Mitä pojat lukevat?

Tällä viikolla alkoivat koulut. Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä kouluun juoksivat innoissaan yksi uusi kolmasluokkalainen, yksi uusi tokaluokkalainen sekä yksi uusi eskarilainen.

Koululaisten kesäloma on pitkä. Sen aikana ehtii lukea paljon, ainakin periaatteessa. Vuosi sitten kesällä nyt kolmannen luokan aloittava Ketunhäntä ja toisen luokan aloittava Sudenkuono eivät vielä lukeneet itsenäisesti juurikaan. Tai Ketunhäntä luki kyllä läjäpäin Aku Ankkoja ja molemmat pojat lukivat itse valitsemansa kesäkirjat.

Tänä kesänä tilanne oli jo hieman erilainen. Pyynnöstäni perheemme pikkukoululaiset kirjoittivat ylös kaikki kesäloman aikana ihan itse lukemansa kirjat. Lisäksi luen lapsille vielä paljon myös ääneen ja etenkin kesän automatkoilla kuuntelimme myös paljon äänikirjoja.

Kiinnostavinta on kuitenkin tarkastella sitä, mitä 8- ja 9-vuotiaat pojat lukivat kesäloman aikana ihan itsenäisesti, omasta aloitteestaan. Tässä kirjalistat:

Ketunhännän kesäkirjat

1. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja
2. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Isoveli isottelee
3. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Kovan onnen kesä
4. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Katu totuus
5. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Syteen tai saveen
6. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Reissussa rähjääntyy
7. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Kolmas pyörä
8. Alexander McCall Smith: Akimbo ja krokotiilimies
9. Timo Parvela: Paten jalkapallokirja
10. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Lunta tupaan
11. Alexander McCall Smith: Akimbo ja norsut
12. Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 – Kirja viisi: Virus

Sudenkuonon kesäkirjat

1. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Isoveli isottelee
2. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Kovan onnen kesä
3. Alexander McCall Smith: Akimbo ja krokotiilimies
4. Timo Parvela: Paten kalastuskirja
5. Alexander McCall Smith: Akimbo ja käärmeet

Aika yksipuolisiltahan nämä poikien kirjalistat näyttävät. Kaikkia listojen kirjoja yhdistää se, että ne ovat kevyitä kuvitettuja lastenromaaneja. Eivät siis ihan enää pelkkiä kuvakirjoja, mutta eivät järkälemäisiäkään. Selvästi kirjojen kuvat ovat edelleen molemmille pojille tärkeitä.

Erityisesti Ketunhäntä on täysin hullaantunut Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjoista. Niitä voi kuulemma lukea uudestaan ja uudestaan. Ketunhännän mielestä hyvä kirja on hauska. Itse en Neropatin päiväkirjoista piittaa. Olen lukenut niitä jonkin verran ääneen Sudenkuonolle ja mielestäni ne ovat kuolettavan tylsiä. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että Neropatin päiväkirjojen ansiosta Ketunhäntä lukee nykyään vierasperäiset sanat ja nimet täysin vaivatta.

Sudenkuono taas valitsee tällä hetkellä luettavakseen kirjoja, jotka Ketunhätä on jo lukenut. Äidin suosittelemat kirjat eivät häntä kiinnosta. Sudenkuono tarttuu vain niihin kirjoihin, jotka ovat Ketunhännän mielestä erityisen hyviä. Hyvä puoli tässä on se, että Ketunhännän kotikutoiset ja polveilevat kirjavinkkaukset saavat urheiluhullun Sudenkuonon lukemaan ylipäänsä jotain.

Sudenkuono lukee myös vielä aika paljon hitaammin kuin Ketunhäntä ja se näkyy hänen listassaan. Siinä ajassa, missä Sudenkuono ehtii lukea yhden kirjan, Ketunhäntä ahmaisee kolme.

Alexander McCall Smithin Akimbo-kirjat ovat jostain syystä perheemme kaikkien lasten suosikkeja. Kirjailija on skotlantilainen oikeustieteen professori, joka on kirjoittaa myös suosittuja dekkareita aikuisille.  Akimbo-kirjat ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, mutta kuvaavat jännittäviä seikkailuja villieläinten parissa. En siis ihmettele, että ne vetoavat tämän ikäisiin poikiin.

Yksi seikka näissä poikien kirjalistoissa kuitenkin pistää erityisesti silmään: Kotimaisten kirjailijoiden teokset loistavat poissaolollaan. Voiko olla totta, että Suomessa vain Timo Parvela kirjoittaa pieniä poikia oikeasti kiinnostavia lastenromaaneja?