Siirry sisältöön
Lastensuojelu

Apua seksuaaliväkivallasta toipumiseen

02.12.2016 Heidi Kervinen Gratisography

Tampereella sijaitseva Välitä!-yksikkö auttaa sekä seksuaalisen väkivallan uhreja että heidän läheisiään ja tekijöitä.

Tampereella sijaitseva Välitä!-yksikkö auttaa sekä seksuaalisen väkivallan uhreja että heidän läheisiään ja tekijöitä. Yksikössä käy myös alaikäisiä ja heidän vanhempiaan.

Välitä!-yksikkö tarjoaa kriisiapua, tukiryhmiä ja palveluohjausta 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Yksikkö kouluttaa myös ammattilaisia tunnistamaan seksuaalista väkivaltaa ja ottamaan puheeksi, mikäli epäily seksuaalisesta väkivallasta herää.

Jos alle 17-vuotias joutuu seksuaalirikoksen uhriksi, kyseessä on paitsi poliisi- myös lastensuojeluasia. Ilmoitusvelvollisuus voi unohtua ammattilaiseltakin, jos uhri on lähes täysi-ikäinen.

Vanhemmat saattavat jäädä vaille apua, kun tukitoimien keskipiste on uhri.

Vanhemmillekin on tarjottava nopeasti paikka, jossa voi purkaa oloaan. He tarvitsevat tukea ja keinoja rauhoittua, jotta jaksaisivat ylläpitää mahdollisimman normaalia arkea ja ottaa nuoren reaktioita vastaan, kertoo yksikönjohtaja Satu Hintikka, jonka lisäksi yksikössä työskentelee kolme muutakin kriisityöntekijää.

Ensimmäinen käynti sovitaan yleensä jo muutaman päivän sisälle yhteydenotosta. Nuori voi varata ajan itse, mutta suurin osa heistä tulee yksikköön vanhempien, nuorisotyöntekijöiden tai kouluterveydenhuollon ohjaamina. Yleensä kriisiavussa käydään viisi kertaa.

Annamme tietoa trauman aiheuttamista oireista ja käytännön ohjeita olon rauhoittamiseen. Vanhemmat ovat usein valmiita tulemaan uhria nopeamminkin avun piiriin, kertoo Hintikka.

Väkivaltaa kokenut ei useinkaan halua tai pysty kertomaan asiasta heti. Hän saattaa haluta unohtaa asian. Myös itsesyytökset ja häpeän tunteet saattavat estää asiasta puhumisen. Joskus vasta myöhemmin ilmenevät oireet, kuten masennus tai paniikkikohtaukset, voivat johtaa avun hakemiseen. On joka tapauksessa tärkeää, että uhri saa apua heti, kun hän on sitä valmis vastaanottamaan.

Velvollisuus ilmoittaa

Seksuaalista väkivaltaa ei ole aina helppo havaita. Kokemukset voivat käydä ilmi pienemmillä lapsilla leikeissä, piirroksissa tai siinä, että seksuaalisuus korostuu käyttäytymisessä.

Joskus vanhemmat tai opettajat tulkitsevat nuoren muuttunutta käytöstä kapinaksi.

Kokemus saattaa näkyä ongelmina koulussa, päihteidenkäyttönä tai pukeutumisena paljastaviin vaatteisiin. Jos epäilys seksuaalisesta väkivallasta herää, asia pitää ottaa puheeksi, sanoo Satu Hintikka.

Nuori kertoo tapahtuneesta tyypillisesti kaverilleen, jos kenellekään. Kaveri voi saada suostuteltua uhrin tulemaan esimerkiksi terveydenhoitajalle, joka voi ohjata lääkäriin ja kriisiapuun.

Alaikäisestä nuoresta tulee tehdä ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun. Nuorelle tulee selittää, miksi ilmoitukset tehdään. Luottamus auttajia kohtaan kasvaa, kun mitään ei tehdä nuoren tietämättä.

Ilmoitusvelvollisuus on, vaikka edellinen hoitava taho olisi ilmoitukset tehnyt. Näin voidaan seurata, missä nuori on saanut apua, kertoo Hintikka.

Vanhemmat syyttävät itseään

Läheiset saattavat kärsiä samanlaisista traumaperäisistä oireista kuin uhrikin. Niitä ovat esimerkiksi ylivalppaus, tapahtuneen jatkuva pyöriminen mielessä ja univaikeudet.

Uhrin isä on usein solmussa vihan tunteen kanssa.

Kun lapseen kohdistunut seksuaaliväkivallanteko tulee ilmi, ovat vuorokaudet vanhemmalle pitkiä. Toisaalta vanhempi haluaisi tietää tarkasti, mitä on tapahtunut, mutta samalla tieto ahdistaa ja sitä on vaikea kuunnella. Seksuaalirikoksissa tekijä on usein tuttu tai ainakin puolituttu.

Arki, joka kriisissä kannattelee, menee sekin täysin uusiksi, jos tekijä onkin perheen sisältä, kuvaa Satu Hintikka.

Aikuisella mielikuvat ja jossittelu jäävät helpommin pyörimään kuin lapsella, joka elää enemmän hetkessä. Lapsen kannalta on haitallista, jos vanhempi kyselee tapahtumista ja palaa niihin aina uudelleen. Siitä on haittaa rikosprosessillekin, sillä lapsen muistikuvat tapahtumista voivat muuttua jatkuvan kyselyn seurauksena.

Välitä!-yksikössä on havaittu, että äidit hakevat apua useammin kuin isät.

Isä on usein solmussa vihan tunteen kanssa, mutta pyrimme rohkaisemaan myös isiä keskusteluihin mukaan.

Syyllistäminen ei auta

Seksuaaliväkivallan uhrin auttamisen katsotaan usein edellyttävän laajaa erityisosaamista. Auttajan tärkein ominaisuus ei kuitenkaan ole erityiskoulutus.

Tärkeintä on, että haluaa kuulla ja tukea uhria. Ensikohtaamiset ovat tärkeitä: ne vaikuttavat siihen, rohkaistuuko uhri ottamaan apua vastaan. Auttajan tulee uskoa uhrin kertomusta, eikä hän saa syyttää uhria tapahtuneesta.

Seksuaalista väkivaltaa ei oikeuta mikään, mitä uhri on sanonut tai tehnyt. Nuoren syyllistäminen vaikkapa pukeutumisesta tai alkoholin juomisesta ei auta syytökset päinvastoin lisäävät epäluottamusta ja haittaavat toipumista.

Valitettavasti myös ammattilaiset sortuvat toisinaan syyttelyyn, koska asiakkaan kokemukset herättävät epäuskoa tai suuttumusta, kertoo Satu Hintikka.

Pikaista apua

Asiakas hyötyy siitä, että hän tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se lisää hallinnan tunnetta sekavassa kriisitilanteessa. Tärkeä osa Välitä!-yksikön työtä on varmistaa, että asiakkaat saavat apua myös jatkossa. Tarvittaessa heidät ohjataan kädestä pitäen seuraavan auttavan tahon luo.

Yksikkö toivoo, että viranomaiset reagoisivat mahdollisimman nopeasti, jos lapseen kohdistunutta seksuaaliväkivaltatekoa epäillään.

Kuukausi on liian pitkä aika odottaa tukitoimia. Perhe on monella tavalla kriisissä ja tarvitsee heti käytännön arjen apua, muistuttaa Satu Hintikka.

Miksi tekijää pitää auttaa?

Yksikössä on onnistuttu saamaan yhteys myös vaikeasti tavoitettavaan kohderyhmään eli seksuaalirikosten tekijöihin. Heidän kanssaan on käyty keskusteluja kasvotusten, keskusteluryhmissä ja netissä.

Tekijöitä auttamalla pyritään ennaltaehkäisemään uusia rikoksia.

Tekijä ja hänen läheisensä voivat joutua leimatuksi ja eristetyksi. Jos tekijä ei saa apua, häpeä voi ajaa tekemään lisää rikoksia.

Tekijöitä auttamalla pyritään ennaltaehkäisemään uusia rikoksia. Käyttäytymismalleihin voidaan puuttua jo siinä vaiheessa, kun henkilö huomaa, että hänellä on ajatuksia, joihin pitäisi saada muutosta. Vaikuttamalla tekijöihin ehkäistään tehokkaimmin uusia uhreja.

Netti ja sen some-alustat tuovat haastetta seksuaaliväkivaltatyöhön. Aikaisemmin lapsia varoiteltiin menemästä vieraisiin autoihin, nyt rikollinen vaanii kännykässä taskussa tai somessa omassa huoneessa. Nuorta saatetaan ensin lähestyä viestein, kuvia vaihdellaan puolin ja toisin, ja sen jälkeen voidaan ehdottaa tapaamista netin ulkopuolellakin. Siksi onkin tärkeää, että lapset saavat aikuisilta opastusta turvallisista rajoista myös netissä.

Välitä!-yksikkö on osa Setlementti Tampere ry:n toimintaa. Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama toiminta on asiakkaalle maksutonta.

www.seksuaalivakivalta.fi

Apua hoitoketjusta

Välitä!-yksikköä edeltäneessä nelivuotisessa kehittämishankkeessa rakennettiin Pirkanmaalle hoitoketju seksuaaliväkivaltaa kokeneille. Yli 20-henkisessä asiantuntijatyöryhmässä oli edustajia mm. terveydenhuollosta, poliisista, sosiaalitoimesta ja kolmannelta sektorilta.

Hoitoketju koostuu ohjeistuksista. Niiden tavoite on, että asiakas saa tarvittavia tukitoimia saumattomasti.

Hoitoketjusta työntekijä voi nopeasti nähdä, mihin ottaa yhteyttä ja mihin asiakas tulisi ohjata. Hoitoketjuja on tehty Tampereen lisäksi Turkuun ja Jyväskylään.

Aiheen parissa on aktivoiduttu viime aikoina: THL julkaisi tänä vuonna valtakunnallisen ohjeistuksen hoitoketjujen rakentamiseksi seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneille.

Lisätietoa alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosepäilyjen selvittämisestä ja lasten hoitamisesta saa THL:n ylläpitämästä Lastensuojelun käsikirjasta.

THL:ssä on meneillään myös LASTA-hanke, joka pyrkii luomaan valtakunnallisen yhteistyömallin poliisille, syyttäjälaitokselle, lastensuojelulle sekä somaattiselle ja psykiatriselle sairaanhoidolle niihin tilanteisiin, joissa epäillään lapsen joutuneen väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

”Kun sain tietää, että lastani oli käytetty seksuaalisesti hyväksi, tunsin itseni aivan voimattomaksi. Mietin pakonomaisesti, mitä olisin voinut tehdä, että näin ei olisi päässyt käymään. Kun sain kriisiapua, ymmärsin, etten olisi voinut estää tapahtunutta. Tekijä oli sukulainen, enkä osannut mitenkään epäillä häntä. Asia ei varmasti koskaan unohdu, mutta nykyään en enää syyllistä itseäni.”
Äiti, kriisityön asiakas

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »