Moottoripyörällä Katriina matkasi myös uuteen opinahjoonsa, jossa suoritti nuoriso-ohjaajan tutkintoa ja rippileireille, joissa toimi isosena. 17-vuotiaana hän muutti omaan asuntoonsa.

Itsenäistyminen oli juuri sellaista kuin hän oli unelmoinut.

Oli mahtavaa päättää kaikesta itse ja hoitaa asioita. Nautin pelkästään siitä, että menin kauppaan ja valitsin, millä täytän jääkaapin.

Äidiksi tulo liitti sukuun

Puolitoista vuotta sitten Katriinasta tuli pienen pojan äiti. Perheeseen kuuluu myös avopuoliso, joka työskentelee biologina. Koti on Jyväskylässä.

Aikaisemmin en olisi kuvannut elämääni sanalla ihana, mutta vauvan kanssa se tuntuu luontevalta. Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Lapsi on tuoreesta äidistä juuri niin ihmeellinen kuin aina sanotaan. Joka päivä tapahtuu kasvamista ja uusien asioiden löytämistä.

Vielä parikymppisenä sanoin, etten halua lapsia. Ajattelin, ettei minusta voisi tulla hyvää äitiä, koska itselläni ei ollut, mutta olin väärässä. Äitinä haluan olla läsnäoleva ja seisoa lapsen rinnalla, tapahtui mitä hyvänsä.

Vaikka äitiys on enimmäkseen mahtavaa, on se tuonut pintaan myös surua ja lapsuuden asioita.

Oman lapsen kautta olen ymmärtänyt, miten paljon pieni lapsi vaatii. Tunnen haikeutta, kun mietin, että olen jäänyt paitsi sellaisesta huolenpidosta.

Jos surut joskus kasvavat liian isoiksi, Katriina hakee itselleen keskusteluapua. Usein jo yksi keskustelu ammattilaisen kanssa riittää päästämään kipeästä muistosta.

Vauva on herättänyt myös kysymyksiä omista pikkulapsiajoista. Niistä Katriina ei enää pääse kysymään vanhemmiltaan. He ovat molemmat kuolleet.

Olin isän tyttö. Hänen poismenonsa oli vaikea paikka 17-vuotiaalle. Viimeisinä kuukausina pidin opinnoista taukoa ja istuin paljon isän sängyn laidalla.

Oman lapsensa kautta Katriina pääsee nauttimaan sukupolvien ketjusta. Rakas paikka on anoppila Mäntyharjulla, jonne kolmehenkinen perhe matkustaa usein.

Tunnen, että olen juurtunut ensimmäistä kertaa elämässäni. Sydämeni menee ihan sykkyrälle, kun näen poikani suvun keskellä. Olen onnellinen, että hänellä on vanhemmat ja isovanhemmat.

Katriina haluaa luoda lapsilleen vahvan tunteen siitä, että heillä on juuret ja että he kuuluvat sukuun.

Kertominen tukee omaa selviytymistä

Katriina Nokireki kouluttaa lastensuojelun ammattilaisia: ” Nuorille pitää kertoa, että kaikilla on oikeus unelmiin. Heitä pitää rohkaista haaveilemaan tulevaisuudesta”.

Katriina Nokireki kouluttaa lastensuojelun ammattilaisia.

Katriinalta kysytään usein, miten hän on selviytynyt lapsuudestaan. Yleensä hän vastaa, että prosessi on kesken.

Asiat, jotka tapahtuivat, kun olin lapsi, seuraavat minua elämäni loppuun ja teen töitä niiden kanssa hautaan asti. Olen kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että haluan menneisyydestäni eteenpäin. En halua jäädä makaamaan sohvan nurkkaan ja syyttää kaikesta muita. Vaikka lähtökohdat eivät ole hääppöiset, elämässä voi onnistua.

Menneisyyden työstämiseen löytyi vuosi sitten uusi näkökulma: kokemusasiantuntijana toimiminen.

Kertoessani kokemuksistani yleisön edessä ja varsinkin jutellessani sijaishuollossa olevien nuorten kanssa olen samalla pohtinut tosi paljon omaa selviytymistäni. Se on tehnyt hyvää.

Katriinan ensimmäinen keikka oli Jyväskylän kaupunginkirjastossa, jossa hän kertoi paneelissa monialaisen yhteistyön merkityksestä ja siitä, miten se häntä aikanaan tuki.

Omasta menneisyydestä puhuminen tuntui tosi luonnolliselta. Mietin, miksen ole aiemmin ryhtynyt siihen.

Jo muutaman kuukauden päästä Katriinaa pyydettiin toiseksi kouluttajaksi koulukotien ohjaajille järjestettyyn koulutukseen. Palaute oli loistavaa.

On ihan eri, kun joku puhuu omasta kokemuksestaan. Minua kuunnellaan. Asiat tulevat paljon lähemmäksi kuulijaa, kun joku on elänyt ne läpi.

Katriina uskoo, että lastensuojelu tarvitsee kokemusasiantuntijoita.

Kaikkea ei voida kääntää tutkimustiedoksi. Lasten ja nuorten kohtaamisessa tarvitaan paljon sellaista tietoa, joka on olemassa vain kokemuksena.

Antakaa nuorille tilaa unelmoida

Elokuussa Katriina aloitti työntekijänä Pesäpuun UP2US-hankkeessa, jossa sijaishuollon kokemusasiantuntijatietoa tuodaan osaksi maakuntahallintoa. Hänen tehtävänään on koota nuorten foorumeista viestiä päättäjille ja lastensuojelun työntekijöille. Hän vetää myös nuorista koostuvaa kehittäjäryhmää ja vloggaa UP2US-kanavalla YouTubessa.

Katriina käy edelleen puhumassa ammattilaisille. Yksi hänen lempiaiheistaan on nuoren ja ammattilaisen kohtaaminen.

Ei ole resurssikysymys, kohtaako työntekijä asiakkaansa vai ei. Samassa ajassa ehtii kohdata myös oikeasti, aidosti.

Katriina tietää, että sijaishuollossa olevat nuoret ovat usein kasvattaneet itsellensä tuntosarvet: he ovat skannanneet pienestä pitäen, mitä aikuiset heidän ympärillään tekevät. Siksi lapset ja nuoret huomaavat heti, jos joku on falski.

Ammattilaisen asenne on avain siihen, käynnistyykö tapaamisesta vuosien mittainen luottamussuhde. Se määrittelee, jääkö kohtaaminen sille tasolle, että työntekijä vain ihmettelee, miksei nuori motivoidu. Nuori aistii, kohdataanko hänet arvostavasti vai luuserina.

Katriina Nokireki puhuu mielellään myös unelmoinnin puolesta.

On nuoria, jotka tarvitsevat siihen tukea.

Aikuisten tulee huolehtia siitä, että kaikilla nuorilla on jokin turvallinen tila, jossa he saavat unelmoida. Tulevaisuudesta haaveilu on tärkeää. Se auttoi minut aikoinaan eteenpäin.

Lue myös: Lapsuus viinan varjossa

Lue myös: Isän viimeinen pyyntö/Rupista rakkautta -blogi

Kokemusasiantuntijaksi?

Katriina Nokireki antaa vinkkejä kokemusasiantuntijuutta pohtivalle nuorelle tai nuorelle aikuiselle.

  • Pohdi ensin, missä kohtaa olet menossa oman menneisyytesi käsittelyssä. Jos pienelle porukalle puhuminen ja kokemuksien jakaminen tuntuu hyvältä ja voimaannuttavalta, olet oikealla tiellä.
  • Mieti, mistä näkökulmasta haluaisit puhua omista kokemuksistasi, ja mitä teemoja haluaisit nostaa esiin. Miten haluaisit kehittää lastensuojelua?
  • Kerro kaikille läheisillesi sijaisperheille, biologisille vanhemmille, sisaruksille aikomuksestasi. Sopikaa yhdessä, mistä saa puhua ja mikä on yksityistä. Kunnioita toisten antamia rajoja.
  • Tiedosta, että kokemusasiantuntijuus voi olla myös kuormittavaa. Muista pitää huolta jaksamisestasi.
  • Etsi ympärillesi hyvä ryhmä, jonka kautta pääset mukaan kokemusasiantuntijatoimintaan. Ryhmän kautta saat myös vertaisuutta ja tukea työhösi.
  • Jos haluat alkaa lastensuojelun kokemusasiantuntijaksi, laita viesti Facebookissa Voima Vaikuttaa -ryhmän ylläpitäjälle.

Selviytyjät

Selviytyjät-tiimi toi 10 vuotta sitten kokemusasiantuntijatoiminnan lastensuojeluun. Ryhmä sai alkunsa vuona 2008, kun Pesäpuussa haluttiin kehittää työskentelymateriaaleja nuorille. Projektia varten muodostettiin kymmenen nuoren naisen ryhmä.

Ensimmäinen puoli vuotta meni siihen, kun ihmiset kertoivat tarinoitaan. Tytöt tulivat eri puolilta Suomea. Monille tämä oli ensimmäinen paikka, jossa he saivat kertoa kokemuksistaan sijaishuollossa, ryhmän vetäjä, Pesäpuun kehittämispäällikkö Johanna Barkman kertoo.

Tytöt purkivat ryhmässä kokemaansa häpeää, lastensuojelun leimaa ja selviytymistään. Syntyi idea kirjoittaa manifesti. Vuonna 2009 julkaistiin 10 faktaa lasten ja nuorten suojelusta, joka lähetettiin kaikkiin nuorisotiloihin ympäri Suomea.

10 faktaa räjäytti pankin. Yhtäkkiä kaikki halusivat kuulla meiltä, miten lastensuojelua pitäisi kehittää. Ryhmälle sateli koulutuspyyntöjä.

Tiimi päätti alkaa käyttää keikoilla me-puhetta, jonka ideana oli suojella yksittäistä kertojaa.

Toimiessaan kokemusasiantuntijana nuori pystyi näin käyttämään esityksessään muidenkin kokemuksia, mutta kertomaan myös oman kokemuksensa anonyymisti.

Vuonna 2011 Selviytyjät-tiimi päätti jättää puhujakeikat vähemmälle ja keskittyä mentoroimaan uusia lastensuojelun kehittäjäryhmiä. Selviytyjien perintönä toimii Voima vaikuttaa -verkosto, johon kuuluu parikymmentä kokemusasiantuntija- ja kehittäjäryhmää eri puolilta Suomea.

Idea foorumeista

Selviytyjät-ryhmässä toimiminen oli niin voimaannuttavaa, että tiimiläiset halusivat tarjota kaikille sijaishuoltokokemuksia omaaville saman mahdollisuuden.

Syntyi idea Nuorten foorumeista, tapahtumista, joihin kuka tahansa sijaishuollon piirissä oleva nuori saisi tulla työskentelemään jonkin teeman äärelle.

Ensimmäinen foorumi järjestettiin vuonna 2011. Tänä vuoden syyskuussa 140 ammattilaista kerääntyi kuulemaan Jyväskylään Päihteet? -foorumien viestejä. Tämä kertoo Johanna Barkmanin mielestä siitä, miten paljon Selviytyjät on pystynyt vaikuttamaan lastensuojeluun.

Nykyään kokemustieto tunnustetaan osaksi ammattitietoa. Esimerkiksi päihdeasiat vanhenevat nopeasti, mutta nuoret ovat ihan tiedon ytimessä.

www.pesapuu.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »