Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Lastenkirjoissa kurkistellaan koteihin

07.05.2018 Ismo Loivamaa

Muutot ja resuamiset kahden kodin välillä kuuluvat lastenkirjallisuuden arkeen.

Aikuiset eivät piittaa lapsista

Veera Salmen suositun sarjan uutuudessa Puluboin ja Ponin komerokirja (Otava, kuvittanut Emmi Jormalainen) Poni-tytön läheinen koulutoveri muuttaa Helsingistä Hankoon.Veera Salmen suositun sarjan uutuudessa Puluboin ja Ponin komerokirja (Otava, kuvittanut Emmi Jormalainen) Poni-tytön läheinen koulutoveri muuttaa Helsingistä Hankoon. Surun kouristamana Poni ihmettelee lapsen näkökulmasta, miten aikuiset voivat tehdä mitään niin repivää:

”Ei toisten kotia saa muuttaa vaan tyhmän työpaikan takia toiseen kaupunkiin”.

Kirjassa pohditaan muutoinkin aikuisten vallanpitoa: Ponin mielestä aikuiset määräävät maailmaa ihan miten sattuu.

Kirjassa ei pelkästään tuskitella kaverin muuttoa, vaan kysymys kasvaa vaivihkaa suorastaan yhteiskunnalliseksi. Ponin mummo nimittäin auttaa asunnottomia, ja Ponikin joutuu miettimään, mitä sanalla tarkoitetaan ja miksi ihmiset joutuvat asunnottomiksi. Tällaisia kysymyksiä pyöritellään harvemmin suomalaisessa lastenkirjallisuudessa, mutta Helsingin Kallioon ja Hakaniemeen sijoittuvassa sarjassa on luontevaa käsitellä sosiaalisia ongelmia ja köyhyyttä.

Jenni Erkintalon ja Réka Királyn kuvakirjassa Talo kulman takana (Etana Editions) muuttamista käsitellään realismia rikastaen.Jenni Erkintalon ja Réka Királyn kuvakirjassa Talo kulman takana (Etana Editions) muuttamista käsitellään niin ikään realismia rikastaen: komeaan keltaiseen kaupunkitaloon, jossa isoäiti jo asuu, muuttaa Eppu, joka tutustuu uuden kotirappunsa ihmisiin.

Ja persoonallisuuksia, totta vieköön, löytyy niin kuin tämän aihepiirin lastenkirjoissa on ollut tapana jo ainakin ruotsalaisen Ingrid Skoten Tornitalon Mikosta (1969) alkaen.

Kerrostalo näyttäytyy värikkäänä ja valoisana paikkana, mitä nyt neljännen kerroksen herra Mörö Kölli on yksinäisyyttään visusti varjeleva mörriäinen. Muut hahmot muistuttavat lastenrunouden hassuja vänkyräisiä: on pitkää ja pätkää sekä vaaleanpunaisia tätejä ja laiskottelua rakastavia kukkamiehiä…

Ingrid Skoten Tornitalon Mikossa (1969) kerrostalo näyttäytyy värikkäänä ja valoisana paikkanaKerrostalosta on tullut tuoreen kotimaisen lastenkirjallisuuden kantapaikka, ja samalla maantiedekin on kallistunut urbaaneihin lähiöihin päin.

Maaseutu näkyy oikeastaan enää vain pienten lasten loputtomissa maatilakirjoissa. Mitä kiivaammaksi kaupungistuminen käy, sitä enemmän julkaistaan herttaisia kuvatietokirjoja maatilojen eläimistä.

Riikka Ala-Harjan lastenromaani syventää muuttamisen teemaa kuljettamalla neljäsluokkalaista Ebbaa ristiin rastiin kahden maan ja kahden kodin väliä. Kahden maan Ebba (Otava, kuvittanut Marika Maijala) ei lähtökohdastaan huolimatta ole ankeaa luettavaa. Tyttö ei liikkuvaisesta elämänmuodostaan kärsi, vaan suhtautuu jokseenkin maltillisesti sekä vanhempiensa eroon että jatkuvaan matkusteluun Helsingin ja Berliinin välillä.

Uusmuotoisista perhemalleista ja persoonallisista perhetilanteista on hyvää vauhtia tulossa luonnollinen osa lastenkirjallisuutta, eikä enää parane puhua ongelmakirjallisuudesta.

Riikka Ala-Harjan lastenromaani syventää muuttamisen teemaa kuljettamalla neljäsluokkalaista Ebbaa ristiin rastiin kahden maan ja kahden kodin väliä. Kahden maan Ebba (Otava, kuvittanut Marika Maijala)Ala-Harja tosin antaa huonon arvosanan suomalaisten siviilirohkeudesta: tummaihoiselle Felix-pojalle huudetaan aamubussissa, ettei hän ole mikään oikea suomalainen. Felix pelästyy, eikä saa vastattua huutelevalle naiselle. Ja mikä pahinta:

”Kukaan muukaan bussissa ei sanonut mitään, kaikki vaan räpläsi kännykkää tai käänsi kasvot bussin ikkunaan”.

Monen muunkin kotimaisen lastenkirjailijan väite kuuluukin: aikuiset eivät piittaa ainakaan muiden lapsista, ja ammattiauttajat ovat ihan yhtä avuttomia. Tämä antaa pelottavan kuvan vastuullisesta aikuisuudesta.

Kierretään koteja!

Riina Katajavuoren ja kuvittaja Salla Savolaisen tietokuvakirja Mennään jo naapuriin (Tammi) alkaa olla hyvin yleistä lastenkirjatyyppiä, jossa vieraillaan kodeissa ja perehdytään sen ilmiöihin aina kukkavaaseista alkaen.Riina Katajavuoren ja kuvittaja Salla Savolaisen tietokuvakirja Mennään jo naapuriin (Tammi) alkaa olla hyvin yleistä lastenkirjatyyppiä, jossa vieraillaan kodeissa ja perehdytään sen ilmiöihin aina kukkavaaseista alkaen.

Tällä kertaa käydään 18 kodissa pääkaupunkiseudulla mukaan lukien maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Irakilainen 11-vuotias Ahmed kertoo, ettei kotimaassa ollut turvallista. Ja syyrialaisessa kodissa kuullaan, että perhe lähti, kun sota alkoi. Tämän enempää kurjuuksiin ei takerruta.

Teoksessa on kuvia ja kertomuksia kotien esineistä, kalustuksista ja tietysti ruokakulttuurista. Olipa kotien tausta mikä tahansa, kirjat eivät ole niissä fyysisesti läsnä, mutta kirjailijana Katajavuori nostaa kirjallisuuden merkityksen näkyviin aina, kun se on mahdollista. Lapset lukevat Koirien Kalevalaa, voimaa antavaa Peppi Pitkätossua, Lasten Raamattua tai kokoavat Tatu ja Patu -palapeliä.

Lapsuuden ilot ovat onnellisesti läsnä: Adamia esimerkiksi ilahduttaa leikkikoira, joka osaa röyhtäillä.

Pari vuotta sitten ilmestynyt Katri Vuorisen ja Tiina Eskolan kirjoittama Meidän perhe (Pieni Karhu, valokuvat Martti Lintunen)Pari vuotta sitten ilmestynyt Katri Vuorisen ja Tiina Eskolan kirjoittama Meidän perhe (Pieni Karhu, valokuvat Martti Lintunen) on samoilla jäljillä, vaikka perheiden lajitelma on erilainen. Työryhmä esittelee mm. sateenkaari- ja monilapsisia perheitä. Tuore lastenkirjallisuus kurkkii koteihin, madaltaa kynnystä ja kasvattaa ymmärrystä.

Toivottavasti eri kulttuuritaustoista kirjoitettaisiin joskus nuorten tietokirja, jossa taustoihin ja kulttuurien välisiin hankaliin törmäyksiin voisi juurevammin pureutua!

Lasten lämpökirjat

Tapani Baggen Talvella-kirjassa (Tammi, kuvittanut Hannamari Ruohonen) Kaisan uusi äiti odottaa lasta, eikä asiasta tehdä ongelmaa.Vanhempien erot ja liitot eivät sinällään enää riitä kirjojen aiheiksi, nyt tarvitaan uusia sävyjä ja näkökulmia.

Lämpimimmin sen taitaa tehdä Tapani Bagge pikkuisesta Kaisasta kertovissa lastenkertomuksissaan. Kaisa-sarjaa on julkaistu jo vuodesta 2002, mutta kuihtumisen merkkejä ei vieläkään näy. Kaisan vanhemmat ovat toki eronneet niin kuin lastenkirjoissa lähes aina on tapana, mutta muutoin kirjailija uskaltaa ammentaa turvallisten kotikertomusten perinteestä.

Talvella-kirjassa (Tammi, kuvittanut Hannamari Ruohonen) Kaisan uusi äiti odottaa lasta, eikä asiasta tehdä ongelmaa. Sirkalla riittää rakkautta kaikille.

Kaisan biologinen äiti asuu kaukana saaristossa, ja kanssakäyminen hoituu kirjeitä kirjoittamalla. Äidin ja tyttären suhdetta ei vatvota sarjan jokaisessa kirjassa, sillä kirjailija luottaa lukijan eläytymiskykyyn.

Tärkeintä sarjassa on arjen iloinen sujuvuus. Bagge sijoittaa perheuutisia ja pieniä seikkailuja hauskasti rinnatusten. Myös Veera Salmen ja Riikka Ala-Harjan lastenromaanit edustavat modernia ja tasapainoista lämpökirjallisuutta, vaikka ne onkin suunnattu vähän varttuneemmille. Tapani Baggen Kaisa-sarjassa kimurantit sanat on ystävällisesti ta-vu-tet-tu.

Hulluja eläintarinoita

Tuija Lehtisen kokoelman Lemmikkilyhärit (Otava) tarinat ovat makaabereja ja morbideja.Tuija Lehtisen kokoelman Lemmikkilyhärit (Otava) tarinat ovat makaabereja ja morbideja. Vaikka novelleissa kerrotaan kissoista, koirista, minipossuista ja pupusista, ovat ne kovin kaukana sulokkuudesta. Nämä lemmikit ovat viekkaita ja vinoja luonteita, jos sille päälle sattuvat.

Novellit ovat yllättäviä ja hämmentäviä: pari koiraakin pääsee kertomaan ovelat kokemuksensa. Lehtinen paljastaa, millaista on lukukoiran epäkiitollinen työ kirjastossa ja miten koira pääsee eroon emäntänsä poikaystävistä. Kissojen ja häkkilintujen luonteistakin selviää yhtä ja toista uutta.

Novellit koukuttavat ripeydellään ja kummallisuudellaan. Yllättävät loppuratkaisut pakottavat epäilemättä lukemaan myös he, jotka muuten pyristelevät kirjoja vastaan. Toivottavasti yläkoulujen opettajat löytävät Lemmikkilyhärit. Samalla kun novellimuoto käy tutuksi, ihanan kamalat eläimet tuottavat iloa.

Kissojen uudet kodit

Mervi Heikkilä kertoo selkokielellä kodittomien kissojen tarinoita Kissatalon asukit -kirjassa (Avain, kuv. Marjo Nygård).Mervi Heikkilä kertoo selkokielellä kodittomien kissojen tarinoita Kissatalon asukit -kirjassa (Avain, kuv. Marjo Nygård). Heikkilä on tutustunut hylättyihin kissoihin kirjastoja kiertäneessä Hylätyt-näyttelyssä ja haastatellut kissojen uusia omistajia.

Tarinat ovat surullisia, mutta onneksi kaikki kirjassa mukana olleet kissat ovat löytäneet uuden kodin. Heikkilä kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia kissojen sopeutumisesta ja alkuvaikeuksista. Miten paljon eläimissä onkaan erilaisia luonteita!

Kirja herättää myötätuntoa, jopa liikutusta, mutta kertomistapa pysyy kaikeksi onneksi asiallisena ja tasaisen miellyttävänä. Lukija kyllä oivaltaa eläinsuojelun ja kissatalojen tärkeyden.

Samaa levollisuutta löytyy Nygårdin komeista sivunkokoisista kuvista, joissa riittää ilmettä ja vetoavuutta.

Onnea uudelle päätoimittajalle!

Lastenkirjainstituutin julkaiseman Onnimanni-lehden päätoimittajana aloittaa kesäkuun alussa FT Päivi Heikkilä-Halttunen.

Kuva: Tuomas Sarparanta

Lastenkirjainstituutin julkaiseman Onnimanni-lehden päätoimittajana aloittaa kesäkuun alussa FT Päivi Heikkilä-Halttunen. Hän on lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko, joka tunnetaan myös suositusta Lastenkirjahylly-blogista ja Lue lapselle! -opaskirjasta. Hän aloitti Onnimannin avustajana vuonna 1989 ja on työskennellyt lehden toimittajana vuodesta 1991.

Nykyinen päätoimittaja kirjailija, kirjailija Tuula Korolainen ehti toimia lehden vastuullisena toimittajana 30 vuotta.

Ainutlaatuinen Onnimanni edistää lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti on suunnattu aikuisille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »