Siirry sisältöön
Kolumni

Yhden kortin varassa

14.04.2014 Johanna Korhonen

Kirjoittaja Johanna Korhonen

Miksi poika putoaa koulutuksen kelkasta tyttöä helpommin, kysyy kirjoittaja Johanna Korhonen.

Nuori mies ja nuori nainen lojuvat sängyllä tunkkaisessa huoneessa. Ei ole mitään tekemistä. Nainen ehdottaa, että mentäis nyt joskus jonnekin. Mies torppaa, ei ole rahaa. Keskustelu etenee vitkaan. Nainen: ”Tarttee kohta taas ruveta lukeen niihin oikiksen pääsykokeisiin, Helsinkiin tai Turkuun, en ole vielä päättänyt”. Mies: ”Vittu jos meet Turkuun, en tule perässä, en varmana tule”. Nuori nainen näkee edessään tulevaisuuden, nuori mies ei oikein mitään. Kohtaus on Virpi Suutarin elokuvasta Hilton! Se kertoo itähelsinkiläisen vuokratalon nuorista aikuisista, joista osalle elämä ei ole antanut kummoisia eväitä. Seuraavaa rahapäivää odotellaan, eipä tässä sen kummempia.

Kuva hämärän huoneen pariskunnasta nosti eteen ilmiön, joka näkyy tilastoistakin: nuoret naiset kouluttautuvat selvästi enemmän kuin nuoret miehet. Suomalaisista 2544-vuotiaista naisista 52 prosentilla on korkea-asteen koulutus, kertoo teollisuusmaiden järjestö OECD. Samanikäisistä miehistä vastaavan koulutuksen on hankkinut 34 prosenttia.

Miksi poika putoaa koulutuksen kelkasta helpommin kuin tyttö? Onko vika pojassa, koulutuksessa vai jossain muussa? Tavallisesti tässä kohtaa sanotaan, että koulu suosii tyttöjä. Jaa mutta mistä sitten johtuu, että Aasian maissa, joissa kouluopetus on vielä paljon “koulumaisempaa” kuin meillä, pojat pärjäävät jopa tyttöjä paremmin? Ehkä syyt ja selitykset liittyvät isompiin asioihin: arvoihin, normeihin, koko kulttuuriin. Ehkä pojat vain sopeutuvat siihen, mitä koko yhteiskunta pitää – ja ei pidä – tätä nykyä tärkeänä.

Opiskelu ja siihen liittyvä ponnistelu eivät ole nykyään huudossa. Vaivannäkö ei ole arvo sinänsä, vaan osoitus siitä, ettei ihminen ole keksinyt helpompaa tapaa selvitä. Viihtyminen houkuttaa kaikenikäisiä enemmän kuin opiskelu, eikä periksi antamisessa ole monien mielestä mitään kehnoa. Mitä sitä turhia pingottamaan.

Nuorten poikien idoleita eivät ole tieteentekijät eivätkä ammattitaitonsa äärimmilleen hioneet kädentaitajatkaan. Idoleita ovat pokeriammattilaiset ja pelintekijät, joiden menestys ei ole tullut koulutuksesta, vaan tietokoneen ääressä harjaantumisesta. Jos lehtiotsikot suitsuttavat 22-vuotiasta pokerinpelaajaa, joka ansaitsee vuodessa 1,6 miljoonaa euroa, vain tylsimys yrittää sössöttää, että koulutus kannattaa. Aika monella nuorella pojalla on käsitys, että riittää, kun osaa yhtä asiaa – vaikka sitten pokeria – hyvin. Suurin osa koulussa opetettavista asioista on näin ollen turhia.

Poikkeuslahjakkuudet pärjäävät yhdelläkin osaamisalueella. Me muut emme. Yhden kortin varassa on vaarallista: jos se pettää, ei jää mitään. Laaja-alaisuus tuo turvaa niin tytöille kuin pojillekin. Vaikka ei pääsisi oikikseen, pääsee jonnekin muualle.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »