Siirry sisältöön
Kiikkuva kirjapylly

Kuvakirjojen lukeminen kehittää lapsen aivoja

26.05.2018

Monta monituista kertaa olen pysähtynyt tarkkailemaan omaa lastani ja miettinyt, että mitäköhän lapsen aivoissa juuri nyt oikein tapahtuu. Olen tarkkaillut lukevaa lasta, rakentelevaa lasta, juoksevaa, pomppivaa, painivaa, uivaa, onkivaa ja askartelevaa lasta.

Välillä, etenkin kun lapsi keskittyy johonkin hiljattain oppimaansa taitoon, tuntuu melkein kuin kuulisi lapsen aivojen raksuttavan.

Karhuntassu oppi juuri sitomaan kengännauhat. Nyt hän kyykistyy useita kertoja päivässä eteisen lattialle ja tekee kengänsolmun niin hitaasti, että touhua on ihan vaikea katsoa vierestä siihen puuttumatta. Omissa sormissa polttelee ja leukaperät jännittyvät, kun tekisi mieli keskeyttää, auttaa tai edes ihan vähän näyttää mallia.

Pupunkorvat ristiin ja hidastettu kiepautus. Samaan aikaan lapsen aivot selvästi työskentelevät niin, että savu melkein nousee korvista.

Fanitan kahta aivotutkijaa: Katri Saarikiveä ja Mona Moisalaa. Olen kieli pitkällä odottanut, että he julkaisisivat jotain lukemista käsittelevää. Mutta ei.

Onneksi törmäsin tällä viikolla uutta kanadalaista tutkimusta käsittelevään artikkeliin. John Huttonin johtamassa tutkimuksessa verrattiin audiovisuaalisen, auditiivisen ja perinteisten kuvaa ja tarinaa yhdistävän median vaikutuksia lasten aivoihin. Kärjistäen tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuvakirjan lukeminen kehittää lasten aivoja näistä vaihtoehdoista eniten. Pelkällä äänellä kerrottu tarina ei tämän tutkimuksen mukaan aktivoi aivoja riittävän monipuolisesti. Audiovisuaaliset lastenohjelmat sen sijaan aktivoivat lasten aivoja liikaakin; aivot joutuvat työskentelemään hullun lailla, jotta lapsi pystyy seuraamaan tarinan etenemistä. Sen sijaan ääntä ja staattista kuvaa yhdistävä kerronta aktivoi aivoja juuri sopivasti: kuvat lisäävät tarinan ymmärtämistä ja auttaa  aivoja käsittelemään tarinaan liityviä teemoja. Erityisen terveellistä lapsen aivoille kuulemma on, jos kuvakirjaa saa vielä lukea itselle tärkeän aikuisen sylissä.

Tutkimuksen tulos ei varsinaisesti ole mikään yllätys. En ainakaan itse ole ikinä tavannut aikuista, jonka mielestä kuvakirjojen lukeminen olisi lapsille epäterveellisempää kuin videoiden tuijottaminen.

Kiinnostavaa tutkimuksen tuloksissa on kuitenkin se, kuinka paljon visuaalisuus lisää sadun tai tarinan vaikuttavuutta lapsen aivotoimintaan.

Olen välillä haikaillut sen perään, että omat lapseni pitäisivät jo kirjoista, joissa ei ole lainkaan kuvia. Tämän toiveen aion nyt heittää romukoppaan, sillä voin perustella itselleni, että kirjojen kuvat ovat lasten aivojen kehittymisen kannalta tärkeitä.

Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapsille kirjojen kuvat merkitsevät selvästi paljon. Jos muita kuvia ei ole tarjolla, he tutkivat kirjan kansikuvaa. Kun tarinassa tapahtuu jotain yllättävää tai jännittävää, he kysyvät heti, onko kuvaa. Ja jos kuvia on, ne täytyy näyttää vuorotellen jokaiselle.

Ehkä erityisin oma havaintoni on kuitenkin se, että kuvakirjoja kuunnellessaan omat lapseni selvästi rentoutuvat. He lötköttävät pitkin pituuttaan tai röhnöttävät sylissä painavina ja velttoina. Sen sijaan kuunnellessaan tarinoita, joihin ei liity kuvia, lapset ovat selvästi jännittyneempiä. Tasaisin väliajoin lihakset aktivoituvat ja lapset liikehtivät tarinan aiheuttamia tunnetiloja myötäillen.

Mitäköhän siellä aivoissa näissä tilanteissa oikein tapahtuu?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »