Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Miksi luen uutisia lasten tekemistä murhista?

07.02.2021

Lasten ja nuorten väkivallanteot kauhistuttavat ja ahdistavat. Pitäisikö niitä uutisoida ollenkaan?

Rikosuutiset kiinnostavat minua. Luen varsinkin uutiset, joissa uhri tai tekijä on lapsi tai nuori. Olen itse kahden nuoren äiti, siksi minua huolestuttaa, millaisessa maailmassa he elävät. Viime vuonna silmille lävähti monta järkyttävää tapausta: väkivaltaa kouluissa ja alaikäisten tekemiä murhia.

On hyvä että tapauksista kerrotaan, vaikka ne ahdistavatkin. Vaikeneminen olisi pahempaa, sillä epäkohtiin voidaan puuttua vain, jos ne nostetaan esiin. Äitinä ja toimittajana minua kiinnostaa, miksi väkivallantekijä on päätynyt tekoonsa ja ennen kaikkea, olisiko hänen tekoaan voitu estää. Haluan ymmärtää, miksi tällaista pääsee tapahtumaan. Ei, en halua lukea jonkun arvailuja tai ilkeämielistä juoruilua, vaan luotettavien medioiden ja asiantuntijoiden välittämää tietoa.

Tutkijatohtori Markus Kaakinen kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista (Helsingin yliopisto)kertoi PROCHILD-hankkeen järjestämässä koulutusseminaarissa 3.2.2021, etteivät alaikäisten tekemät väkivaltarikokset ole mitenkään dramaattisesti kasvaneet, vaikka meistä saattaa nyt siltä tuntua.

Samassa seminaarissa puhunut lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen muistuttaa, että vielä 1970-luvulla teini-ikäisten väkivaltaiset kuolemat olivat paljon tavallisempia. Siinä mielessä väkivallan vastaista työtä voidaan Suomessa pitää menestystarinana. Niin Kaakinen kuin Pekkarinenkin penäävät vastuullisuutta alaikäisten tekemistä rikoksista uutisoimisessa. Vastuullinen uutisointi – eli huolellinen taustoitus asiantuntijatiedon avulla – voi lievittää tapausten aiheuttamaa ahdistusta ja lisätä turvallisuudentunnetta.

Siksi tarvitaan myös uutisia siitä, miten rikosten uhreja ja väkivallantekijöitä autetaan. Esimerkiksi Lapsen Maailma-lehdessä kerrotaan nuorten aggressionsäätelyn ART®-ohjelmasta (Iita Kettunen, 1/21). Sen avulla 16-vuotias Jere ymmärsi, että väkivallalle on vaihtoehtoja. Jeren koulu meni huonosti ja opettajille tuli puhuttua rumasti. Kaveriporukoissa välejä selviteltiin monesti nyrkein. Koulukuraattori ehdotti Jerelle ART®-ryhmää.

Aggression Replacement Training® on Yhdysvalloissa 1980-luvulla kehitetty menetelmä, jonka avulla opitaan tunnetaitoja, sosiaalisia taitoja sekä ongelmanratkaisua. Nuori oppii tunnistamaan vihastumisensa ja rauhoittamaan itsensä. Lisäksi hän oppii asettumaan toisen asemaan.

Tälläisistä jutuista tulee hyvä mieli. On huojentavaa tietää, että meillä on keinoja katkaista väkivallan kierteitä. Mitä aikaisemmin lapsi oppii vaikeiden tunteiden käsittelytaitoja, sitä epätodennnäköisemmin hän turvautuu vanhempanakaan väkivaltaan. Näin kaikilla nuorilla on parempi olla ja elää.

 

Tuija Siljamäki

 

Lue myös lastensuojelun asiantuntijan blogi “jengi-ilmiöstä”:

Nuoriso turmion tiellä taas?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »