Yhteisöllinen kasvatus ehkäisee äitien masennusta ja vahvistaa lasten sosiaalisia taitoja
Pitääkö lastensa kanssa selvitä itse, pohtii Hattutemppu-blogin kirjoittaja, kolmosvauvojen äiti. Miten paljon vauvamuistoja hänen bloginsa nostaakaan mieleeni! Vain hetkihän siitä on, kun kolmikymppisenä kuulin biologisen kelloni kilkattavan. Päätin: jos mieheni ei haluaisi isäksi, tekisin lapsia ilman häntä. Minulla ei ollut epäilystäkään, ettenkö selviäisi urakasta yksinkin. Vähänpä tiesin!
Olen selittänyt tyttärellenikin – joka toivottavasti joskus perustaa perheen – että yhden vauvan kanssa vielä pärjää, mutta jos on kaksi vaippaikäistä, yhtälö on vaativa. Mammakahvilaan, (nyk. perhekahvilaan) on helppo kärrytellä yhden kanssa, mutta että kahden? Kerran menin, toiste en edes yrittänyt. Hattutemppu-blogin kirjoittajalla on kolmoset!
Ilman Mammakahvilaa kotona oli välillä yksinäistä. Mietin silloin, miksi minun piti päästä ”ihmisten ilmoille”, olihan meitä kaksi pientä ja yksi iso ihminen. Myöhemmin tajusin, että meillä äideillä on sisäsyntyinen tarve liittyä muihin äiteihin, perheisiin. Neljän seinän sisällä tuntui kuin meidät olisi unohdettu maailman kyydistä.
Värväsin jokaisen meille vierailulle tulleen hoitamaan lapsiani. Ne jotka eivät tulleet toiste… heitä en jäänyt kaipaamaan. Eräs meitä monesti auttanut kahden lapsen äiti sanoi viisaasti: ”Mielelläni autan teitä. Ehkä teille tulee joskus tilaisuus auttaa jotakuta toista.” Ja tulihan niitä.
Hattutemppu-blogin äiti kokee syyllisyyttä, koska perhe tarvitsee apua arjen pyörittämiseen. ”Kun he ovat täällä, häpeän toisinaan tarvitsevuuttani.”
Ei hänen tarvitsisi kokea syyllisyyttä, eikä kenenkään muunkaan vanhemman. Kukaan ei selviä vanhemmuudesta yksin, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä THL:n raportissa Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen – teoriasta käytäntöön.(pdf)
Lapsen kasvattajia eivät ole vain me vanhemmat, vaan kaikki aikuiset: mummit, kummit, papat, enot ja ystävät. Sitä kutsutaan yhteisölliseksi kasvatuksesi. Se on ihmiskunnan nerokkaimpia keksintöjä ja menestyksemme salaisuus. Yhteisöllinen kasvatus suojaa äitejä masennukselta, vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja on eduksi heidän aivojensa kehitykselle eli eduksi koko yhteiskunnalle, sanovat raportin asiantuntijat.
”Mistä juontaa ajatus, että itse pitäisi aina pärjätä? Vaikeudesta myöntää omaa tarvitsevuuttaan?” kysyy kolmosten äiti. Mahdollisesti. En minäkään tiedä, mistä yksinpärjäämisen eetos on päässyt luikertelemaan kulttuuriimme. Vanhempien uupumusta tutkivat tutkijat arvelevat sen johtuvan yksilökeskeisyydestämme. Kirjoittamaton sääntömme kulkee jotenkin näin: lasten hankkiminen on yksilön oma valinta, joten niiden hoitaminen on omalla vastuulla.
Tutkijat pitävät nykyistä yksilökeskeistä vanhemmuuskulttuuria vahingollisena niin lapselle kuin koko yhteisöllekin. Tässäkö syy, että suomalaisvanhemmat ovat maailman seitsemänneksi uupuneimpia? (Yle)
Eivät lapset ole vain lapsia. He ovat tulevaisuutemme, kallein luonnonvaramme. Heidän kasvattamisessaan vanhempien pitäisi saada kaikki mahdollinen apu.
Aiheesta myös:
Kommentit (0)