Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Kotimaisessa lastenkirjassa on taikaa ja realismia

09.03.2016 Ismo Loivamaa

Kotimaisessa lastenkirjassa on maagista ihmettä, mutta myös ajankohtaista realismia. Riehakkuuden rinnalla uskalletaan tarttua ongelmiin.

Opetusministeri, lue edes tämä kirja!

Timo Parvelan lastenkirja Ella ja kaverit salaisessa palvelussa (Tammi, kuvittanut Mervi Lindman) on hyvä todiste siitä, miten pitkäikäisessäkin sarjassa voi tempaista uusiin ulottuvuuksiin.

Muutama vuosi sitten Ella-kirjassa puhuttiin pienten koulujen puolesta, nyt oppilaat havahtuvat kouluviranomaisten runnomaan digiloikkaan, joka tekisi oppikirjat tarpeettomiksi ja muuttaisi luokkahuoneen digiluokaksi. Opettajakin pelästyy, kun ”koulumme joutuu nyt alistumaan digiluudigileille”.

Vahvasta kannanotostaan huolimatta kirja on ennen muuta hauska. Huima juoni muistuttaa tärkeistä asioista. Harvoinpa näin rohkeasti ja selväjärkisesti on digitaalisuuden aikana lastenkirjallisuudessakaan muistutettu oppikirjojen, koulukirjaston ja kirjastokortin tärkeydestä. ”Pieninä pikseleinä on leipämme maailmalla”, kuuluu Parvelan moderni kansanviisaus.

Kummallisuuksia Vallilassa

Viveka Salon kuvitusta kirjaan Vallilan sankarit Tero ja Tarmo

Viveka Salon kuvitusta kirjaan Vallilan sankarit Tero ja Tarmo

Viveka Salon esikoisteoksessa Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Mäkelä, tekijän kuvittama) koetaan kummallisuuksia Helsingin Vallilassa ja Sörnäisissä. Yksinhuoltajaäidin pieni perhe saa ihmetellä esim. kimppuun karkailevia tekareita, avaruusvieraita ja rosvojen ravintolaa.

Kertomukset ovat kaikkea muuta kuin taiteellisen hienostuneita, mutta rosoisen vaikutelman sietää, sillä ne ovat niin selvästi ääneen luettaviksi tarkoitettuja. Jutuissa vilahtelee kertoja, joka kernaasti kommentoi tapahtumia ja juttelee lukijan kanssa.

Kirjassa on aavistus kiljusmaista riehakkuutta, mutta fabuloinnin lähes voittaa helsinkiläinen kaupunkikuvaus. Viime vuosina lastenkirjallisuudessa on koluttu vähän varjoisimpiakin pääkaupungin kohteita.

”On sitä kaiken maailman erilaisia ihmisiä, jotka tulevat kaupungin kaduilla vastaan”, todetaan Vallilan sankareissa.

Noitasiskot sademetsässä

Sanna Isto jatkaa noitasiskoksista kertovaa aurinkoista Tinka ja Taika -lastenromaanisarjaansa kirjassa Kielletty metsä (WSOY, kuvittanut Julia Vuori). Tyttöjen mummo katoaa maagiseen taika-arkkuun, ja noitasiskosten apua tarvitaan taas. Noituuden ja velhouden voimia mitellään tällä kertaa rehevässä viidakossa. Arkku toimii porttina toiseen maailmaan, jonka Vuoren kuvitus saa hehkumaan.

Mummon kouluttamien noitatyttöjen seikkailuun tulee inhimillistä jännittävyyttä, kun perheen isällä ei ole aavistustakaan yliluonnollisista tapahtumista. On onnellista lukea lastenkirjaa, jossa perhe kaikessa erikoisuudessaankin on tasapainoinen. Sarjan ainekset ovat olleet viehättäviä, mutta nyt salaperäinen tunnelma on päässyt haalistumaan. Lähtökohdat ovat mukavia, mutta juoni tuntuu niukalta.

Elsan eka lento

Elsa ja Lauri matkustavat Nadja Sarellin kuvittamassa kirjassa.

Elsa ja Lauri matkustavat Nadja Sarellin kuvittamassa kirjassa.

Elsa ja Lauri matkustavat (Oppi&ilo/Sanoma Pro) jatkaa Kerttu Ruuskan kirjoittamaa ja Nadja Sarellin kuvittamaa tietopuolista kuvakirjasarjaa. Aiemmissa osissa Elsa luisteli ja polskutteli uimahallissa, nyt hän matkustaa Lauri-veljensä ja vanhempiensa kanssa Espanjaan.

Teksti on yksinkertaista ja asiallista, muttei kuivakkaa. Tarinalliseen uhkeuteen ei edes pyritä.

Kirjassa esitellään lentomatkustamisen niksejä ja lopussa vielä käsitellään matkustamista hieman laajemminkin. Sarellin hyväntuulinen kuvitustyyli laannuttaa osaltaan lentopelkoa.

Oppi&ilo-sarja on niin suosittu ja monipuolinen, että pikkuhiljaa toivoisi uusia aihevaltauksia, vähän vaikeitakin aiheita, esim. somaleista, pakolaisuudesta ja vaikka kirjojen tekemisestä ja lukemisesta.

Selkokirja tulee lähelle

Klassinen meriseikkailu Aarresaari on nyt ilmestynyt Pertti Rajalan selkokielelle muokkaamana versiona. Materiaalinaan hän on käyttänyt O. E. Lampénin yli satavuotiasta suomennosta. Aarresaari (Avain) ei ole selkokielisenäkään vallan yksinkertaista luettavaa, sillä tarinaan punoutuu sisäkertomuksia. Vastapainoksi kirja tarjoaa rouheaa seikkailua ja hurjia käänteitä.

Hienoa, että suuret seikkailut ja maailmankirjallisuuden klassikot kuuluvat selkokirjallisuuden ohjelmistoon.

Moderni maailma on puolestaan läsnä Ari Sainion selkokielelle mukauttamassa kertomuskokoelmassa Panttivanki ja muita kertomuksia (Opetushallitus, toimittanut Päivi Heikkilä-Halttunen, kuvittanut Jussi Kaakinen). Raikkaaseen kokoelmaan on poimittu eturivin kirjailijoittemme nuoruudesta kertovia tarinoita. Selkokirjallisuus tulee yhä lähemmäs lasta ja nuorta.

Seikkailujen safari

  Maailmankuva   avartuu

Elisabet Ahon Santun safariseikkailut (Mäkelä) on varhaisnuorten rento ja helppolukuinen matkakertomus Keniasta. Santtu pääsee mummonsa kanssa matkalle, ja pian poika jo kokee seikkailun maasaikylässä. Seikkailu ei ehkä ole ihan uskottava, mutta juonen kannalta välttämätön.

Poika saa tavallista turistia paremman käsityksen kylän elämästä ja kulttuurisista paineista. Lomaviikkoon mahtuu tyypillistä turistitouhua, mutta lukijalle tarjotaan myös aavistuksia paikallisten omasta elämästä sekä Kenian historiasta. Kenian viimeaikaisista mellakoistakaan ei vaieta.

Värikäs eksotiikka ja 12-vuotiaan pojan seikkailut ovat hyviä houkutuksia ahmimisikäisille lukijoille ja samalla maailmankuva raottuu vähän Eurooppaa suuremmaksi.

Tyylikäs tyttöklassikko

0316_kuukauden_kirjat_5Mary Marckin eli Kersti Bergrothin koululaisromaaneja on luettu koko Suomen itsenäisyyden ajan. Nyt Eevan luokka (Otava) ja jatko-osa Vähän enemmän Eevasta (Otava) on julkaistu uusintapainoksina.

Kirjat ovat täynnä kiihkeitä luokkahuonedraamoja, väärinkäsityksiä ja intohimoisia keskusteluja. Tytöt syventyvät pohtimaan mm. jäätelön ja kermahyytelön paremmuutta. Suloisesta vanhanaikaisuudestaan huolimatta Marckin kirjoissa on nuoruuden hehkua.

Mary Marck toi eleganssin suomalaiseen tyttökirjallisuuteen. Vaikka tytöt ovatkin sitä mieltä, että salapoliisikertomukset ovat ”herroja varten”, päällimmäisenä on kuitenkin vissi modernius. Eevan äiti opettaa tyttärelleen tasa-arvon aakkosia: ”Sinähän voit olla ensimmäinen.”

Aikamatka 1930-luvulle

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden perinteeseen kuuluu menneeseen aikaan solahtaminen. Satu Mattila-Laineen esikoisnuortenromaanissa Parantola (Karisto) 15-vuotias koulutyttö Elisa joutuu 1930-luvun karmaisevaan kaatumatautiparantolaan. Seikkailuun tulee syvyyttä aikatasojen rinnastuksilla.

Palavasti historiasta kiinnostunut Elisa sairastaa epilepsiaa, muttei halua kertoa siitä koulussa. ”Salaisuus oli jo liian syvällä esille kaivettavaksi”, hän tuumaa.

Epilepsia esille

Aikamatka paljastaa entisaikaisia ajattelutapoja ja puistattavia hoitomenetelmiä. Asiaan paneutunut kirjailija nostaa näkösälle hyvinkin rodunjalostamista muistuttavan koulukunnan, joka huseerasi Suomessakin.

Epilepsiakohtauksesta käynnistynyt aikamatka vavahduttaa ja vahvistaa tyttöä niin paljon, ettei oman sairauden peittely tunnu enää tarpeelliselta. Epilepsiaan liittyvät pelot ja ennakkoluulot sekä 1930-luvun ajankuva tuoreuttavat muutoin niin tuttua kaavaa.

Huumoria ja herkkyyttä

Meille saakka päätyvät amerikkalaiset ja brittiläiset nuortenkirjat ovat usein kadehdittavan älykkäitä ja nokkelia. Huumorin ja herkkyyden yhdistäminen ei oikein ole suomalaisen nuortenkirjallisuuden tunnusmerkkejä.

Brittiläisen Sophie Kinsellan nuortenromaanissa Kadonnut: Audrey (Otava, suomentanut Lotta Sonninen) seurataan henkisesti luhistuneen tytön toipumista. Koulukiusaaminen on aiheuttanut tytölle niin syvän masennuksen, että hän joutuu sairaalaan, eikä ole vielä sen jälkeenkään valmis kouluun.

Psykiatrinsa yllyttämänä Audrey kuvaa dokumenttia lähipiirinsä asioista ja yrittää parhaansa mukaan uskaltautua kodin ulkopuolellekin. Tyttö kertoo myös peliriippuvaisesta veljestään, hassuista vanhemmistaan ja pojasta, joka viisaasti ja varovaisesti lähestyy Audreyn maailmaa.

Raskaasta teemasta huolimatta kirjassa on runsaasti huumoria ja itseironiaa. Farssimaisia tilanteita on jopa niin paljon, että ne koettelevat uskottavuutta.

Tuoreessa nuortenkirjallisuudessa vanhemmat ovat lähes järjestään olleet avuttomia reppanoita. Kinsellan kirjassa heillä on hyvää yritystä, vaikka lopputulos usein jää surkeaksi.

Erilaisia polkuja

Tuija Lehtisen nuortenkirjassa Välivuosi (Otava) seurataan kahden yksinhuoltajaperheen nihkeää yhdistymistä. Tarinaa kertovat vuorotellen Simo ja Lime. Simo mietiskelee tulevaisuuttaan kymppiluokalla siinä missä matemaattisesti lahjakas Lime suunnittelee lujahermoisesti ja itsevarmasti tiedenaisen uraa. Lehtinen ei tyydy vain herkuttelemaan kahden hyvin erilaisen taustan kummallisuuksilla, vaan kehittelee vähän kerrassaan paljastuvia luonnekuvia. Vuoden mittaan Simon näkymät kirkastuvat, mutta Lime pysyy ennallaan.

Kirjassa vihjataan tytön mahdolliseen Asperger-taipumukseen: Lime keskittyy tieteellisiin pyrkimyksiinsä eikä päästä ketään lähelleen.

”Mä viis veisasin sukulaisista tai muista ihmisistä. Mä olin mun elämän keskipiste”, tyttö kuvailee tunteitaan. Hän on kuin akateeminen versio Sarasta, kirjailijan varhaisempien kirjojen kovapintaisesta ja itsenäisestä tytöstä.

Välivuodessa on varttumisen ja valintojen vaikeuksia, mutta paljon myös helpottavaa huumoria ja kielellistä iloisuutta.

PS

Lastenkirja käpertyy

Mihin unohtui kansainvälisyyskasvatus lastenkulttuurista? Entä rauhankasvatus? Nyt niitä tarvittaisiin kipeämmin kuin 1970-luvulla.

Suomalaisissa lastenkirjoissa toki tavataan siirtolaisia, pakolaisia ja ulkomailta adoptoituja lapsia, mutta tietokirjallisuus paarustaa ujosti jäljessä. Lasten tietokirjoissa maailma supistuu eikä kiusallisia ongelmia oikein uskalleta käsitellä.

Esim. Suomen Lähetysseura on viime vuosina kustantanut tärkeitä tarinoita maailmasta, mutta miten mahtaa iloisten poikkeusten käydä, kun kehitysbudjettia leikataan.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »