Siirry sisältöön
Kiikkuva kirjapylly

Harry Potter -muistoja

30.09.2018

Siitä, kun brittiläisen J.K. Rowlingin ensimmäinen Harry Potter -kirja suomennettiin, tuli perjantaina 28.9. kuluneeksi 20 vuotta. Juuri tänä merkkipäivänä julkaistun Ylen artikkelin mukaan Harry Potter -kirjasarja paitsi mullisti lastenkirjallisuuden, myös toimi lähtölaukauksena modernille young adult -kirjallisuudelle.

Tutustuin itse Harry Potteriin ensimmäisen kerran vasta vuonna 2007, kun sarjan viimeinen osa Harry Potter ja kuoleman varjelukset ilmestyi suomeksi. Olin tuolloin 24-vuotias. Lainasin Harry Potterit pikkuveljeljeltäni ja luin ne kaikki saman tien putkeen. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että en ikinä palauttanut noita lainaamiani kirjoja. Tällä hetkellä samat pikkuveljeni kirjat nököttävät visusti 9-vuotiaan Ketunhännän omassa pienessä kirjahyllyssä. Vaikka sarjasta on myöhemmin julkaistu vaikka mitä ihanasti kuvitettuja versioita, nämä ensimmäiset suomennetut versiot ovat edelleen minulle rakkaimmat, aidot ja alkuperäiset Harry Potterit.

Tuohon aikaan, kun luin Harry Potterit ensimmäistä kertaa, luin kaiken kaikkiaan äärettömän paljon ja oikeastaan hyvin laidasta laitaan erilaisia kirjoja. En siis epäillyt yhtään tarttua ”lastenkirjoihin”, joina Harry Pottereita tuolloin pidin. Olin jo jonkin aikaa seurannut vierestä Harry Potter -huumaa ja ajattelin, että kirjat täytyy jo ihan yleissivistyksen nimissä kahlata läpi.

Sittemmin olen lukenut koko sarjan yhteensä neljään kertaan. Viimeksi luin Potterit kaksi vuotta sitten ääneen Ketunhännälle, joka oli tuolloin ekaluokkalainen. Ketunhäntä kuunteli sarjan hurmioituneena, vaikka itse välillä hieman epäröin, että ovatkohan kirjat hänelle liian hurjia tai vaikeaselkoisia. Tuolloin 6-vuotias Sudenkuono jaksoi kuunnella sarjan kaksi ensimmäistä osaa, mutta kolmannen osan kohdalla hän usein lukuhetkien aikana liukeni omiin leikkeihinsä.

Nyt, kun Sudenkuono on tokaluokkalainen ja Karhuntassu 6-vuotias, voisi olla kenties hyvä aika aloittaa Harry Pottereiden lukeminen taas uudestaan. Karhuntassu pääsisi kenties jo sisään sarjan ensimmäisiin osiin ja Sudenkuono taas saattaisi nyt innostua Harry Pottereista kaikin puolin enemmän kuin pari vuotta sitten.

Tiedän, että monet vanhemmat pohtivat sitä, ovatko Harry Potter -sarjan kirjat liian pelottavia pienille koululaisille, eivätkä suotta. Sarja sisältää aika paljon välivaltaa ja kuolemaa. Myös sarjan keskeiseksi teemaksi nouseva rasismi on vaikea aihe, joka saattaa herättää pienessä lukijassa kysymyksiä ja pelkojakin.

Minusta kaikista ihaninta Harry Pottereissa on  se, että niitä lukevat sekä lapset että aikuiset. Sarja sopii alakoululaisille, teineille, nuorille aikuisille ja ihan kaiken ikäisille. Harry Potter -fanius yhdistää ihmisiä yli sukupolvikuilujen. Ne ovat kirjoja, joita perheissä voidaan hyvällä omalla tunnolla lukea ääneen vähän isommillekin lapsille. Juuri ääneen lukemisen perinne on jotain sellaista, jota itse ainakin haluan Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä vaalia, vaikka lapset kasvavatkin.

Vaikka en pidä itseäni varsinaisena Harry Potter -fanina, minulla on kirjahyllyssäni ainoastaan yksi toinen kirjasarja, jonka olen kahlannut läpi uudestaan ja uudestaan: Laila Hirviniemen Kannas-sarja. Luin sen ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana ja sen jälkeen olen palannut sarjan pariin tasaisesti viiden vuoden välein. Viidessä vuodessa oma näkökulma itselle tuttuun kirjaan ehtii muuttua kiinnostavasti. Oman elämänkokemuksen karttuessa myös suhde kirjasarjan henkilöhahmoihin, tarinan juonenkäänteisiin ja maailmaan kehittyy ja monipuolistuu.

Vaikka Hirviniemen Kannas-sarjaa ei varmasti kukaan voi määritellä lajityyppiseksi YA-kirjallisuudeksi, löytyy siitä myös yhteyksiä Harry Pottereihin: molemmissa sarjoissa seikkailevat nuoret päähenkilöt, jotka kasvavat sarjan edetessä, molemmissa käsitellään vaikeita aiheita ja molemmat ovat erittäin koukuttavia, jopa useiden lukukertojen jälkeen. Niistä on myös löydettävissä jopa saippuasarjoille tyypillisiä houkuttelevia juonenkuljetuksia ja lukijaa ärsyttäviä cliffhanger-tyyppisiä siirtymiä.

Itse ajattelen, että young adult -kirjallisuus on saanut aikaan yhden ehdottoman tärkeän ilmiön: YA-kirjallisuuden myötä aikuisilla on vihdoinkin lupa lukea lasten- ja nuortenkirjallisuutta myös ihan vain itseään varten.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »