Siirry sisältöön
Kulttuuri

Nuori puukkomestari

17.04.2014 Ulla-Maija Lammi-Ketoja Katja Lösönen

Tuomas Mäkinen tekee puukontuppea kurssin ohjaajan Matti Korpelan valvonnassa.

Tuomas Mäkinen tekee puukontuppea kurssin ohjaajan Matti Korpelan valvonnassa.

Tuomas Mäkinen ei ole kynnetön miehenalku. Puisessa vetolaatikossa hänellä on kolme itse tehtyä puukkoa nahkatuppineen.

Ylistaron koulukeskuksen teknisessä luokassa on tekemisen meininki. Seinäjoen kansalaisopiston puukkokurssilla aherretaan työn touhussa.

Etelä-Pohjanamaa on aina ollut tekijämiesten seutua. Jos kerran on tekijämies, pitää puukkokin, ikiaikainen työkalu, olla miestä myöten.

Miltä tämä tuntuu? Jorma Salovaara kysyy esitellessään tekemäänsä visakoivuista puukonkahvaa.

Joko olet laittanut siihen mehiläisvahaa? Tuomas Mäkinen, 11, kysyy.

Silloin siitä tulee vielä täysin erituntuinen.

Tuomas Mäkinen pistelee satulasepän ompeleella tupen kiinni.

Tuomas Mäkinen pistelee satulasepän ompeleella tupen kiinni.

Viitosluokkalainen Tuomas on koko viime talven ahertanut miesten kanssa puukkokurssilla. Valmiina hänellä on kolme puukkoa: komea leuku, normaalikokoinen ja lyhytteräinen puukko.

Täällä on mukavampaa kuin koulussa, nuori kädentaitaja tuumii ja rientää sähkökäyttöisen tahkon ääreen.

Puukot ovat syntyneet vähän niin kuin ittellänsä. Nahkatupen tekeminenkin onnistui aika lailla kerralla.

Tupen ompeleminen käsin vaatii tekijältään tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Satulasepän ommel syntyy langalla, jossa on neula molemmissa päissä.

Kyllä tämä aina mattojen puristelun voittaa, velmuaa Tuomaksen isä Matti Mäkinen.

Isä ja poika ovat käyneet kurssilla yhdessä ja innostusta riittää edelleen molemmilla.

Täällä oppii itsekin aina jotakin uutta. Tällaista pientä näpräämistä ei tule kotona tehtyä. Kertaakaan Tuomas ei ole sanonut, että minen lähäre, jatkaa Matti-isä.

Minäkin olin kyllä ensi alkuun vähän epäluuloinen, että kuinkahan täs käyrähän, kertoo kurssin ohjaaja Matti Korpela:

Ohjaaja Matti Korpela ja Tuomas Mäkinen, 11, tupenteossa.

Ohjaaja Matti Korpela ja Tuomas Mäkinen, 11, tupenteossa.

Mietin sitä, että kuinka pitkälle kiinnostus kantaa, mutta hyvin on kantanut. Mukavaahan se on, kun tulee poikia mukaan. Kyllähän noita harmaapää-faaria saa aina opettaa. Nuoret ovat nopea-oppisia ja hoksaavat äkkiä jutun juonen.

Tuomas on saanut autella miehiä monet kerrat.

Nykyaijan vehkehis on kaikenlaisia suojauksia. Monta kertaa on tarvittu juniorin apua, että on saatu jokin kone ylipäätänsä pyörimään, Veli-Matti Tanttari sanoo.

Matti Korpela seuraa, kun Tuomas hioo puukon terää tahkon ääressä.

Usein Tuomas sitten keittää meille muille kahvit, hän kertoo.

Nyt en taida keriitä, kun pitää keskittyä tähän terän hiomiseen, Tuomas tuumaa.

Aika menee siivillä

Välillä työtilaan laskeutuu syvä hiljaisuus, koska kukin puuhailee omaan tekemiseensä keskittyneenä. Toisinaan juttu luistaa lennokkaastikin, kun vain keksitään tarpeeksi hyvä aihe. Kansalaisopiston puukkokurssille tullaan monista kylistä ja aina kantakaupungista asti.

Minä tulen tänne pelkästään jo ilmapiirin takia, Jorma Salovaara kiittelee.

Minusta on hienoa, että jokin harrastepiiri on kantakaupungin ulkopuolella. Täällä vallitsee hieno filosofia: jokainen saa itse luoda haluamansa puukon. Ei ole olemassa valmista mallia. Kurssikaveri saattaa sanoa, että ”minä ehkä tekisin näin, mutta kokeilepa sinä vaikka noin. Kyllä sinä sitten löydät sen, miten tulee tehdä”, kuvailee Salovaara.

Tuomas on solahtanut muitta mutkitta kurssilaisten porkkaan. Välillä hän tarkkailee muiden tekemisiä ja esittää omia arvioitaan.

Eikö koskaan aika ole käynyt pitkäksi?

Itse asiassa ei, Tuomas sanoo ja kopauttaa saman tien Matti-opettajaa tuttavallisesti selkään. Hän haluaa neuvoja siihen, että puukon terä näyttäisi molemmin puolin samanlaiselta.

Tässä on ensimmäinen puukonterä, jonka olen itse tehnyt takomalla, Aleksi Mäkinen ylpeänä ihastelee lyhytteräistä puukkoaan.

Tuomas tahtoisi isona neurokirurgiksi.

Kurssilla kaikki ovat saaneet ainakin yhden puukon tehdyksi, eikä kenenkään ole itkun kanssa tarvinnut kotiin lähteä.

Ehkä tänne ei kukaan mämmikoura eheroon tahoaroon hakeudu, tuumii Veli-Matti Tanttari.

Jos mies on käsillänsä jotakin tehnyt, kyllä hän tekee puukonkin, vakuuttaa opettaja Matti Korpela.

Puukontekijän työkalut.

Puukontekijän työkalut.

Kaikenlaista sitä on tullut jo kakarasta vuoleskeltua. Jos ei muuta, niin ainakin jotakin hetekan nurkkaa, naurahtaa Matti Mäkinen.

Joskus joudutaan ehkä vähän suunnitelmia muuttamaan, mutta koskaan ei ole kenenkään teelmäs mennyt pilalle.

Kärsivällisyys on opettajan paras hyve, miehet muistuttavat.

Kurssilaisten paras avu taas on into.

Töihin täällä ei tarvitse komentaa ketään. Välillä illat tahtovat venyä pitkiksikin, kun en malta millään sanoa, että nyt pitäisi lähteä kotiin. Eikä tämä niin käsille käyvää hommaa ole, ettei se onnituisi naisiltakin.

Laihialla Matti Korpelan puukkokurssilaisista puolet on naisia.

Tyssääkö tukkaan?

Puukkojen teräaihiot tulevat Kauhavalta. Ne ovat raakahiottuja.

Niitä saa jokahinen sitten kiillootella niin paljon kuin tahtoo.

Jos puukonterä ottaa tukkahan kiinni, siitä tietää, että terä on kunnos. Mutta jos se luistaa tukassa, se merkitsee, ettei sillä tee mitään, Veli-Matti Tanttari selvittää hivellen puukonterällä niskahiuksiaan.

Toinen konsti on se, että kun hönkääsöö terähän ja jos höyry saman tien katoaa, puukonterä on kova. Jos huuru taas jää pidemmäksi aikaa pintaan, terä on pehmeä, Matti Korpela selittää.

Jos puukonterä ottaa tukkaan kiinni, se on kunnossa.

Puukot ovat monella siinä vaiheessa, että vain nimikointi puuttuu.

Tehdään puukonterän etsaus, mikä tarkoittaa, että terää syövytetään ferrikloridi-hapolla. Siihen kohtaan voi kirjailla oman nimensä.

Tuomaksen puukoissa on mustat terät, jolloin niihin onkin vaikeampi saada nimikointia näkyviin.

Koulun käsitöissä perämoottoriveneenkin rakentanut Tuomas tietää konstit.

Eikö sitä voi hioa santapaperilla? Tuomas kysyy Matilta.

Rivakoin ottein hän alkaa vedellä santapaperilla puukonterän pintaa.

Pyydän isää kirjoittamaan nimeni tähän, kun osaa vähän kauniimpaa käsialaa.

Hapon kanssa on syytä olla varovainen.

Älä vaan paa silimähän sitä ainetta! varoittaa joku kurssilainen toista.

Vesa Latvala on tuonut mukanaan yhdeksänvuotiaan poikansa Juhon, joka aikoo tulevana syksynä osallistua puukkokurssille hänkin. Tokaluokkalainen Juho kaipaa kunnon tekemistä, koulussa kun on vasta virkattu ketjusilmukoita. Isä-Vesa on tehnyt puukon 14-vuotiaalle tyttärelleen Lauralle ja tekee hänen puukonteräänsä nyt omistuskirjoitusta.

Monenlaista hyötyä

Kotona Tuomas säilyttää puukkojaan puisen kaapin ylimmässä vetolaatikossa.

Äiti ja isä sitten aina näkevät, kun otan sieltä puukon.

Puukoista on nuorelle kädentaitajalle monenmoista hyötyä.

Jos tulee jotakin tarvetta, saatan ne vaikka myydä.

Metsään kiven päälle Tuomas on rakentanut kavereittensa kanssa majan.

Teimme sen omista puista. Isä ei ole vielä antanut lupaa kaataa puita.

Tuomas kyllä tietää senkin, miten puu saadaan kaatumaan oikeaan kulmaan.

Siihen tarvitaan kaatovänkä. Puuhun tehdään sellainen saranakohta, hän selittää ja piirtää paperille kaavakuvan.

Tulevana syksynä Tuomas aikoo jatkaa puukkokurssilla. Sitä ennen mennään vielä porukalla pajalle takomaan puukonteriä. Uutta odotettavaakin on.

Voisin tehdä vielä ainakin avauspuukon, sellaisen vääräteräisen, jolla avataan kala. Nauhahiomakonetta en ole vielä käyttänyt.

Tulevaisuuden suunnitelmatkin Tuomaksella on selvillä.

Toiveammattini on neurokirurgi. Siinä houkuttelee isoo palkka.

Tänä iltana isän ja Tuomaksen on lähdettävä kurssilta vähän ennen sen päättymistä. Pikkusiskon Näppis-käsityökoulu joen toisella puolella loppuu varttia aikaisemmin.

Näin syntyy puukko

Terä taotaan itse tai käytetään raakahiottua teräaihiota. Siihen kiinnitetään hela.

Sen jälkeen valitaan kahva-aines. Hyviä materiaaleja ovat visakoivu ja tuohi. Kun kahva on muotoiltu, siihen asetetaan ylähelat.

Terän muotoinen tupen lesti tehdään puusta: nahka kostutetaan ja pingotetaan lestin ympärille ja leikataan sen muotoiseksi. Tuppi ommellaan satulasepän ompelella, jolloin neula on langan molemmissa päissä. Tuppi silitetään eli nyylataan tasaiseksi, kuvioidaan ja siihen kiinnitetään vyölenkki.

Puukonkahvaan laitetaan petsiväri ja lopuksi koko komistus saa pintaansa mehiläisvahan.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »