Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Äidin kielletyt tunteet: kateus

25.12.2018

”Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin!”

Minä, Lumikin äiti, katson peiliin. Sieltä katsoo nuori nainen, joka on saanut kasvoilleen keski-ikäisen tädin naamion. Naamiossa on kurttuja ja uurteita ei-toivotuissa kohdissa. Tuosta kun kiristäisi, olisi hyvä, mutta milläs kiristät? Jeesusteipillä?

Tytär änkeää viereen kiinnittämään irtoripsiään. Ikään kuin mokoma bambisilmä niitä tarvitsisi. Vasta eilenhän minäkin näytin tuollaiselta. Hän varastaa pieneksi käyneet kotelomekkoni ja korkokenkäni ja keikistelee ne yllään peilin edessä.

”Ne sopivat täydellisesti. Näytät kauniilta”, huokaisen. Hiljaa itsekseni ihmettelen suupielieni kireyttä, ikään kuin noita sanoja olisi ollut vaikea päästää ulos.

Voiko omalle lapselleen olla kateellinen? Voi. Ja niin monesta asiasta, ettei sellaista olisi osannut edes kuvitella, kun äidiksi pääsi.

Salaa kadehdin lapsiani siitä, että joku kokkaa ja maksaa laskut puolestasi. Joku haluaa antaa sinulle vaikka paidan päältään. Joku rakastaa, vaikka töppöilisit. Kadehdin heitä siitä, että vielä voi valita tiensä, voi leikkiä elämää ja vasta harjoitella.

Kateutta pidetään alhaisena, hävettävänä tunteena. Sitä ei halua tunnustaa itsessään, ja mielellään sen sulkisi kellarin perimmäisimpään nurkkaan. Kateus ei kuulu äitiyden sallituihin tunteisiin.

Psykoanalyytikko Elina Reenkola puhuu äitiyden vaietuista tunteista kirjassaan Nainen ja viha aggressio voimavaraksi. Äärimmillään vahva kateus voi estää äitiä suomasta lapselleen sitä hyvää, mitä ei itsekään ole saanut. Patologisen kateellinen äiti ei kehu, ei kannusta, ei iloitse lapsensa menestyksestä. Reenkola painottaa, että ristiriitaiset tunteet kuten viha tai kateus – omaa lasta kohtaan ovat normaaleja ja tavallisia. Psykopaatin tai narsistin erottaa tasapainoisesta ihmisestä hänen mukaansa kuitenkin se, että psykopaatti pistää ajatuksensa käytäntöön.

Paras siis nostaa kateuden peikko reilusti pöydälle ja haastatella sitä. Saiko sitä itse olla huoleton lapsi? Saiko niin paljon rakkautta kuin olisi tarvinnut? Pääseekö tytär nyt helpommalla, onko hänellä paremmat mahdollisuudet? Tässä tavallisimpia syitä sukupolvienväliseen kateuteen äiti-tytär -suhteessa.

Näen itsessäni äitini, joka katseli minua sovittamassa punaista ylioppilasmekkoa. Hänellä ei ylioppilaslakkiin ollut koskaan mahdollisuutta. Kiristikö hänenkin leukaperissään kateudenpoikanen? Ehkä, mutta hän salasi sen hyvin.

En näe omassa kateuden peikossani halua riistää tyttäreltä hänen kauneuttaan ja tulevaisuuttaan. Näen siinä hupsua haikailua. Peikko on ruma, mutta harmiton. Vahingollisinta on kateus, jota ei tiedosta ja joka siten pääsee salakavalasti ujuttautumaan sanoihin ja tekoihin. Kateuden peittoaminen on äitiyden kasvutehtävä ja kypsyyskoe.

Vaikka kadehdin nuoruuden huolettomuutta, en silti oikeasti haluaisi enää olla lapsi enkä edes nuori. On niin paljon hauskempaa päättää itse kaikesta, mitä tekee. Rellestää rajansa tietäen. Olen jo käynyt monessa paikassa, jossa halusinkin käydä ja kokenut asioita, joita halusinkin kokea. Kokemus tarkoittaa sitä, että tietää enemmän, jolloin myös kaipaa vähemmän.

Voin iloita tyttären nuoruuden hehkeydestä yhdessä hänen kanssaan. On hänen vuoronsa saada nauttia siitä. On hänen vuoronsa kokea myös huolettomuuden ihanuus. Se päättyy kuitenkin aina, ja monesti liian pian.

Ja onko nuoruus sittenkään niin kovin huoletonta? Jos ei tiedä, löytääkö ikinä rakkautta tai työpaikkaa, jossa viihtyy? Aikana, jolloin joka tuutista tulvii toisaalta ilmastoahdistus ja kulutushysteria?

Koira on ruokittu. Teinit saavat hoitaa omat ruokansa. Samoin mies. Työt on tältä vuodelta tehty. Ei tarvitse kiirehtää mihinkään vähään aikaan.

Näitä hetkiä on nyt taas enemmän. Tämä on se ruuhkavuosien jälkeinen väliaika, kun oma äiti on vielä voimissaan eikä lapsenlapsia vielä kuulu. Tässä voisi vaikka lähteä maailmanympärysmatkalle tai vähintään Kemiöön pyöräilemään.

On ihana huomata, että voi olla unelmia, vaikka on jo keski-ikäinen.

Lisää patologisesta kateudesta:

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/kateus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »