Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Millainen metsä meidän lapsillemme jää?

28.03.2020

Tieto-Finlandian pokannut Metsä meidän jälkeemme herättelee huomaamaan, että toisaalta tilanne Suomen metsissä on vähän surullinen, mutta parempaan ehkä mennään. Riikka Kaihovaara ehdottaa esseissään radikaalisti, että sallisimme luonnon.

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä. Metsä meidän jälkeemme. Like 2019. 271s.

Riikka Kaihovaara. Villi ihminen ja muita luontokappaleita. Atena 2019. 224s.

Voisimmeko yksinkertaisesti hyväksyä sen, että kaiken ei tarvitse olla täysin kontrollissamme ja hallinnoitua? Nämä koronahommatkin näyttävät aika selvästi, että siitä kontrollin illuusiosta saamme pidettyä kiinni vain tiettyyn pisteeseen saakka. Usein ihmisiä huolettaa kun metsä näyttää kauhean epäsiistiltä. Siellä on esimerkiksi kaatuneita puita, risuja, no siis siellä on luontoa. Omalta takapihaltani Joensuussa löytyy Varaslampi ja sen takana parin ison tien puristuksessa on kosteikkoalue, joka kuohuttaa alueen asukkaita. Se on kuulemma epäsiisti sekin ja hävettää kun sellainen ryteikkö on tässä meidän asuinalueellamme.

Minulla on ollut tapana säännöllisesti mennä lasten kanssa puuhaamaan sinne noloksi ryteiköksi syytetylle alueelle. Luonnon monimuotoisuus lintuineen, kasveineen ja sienineen rehottaa siellä ihanasti ja sellainen ympäristö näyttää aivan selvästi inspiroivan lapsia. Vuodenaikojen ja säiden vaihtelun vuoksi se pieni villiyden tasku on joka kerta sinne mennessä erilainen.

On siinä riskinsä, myönnettäköön. Taaperon aikoinaan kalastin soisesta purosta. Onneksi pennulla oli päällään sen verran väljä haalari, että siitä sai hyvin otteen. Läpeensä kastuneen lapsen kanssa tulimme sitten melko kiireellä kotiin. Kevät oli sen verran alkutekijöissään, että vettä oli paljon, mutta lämpöä ei niinkään. Lapselta ei tämän tapauksen vuoksi mennyt paikasta maku. Saman mutaisen puron äärellä on leikitty sen jälkeenkin.

Metsien käyttö onneksi muuttuu

Kuva: Pasi Huttunen

Tieto-Finlandialla erittäin ansaitusti palkittu kirja Metsä meidän jälkeemme (2019) herättelee huomaamaan, että toisaalta tilanne Suomen metsissä on paikoin äärimmäisen surullinen, mutta toisaalta muutos näyttää olevan tapahtumassa ja kenties jopa parempaan suuntaan. Lukuisien hyvin toimitettujen tarinoiden ja upeiden kuvien turvin kirja antaa jonkinlaisen läpileikkauksen siitä, mitä metsissämme tätä nykyä puuhataan ja minkälaisia kamppailuja siellä käydään. Onneksi niitä kamppailuja käydään.

“Suomi on nuorten puiden maa”

Nyt väännetään siis kättä siitä, millaisessa ympäristössä nämä minunkin kohta teini-ikään tulevat lapseni elämäänsä järjestelevät. Aivan hiljattain korvaani tarttui venäläisen, Arkangelin seudulta kotoisin olevan työkaverini sivulauseenomainen tokaisu: “Suomi on nuorten puiden maa”. Hänen mozambikilainen tutkijakollegansa säesti myöhemmin todeten, että on kyllä totta, että suomalaiset metsät näyttävät plantaaseilta. Tämä sananvaihto jäi mieleen!

Metsäteollisuudelle on paikkansa ja tarpeensa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansantaloudessa, mutta niin pitäisi olla muillekin metsiin kohdistuville toiveille ja intresseille. Ennen kaikkea meillä tulisi olla tilanne, jossa luonnon omia prosesseja sallittaisiin ja luontoa halllinnoitaisiin vähemmän. Siinä, kuinka pitkälle tässä voidaan mennä, tulee realismi vastaan jossain vaiheessa, mutta vielä ei olla lähelläkään niitä rajoja.

Kuva: Pasi Huttunen

Otetaanko huomioon myös minun lasteni – kaikkien lasten – halu leikkiä kiehtovissa luonnonympäristöissä?

Matkailubisnes, metsästys, kalastus, villiyrtit, marjat, sienet, luonnosta saatavat lääkkeet, luonnonkosmetiikka ja ihan silkka mahdollisuus nauttia lähimetsästä. Perinteisemmän metsäteollisuuden tulee sopeutua ja uskon sen pystyvän siihen. Se itse asiassa näyttää jo olevan siinä prosessissa. Kuopiossa Finnpulp kaatui eikä siihen kaadu maailma tai edes Kuopion seudun aluetalous.

Ne dollarit tullaan edelleen takomaan metsästä ja siinä tulee jatkossakin olemaan ongelmia, mutta nyt sentään näyttää siltä, että yhä useamman ryhmän intressit otetaan siinä huomioon. Otetaanko huomioon myös minun lasteni – kaikkien lasten – halu leikkiä kiehtovissa luonnonympäristöissä ja oppia elämään ja hengittämään sitä ainoaa oikeaa kotiaan – biosfääriä?

Luontoyhteys on perustarve

Kuva: Pasi Huttunen

Luontoyhteys on perustarve, mutta se ei sulje pois metsien käyttöä. Minulla on hiukan utuisia muistoja leikeistä jossain juukalaisen sahan reunamilla, jossa metsä jo alkaa. Lähinnä kai söin puolukoita ja mustikoita siinä varvikossa ja kuvittelin omiani. Välillä kävin ihmettelemässä koneita kun isä sahasi serkkunsa kanssa lautoja taloa varten ja muistan sen sahan tuoksun. Minun käsitykseni noista ajoista on, että ne puut otettiin, mitkä tarvittiin, mutta ei enempää. Ajatus on romanttinen eikä ehkä pidä paikkaansa, mutta ideana se on hyvä.

Esimerkiksi Riikka Kaihovaara kirjoittaa hienossa esseekokoelmassaan Villi ihminen siitä, että luonnon suojelemisen sijaan meidän tulisi kääntää ajatuksemme niin, että sallisimme luontoa. Tämä on tärkeä ajatus. Jos asiaa pysähtyy miettimään, niin varmasti olisi helpottavaa tyytyä hyväksymään itsessään ja ympäristössään enemmän luontoa. Ja esseekokoelma on loistava. Se on hyvin kirjoitettu ja perusteellisesti ajateltu eikä sievistele, mutta on silti kaunis.

Kristinuskon parissa ihannoidaan lapsenuskoa jonkinlaisena aitona ja todellisena kristittyytenä. Suhtaudun tähän ajatukseen kriittisesti, mutta jospa ajatusleikkinä kuitenkin viedään sama logiikka metsään. Millaisessa metsässä lapsi haluaa leikkiä? Onko se yhden puulajin ojitettu puupelto tai tarkkaan hallinnoitu ja “siisti” kaupunkipuisto? Lapset ovat kummallista ja arvaamatonta sakkia, eikä tähän ole oikeaa vastausta, mutta väittäisin, että lapsi valinnanvapauden vallitessa hakeutuisi leikkimään sinne epäsiistiin ja hallinnoimattomaan. Siellä on mahdollisuuksia, arvaamattomuutta ja kiehtovuutta – säännöttömyyttä. Ja eikö se muka kiehtoisi sinuakin?

Sinne lammen taakse menemme ihmettelemään uudemman kerran vaikka ehkä putoammekin soiseen puroon.

Pasi Huttunen, @paspah

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »