Siirry sisältöön
Tutkittua tietoa

Tekoja, tekijöitä ja arvostelijoita

30.10.2015 Antti Vanas Colourbox

Maahanmuuttajataustaisen nuoren suomea ei välttämättä arvioida samalla tavalla kuin kantasuomalaisen suomea – eikä tytön pelaamaa jääkiekkoa samalla tavalla kuin pojan. Netissä tekijä voi häivyttää itsensä, mutta tietoverkon anonymiteetillä on kova hinta.

Kuka osaa suomea?

Suomessa puhutaan vuosi vuodelta enemmän suomen sukuista kieltä nimeltä ”äskakkonen”. Tätä kieltä puhuvat ne, jotka eivät puhu suomea äidinkielenään.

Kouluissa tehdään joka päivä jakoa ”äskakkosiin” eli suomea toisena kielenä lukeviin ja äidinkielisiin. Työelämään siirryttäessä koulussa luodut nimikkeet katoavat, mutta erottelu jatkuu.

Kielitaito ei ole pelkkä osaamiskysymys. Kantasuomalaisesta normista poikkeava puhetapa herättää tunteita ja vaikutelmia, joilla on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, miten hyvin kyseinen henkilö suomen kielellään oikeasti pärjää.

Ei ole helppo löytää objektiivisia kriteereitä sille, kuka monikielisistä oppilaista kuuluu S2-opetukseen ja kuka suomi äidinkielenä -opetukseen, kirjoittaa Heini Lehtonen väitöstutkimuksessaan. Esim. etninen tausta, vanhempien ensikieli tai oppilaan virallinen äidinkieli eivät saisi vaikuttaa päätökseen lainkaan.

Voimassa olevien opetussuunnitelmien perusteiden mukaan S2-oppimäärää opetetaan kokonaan tai osittain suomi äidinkielenä -oppimäärän sijaan, jos oppilaan kielitaito ei ole äidinkielisen tasoinen.

Syntyperäisen suomalaisen kielitaitoa vastaava taso opintojen tavoitteena ei Lehtosen mukaan vastaa nykykäsitystä kielitaidon olemuksesta. Lisäksi tätä tasoa on mahdoton määritellä, mistä seuraa, ettei nykyinen ohjeistus välttämättä auta opettajaa lainkaan.

Lehtosen kritiikki kohdistuu suomi äidinkielenä -opetukseen, ei niinkään sinänsä tarpeelliseen S2-opetukseen. Suomi äidinkielenä -nimitys kantaa kaikuja maailmasta, jossa kansalaisella oli yksi eniten käytetty ja omaksi koettu kieli.

Parissakymmenessä vuodessa suomeen on kasvanut sukupolvi, jonka etnisyys ja kielellinen repertuaari sopivat huonosti tähän muotiin. Maahanmuuttajavanhempien lapset viettävät iltansa suomalaisissa kauppakeskuksissa, kuluttavat globaalia populaarikulttuuria, skypettävät sukulaisilleen ympäri maailmaa ja puhuvat keskenään suomea.

Suomi on heidän yhteinen kielensä, koulukielensä, harrastuskielensä ja usein myös yksi kotona käytetyistä kielistä. On ideologinen teko kiistää heidän suomenkielisyytensä, väittää Lehtonen.

>Heini Lehtonen: Tyylitellen Nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä. Helsingin yliopisto 2015.

Pojat kiekkoilevat eri säännöillä kuin tytöt

 Julkinen rahoitus ja poliittinen korrektius edellyttävät vähintäänkin muodollisen tasa-arvon kirjaamista urheilun ja liikunnan toimintasuunnitelmiin. Silti jääkiekko on Suomessa edelleen sukupuolten eriarvoisuutta tuottava laji, väittää Helena Herrala.

Herrala keräsi 1216-vuotiaiden tyttöjen organisoitua jääkiekkoharrastuksesta käsittelevän väitöksensä aineiston seuraamalla kahdeksan kuukauden ajan tyttöjoukkueen toimintaa peleissä, harjoituksissa ja palavereissa. Tyttöjoukkue sijoitettiin sarjaan, jossa he pelasivat itseään nuorempia poikajoukkueita vastaan.

Jääkiekkoa harrastavat tytöt astuivat maskuliiniseksi mielletylle alueelle, mikä näkyi mm. rangaistusten määrässä: tyttöjoukkue sai lähes kaksi kertaa enemmän rangaistuksia kuin vastustajina olleet pojat. Tytöt pitivät osaa rangaistuksista aiheettomina, ja Herralan omat havainnot ja videotallenteet tukivat näitä väitteitä.

Tytöt selittivät osakseen tullutta epäoikeudenmukaisuutta sillä, että vastapelaajaa tönäistessään tyttö käyttäytyy kuin poika. Rangaistuksen syynä ei siis pidetty tekoa sinänsä, vaan sukupuolirajojen ylittämistä. Pojilla töniminen oli odotettua, joten siitä ei rangaistu.

Pojilla töniminen oli odotettua, joten siitä ei rangaistu.

Sukupuolista häirintääkin esiintyi: pojat tunkeutuivat suihkutiloihin tyttöjen peseytyessä.

Tutkimuksen tyttöjoukkue harjoitteli yleensä kaksi kertaa viikossa, kun poikajoukkueet harjoittelevat useimmiten neljästä viiteen kertaa viikossa. Tutkitulla kaudella tytöt pääsivät sentään treeneihin inhimilliseen aikaan alkuillasta. Joukkueen aloitusvuosina jäävuorot sijoittuivat myöhäiseen iltaan tai varhaiseen sunnuntaiaamuun.

>Helena Herrala: Tytöt kaukalossa. Etnografinen tutkimus tyttöjen jääkiekkoharrastuksesta. Lapin yliopisto 2015.

Kasvottomuuden ihanuus ja kurjuus

Kuvittele, että eletään 1980-lukua ja olet nuori, sanotaan vaikkapa 15-vuotias. Olet juuri saanut aikaiseksi runon omasta mielestäsi vieläpä hyvän ja haluaisit nyt kiihkeästi tietää, mitä mieltä muut nuoret siitä ovat. Kuinka toimit?

Pyydätkö äidinkielen opettajalta luvan lausua runon luokan edessä? Vai korotatko äänesi välitunnilla kuin se Hellaakosken runoilema hauki, joka nousi puuhun laulamaan?

Tuskin. Useimmilla nuorilla pelkkä ajatus moisesta aiheuttaa kämmenten hikoilua ja vatsaoireita.

Netin aikakaudella runo, essee, piirros, valokuva, musiikkikappale tai lähes mikä muu hengentuote tahansa on helppo saada esille ilman esiintymisjännityksen aiheuttamaa hyperventilaatiota tai pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta ja tätä mahdollisuutta myös käytetään.

Yleisömäärä on näihin tarkoituksiin varatuilla nettisivuilla periaatteessa rajaton, mikään ei maksa mitään eikä artistia tunnista kukaan, jollei hän sitä itse halua.

Nimettömyys ja kasvottomuus vapauttavat ja luovat turvallisuutta, sanoo Teo Keipi väitöksessään. Netin tarjoama anonyymiys on nuorille työkalu, joka helpottaa itseilmaisua, kommunikointia ja oman identiteetin etsintää.

Suomalaisnuorten suhtautumista netin anonyymiyteen tutkineen Keipin mukaan nimettömyys on moniulotteisempi ilmiö kuin aiemmin on ajateltu. Se on nuorten kannalta katsoen netin keskeinen ominaisuus, olipa kyse sitten verkkosurffaamisesta tai kanssakäymisestä sosiaalisessa mediassa.

Ikävä kyllä nimettömyys on myös keskeinen nettiin liittyvien riskien lähde. Nimimerkin tai valeidentiteetin suojassa kuka tahansa voi hyökätä ketä tahansa vastaan vailla pelkoa vastuuseen joutumisesta. Netin anonyymiys mahdollistaa monia uusia tapoja ihmisten hyväksikäyttöön. Hinnan tästä maksaa naiivi tietoverkon käyttäjä.

>Teo Keipi: Now you see me, now you don’t: A study of the relationship between internet anonymity and Finnish young people. Turun yliopisto 2015.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »