Siirry sisältöön
Kolumni

Tarvitaanko huostaanottoja?

08.08.2014 Heikki Hiilamo

Huostaanotto ei epävarmoissa tapauksissa ole paras ratkaisu – huostaanotot pitää harkita tarkkaan

Tutkimusten valossa huostaanotto ei ole paras ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä tarvitaan uusia vaihtoehtoja ja menetelmiä, sosiaalipolitiikan professorina Helsingin yliopistossa työskentelevä Heikki Hiilamo kirjoittaa kolumnissaan.

Vaasan kaupungin sosiaalijohtaja Reino Salo (19201988) käynnisti 1950-luvun alussa ainutlaatuisen tutkimuksen. Aiemmin kaupungin lastensuojelujohtajana työskennellyt Salo halusi selvittää, oliko huostaanotoista apua eli miten huostaan otettujen joukko ”aikuisena sopeutuu vapaaseen kansalaiselämään”.

Hän kohtasi klassisen tutkimusongelman: miten selvittää, mitä olisi tapahtunut, jos olisimme toimineet toisin. Toisin sanoen: miten huostaan otettujen lasten elämä olisi sujunut, jos heitä ei olisi otettu huostaan? Salo yritti ratkaista ongelman vertailemalla keskenään saman perheen huostaan otettuja lapsia ja heidän kotiin jääneitä sisaruksiaan.

Tutkimuksessa oli mukana kodin turvattomuuden vuoksi sijoitettuja lapsia ja niin kutsuttuja pahatapaisia lapsia, jotka olivat syyllistyneet rikokseen alle 15-vuotiaina. Tutkimusjoukko käsitti 1 338 vuonna 1936 tai sitä ennen syntynyttä lasta ja nuorta, joista osa kuului vertailuryhmään. Tietoja kerättiin Vaasan kaupungin lastensuojelu-, huolto- ja holhouslautakunnan arkistoista sekä henkilökohtaisesti haastattelemalla 586 henkilöä.

Tulokset olivat rohkaisevia. Myöhemmin sosiaalipolitiikan ja erityisesti sosiaalihuollon professorina toimineen Salon mukaan Vaasan lastensuojelu oli vastannut julkisen edun vaatimuksiin, erityisesti lastenkotihoito osoittautui tuloksekkaaksi. Väitöskirjansa lopuksi Salo jäi kuitenkin pohtimaan, olisiko voitu toimia toisin.

Yli puoli vuosisataa myöhemmin yhdysvaltalainen taloustieteilijä Joseph Doyle yritti ratkaista samaa ongelmaa. Hän kiinnitti huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät poikkesivat toisistaan sen suhteen, miten suuren osan asiakkainaan olevista lapsista he päätyivät ottamaan huostaan.

Doyle pyrki selvittämään huostaanoton vaikutuksia tutkimalla, miten herkästi lapsia huostaan ottaneiden sosiaalityöntekijöiden asiakkaat pärjäsivät myöhemmässä elämässään verrattuna harvoin lapsia huostaan ottaneiden sosiaalityöntekijöiden asiakkaisiin.

Vuosina 2007 ja 2008 julkaistuissa tutkimuksissaan Doyle tuli siihen tulokseen, ettei lasten huostaanotto ole välttämättä hyvä ratkaisu ainakaan epävarmoissa tapauksissa.

Innokkaasti lapsia huostaan ottaneiden työntekijöiden asiakkaat tekivät enemmän rikoksia, olivat teiniäitejä ja tienasivat vähemmän kuin varovaisemmin lapsia huostaan ottaneiden sosiaalityöntekijöiden asiakkaat. Doylen mukaan erityisesti vanhemmat lapset selviytyisivät paremmin kodeissaan kuin sijaishuollossa.

Suomessa on hiljattain julkaistu muutamia tutkimuksia, joissa on rekistereiden avulla selvitetty sijoitettujen lasten taustatekijöitä ja heidän myöhempää selviytymistään. Tulokset eivät ole yhtä rohkaisevia kuin Reino Salolla.

Kuitenkin lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle on yleistynyt lähes keskeytyksettä jo yli 20 vuoden ajan.

Huostaanotto ei ole ratkaisu yksittäiseen tai helposti määriteltävään ja yleistettävään ongelmaan. Sijoituksiin ryhdytään toisinaan liian myöhään tai ei lainkaan kuten Eerikan traagisessa tapauksessa.

Sosiaalityössä kaivataan kuitenkin uusia vaihtoehtoja ja menetelmiä sijoitusten välttämiseksi sellaisissa tapauksissa, joissa on epävarmuutta sijoituksen hyödyllisyydestä.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »