Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Pesään jääneet

17.08.2019

Unsplash/Ben Mullins

Ympäri maailman vaatimukset nuoria kohtaan ovat kasvaneet. Samaan aikaan asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä. Yhä useammat nuoret joutuvat jäämään vanhempiensa helmoihin hamaan keski-ikään. Toivottavasti meillä ei ikinä käy samoin.

Esikoiseni muutti pois kotoa kesällä, 19-vuotiaana. Vieraamme Australiasta pitivät sitä aikaisena. Australiassa on tavallista, että lapsi asuu kotona reippaasti yli kaksikymppiseksi. 20-24-vuotiaista lähes puolet asuu vielä kotona ja 25-29-vuotiaistakin lähes viidesosa.

Bumerangilapsiksi kutsutaan heitä, jotka opintojen jälkeen palaavat kotiin asumaan, kun eivät löydä työtä, jolla pystyisivät kustantamaan asumisensa.

Englannissa tyypillinen ikä lähteä kotoa on parissa vuosikymmenessä noussut 21:stä 23:een. Se johtuu siitä, että asuntojen hinnat etenkin kasvukeskuksissa ovat karanneet käsistä.

Myös japanilaisen ystäväperheemme 19- ja 21-vuotiaat lapset ovat asuneet vielä kotona ja todennäköisesti asuvat opiskelujensa loppuun saakka. Se on Japanissa ymmärrettävän tavallista, sillä yhteiskunta ei tue nuorten itsenäistymistä mitenkään.

Samaisen ystäväperheemme tuttavien poika kieltäytyi menemästä koulukiusaamisen vuoksi kouluun 13-vuotiaana, eikä ole nyt kahteentoista vuoteen suostunut astumaan ulos kodistaan. Hänestä tuli hikikomori, vapaaehtoisesti yhteiskunnasta vetäytyjä.

Aiemmin ajateltiin, että hikomoriudessa kyse on nuoren mielenterveydellisistä ongelmista, mutta nykyisin ilmiölle nähdään myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia syitä. Hikikomori-ilmiötä tutkineiden mukaan nuorten vetäytyminen yhteiskunnasta on kasvava ilmiö. Tämän hävetyn ongelman todellista määrää ei tiedetä, mutta arvellaan että hikikomoreita on jopa kaksi miljoonaa. Syyllisinä pidetään niin Japanin jäyhiä työmarkkinoita kuin lapsilleen omistautuvia äitejäkin. Eli samaan aikaan kun työmarkkinoilla ahkeroivat seniorit pitävät kiinni työpaikoistaan, yliomistautuvat äidit pitävät kiinni nuoristaan.

Etelä-Koreassa puhutaan kengurunuorista, mikä on vähän vastaava ilmiö.

Kengurunuoret asuvat kotona koko opiskeluajan ja senkin jälkeen. Vanhemmat joutuvat tekemään töitä eläkeiän jälkeenkin, jotta pystyvät elättämään aikuiset lapsensa. Se taas johtaa siihen, ettei töitä riitä nuorille. Se on noidankehä, jonka purkaminen ei enää ole yksittäisen perheen asia.

Vanhemmathan tietenkin tekevät parhaansa auttaakseen lapsiaan. Pesässä pitkään pysymisellä on kuitenkin hintansa koko yhteiskunnalle. Jos nuorella ei ole taloudellista itsenäisyyttä, ei hänellä ole varaa asuntoon ja silloin on vaikeaa perustaa perhe. Uusia kansalaisia ei tule.

Meillä Suomessa tilanne ei ole (vielä) niin paha, vaikka myös meillä nuorten on vaikea löytää asuntoa ja työpaikkaa. Toistaiseksi yhteiskunta on tukenut nuorten itsenäistymistä kohtuullisesti. Toivottavasti myös jatkossa ymmärretään, miten tärkeää tämä on.

Niin paljon kuin lapsiani rakastankin, haluan heidän nousevan omille siivilleen heti, kun he ovat itse siihen valmiita.

 

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »