Lapseni koki seitsenkuisena mojovan kulttuurishokin: hetken aikaa ruoka oli maukasta ja sitten taas ei

Lapseni joutui kulttuurishokin kouriin jo seitsenkuisena. Ja kuten tyypillistä on, oli se pahin takaisin Suomeen palatessa. Olimme reppureissulle Espanjassa pari viikkoa lapsi mukana.

Pian huomasimme, että Espanjassa vauvanruoka maistuu pennulle todella paljon paremmin kuin mikään Suomessa ostettu ruoka siihen saakka. Pilttipurkkien tuoteselosteita plärätessä asia selvisi: toisin kuin Suomessa myytävässä vauvanruoassa, oli näissä ihan kunnolla mausteita kuten mustapippuria, valkosipulia ja niin edelleen. Maistoin toki ja niitä olisi melkeinpä itsekin syönyt ihan mielellään toisin kuin täältä Suomesta saatavia.

Paluu Suomeen oli tietysti maukkaampaan ruokaan jo vähän tottuneelle lapsiparalle melkoinen järkytys. En tiedä onko tässä syy-yhteyttä, mutta hyvän ruoan eteen tyyppi jaksaa edelleen nähdä vaivaa. Sain kuvan jo täysi-ikäistyneen opiskelijan boksissaan tekemästä ensimmäisestä ruoasta. Oli tehnyt tartaria asianmukaisine tilpehööreineen.

Ravitsemustieteilijä olisi ehkä kauhuisssaan

Varmaankin sen espanjassa ostetun vauvaruoan syöttäminen seitsenkuiselle on suomalaisten suositusten mukaan hirvittävä virhe, mutta enpä kadu tippaakaan. Tai sitten se ei ole suomalaisten suositusten mukaan virhe. En oikein tiedä, koska en ole jaksanut niihin koskaan niin perehtyä, se myönnettäköön. Ihan hyvin ja tarpeeksi terveellisesti nuo lapset ovat syöneet.

Eniten tunnen tyytyväisyyttä silti siitä, että ruokailuasiat on saatu pidettyä pääasiassa hyvin mutkattomina ja miellyttävinä.

Tietysti kuuntelen vähän kauhulla nuoremman, tätä nykyä asuntolaelämää viettävän lapseni ruokailuista. Koulu toki ruokkii opiskelijat hyvin ja perusteellisesti, mutta ne ilta-aikaan hoidettavat omat ruokailut tuntuvat sitten olevan kylmänä suoraan pussista vedettävien valmislihapullien kaltaisia. Mutta sekään ei taida olla kovin vakava ongelma.

Ruoan ei tarvitse olla uskonto

Samu on jo kahdessa edellisessä tekstissään (täällä ja täällä) ruotinut ruoka-asioita ansiokkaasti.

Erityisen ansiokasta Samun teksteissä on, että ruoka ei näyttäydy identiteettipoliittisena poseerauksena tai juoksuhautojen kaivamisena. Ruokakeskustelu ei jakaudu ”kahteen ääripäähän” eikä sellaista asetelmaa tarvitse aktiivisesti rakentaa. Asiasta voi keskustella ihan rauhassa ja järkevästi. Samu suhtautuu kunnioittavasti varhaiskasvatuksessa tehtävään ruokakasvatukseen, mutta esittää toiveita. Niin kuin vanhempana on lupa ja syytä tehdä.

Olennaista on, että ruoan ei tarvitse olla uskonto. Lihaa voi syödä, mutta sen suhteen ei kannata olla fundamentalisti. Liian fanaattiselle tulee paha olo henkisesti ja saattaa se kyllä närästääkin. Vegaanin on ehkä parempi hyväksyä, että kaikki eivät halua olla vegaaneja. Valistustyötä ruoka-asioissa on tehtävä, mutta paras on ymmärtää asian monimutkaisuus. Ruokaan liittyvät ekologiset ja eläinoikeudelliset asiat ovat oikeita, isoja ja vakavia kysymyksiä eikä niihin välttämättä ole yhtä, oikeaa, selkeää vastausta.

Kaikkiaan voi ihan vain yrittää syödä hyvin ja terveellisesti. Ja mainitsin sanan hyvin tarkoituksella ensimmäisenä.

Pasi Huttunen