Hyppää sisältöön

Vartti riittää, selkä kiittää, kotipalvelutyöntekijä voi muualla niittää

Miten se meinaakin unohtua? Huolenpito äidin tärkeimmästä työkalusta. Uudelleen ja uudelleen opitaan kantapäiden ja romahdusten kautta.
Julkaistu
Vartti riittää, selkä kiittää, kotipalvelutyöntekijä voi muualla niittää

Imuri, mikä loistava huvipuiston korvike. Kuva: Kirjoittaja

Muistutus itselle:

käy kävelemässä tai joogaa joka päivä. Vaikka vartti riittää. Selkä kiittää.

Ehdin jo ennen kotiinpaluuta laittaa hätäistä viestiä sosiaaliohjaajalle. S.O.S! Selkämme eivät kestä näiden lasten nostelua aamuin, illoin ja jatkuvasti siinä välissä. Tapaaminen ohjaajamme kanssa on jäänyt pitämättä ja kotipalvelun tunnit tälle vuodella myöntämättä. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että sovitun Teams-palaverin ajankohtana sekä puhelimeni että muistini olivat sammuneet.

Tämä oli ehkä onni. Meillä on käynyt loppuvuoden aikana muutaman kerran kotipalvelutyöntekijä, ja näistä käynneistä, ja toisaalta kaikesta keskenään pärjätystä ajasta, olen valaistunut. Me emme taida juuri nyt tarvita kovin paljoa ulkopuolista apua. Tekemistä toki on, mutta lapset leikkivät koko ajan pidempiä aikoja keskenään, ja meillä on muutama vakiläheisapuri sekä tiskikone ja kuivausrumpu. Jotenkin helpompi vaihe lasten kanssa nyt. Tai ehkä helppo on väärä sana. Vähemmän vaikea. He ovat melko vähään tyytyväisiä. Koko ajan tuntuu myös hankalammalta ottaa ulkopuolisia omaan kotiin.

ARGH. Tämä on jatkuvaa tasapainoilua pärjäämisen, yksityisyyden, väsymisen ja voimaantumisen ristiaallokossa.

Kaiken edellä mainitun myötä koin myös ahaa-elämyksen, että ehkä kotipalvelun nakittamisen sijaan minun tulisi kuntouttaa itseni niin, että kroppa kestää. Nyt, kun viimein tuntuu, ainakin useimpina päivinä, löytyvän tarvittava ripaus aikaa ja energiaa.

Laajemmassa kuvassahan tämä sisältyy itsestä huolehtimiseen. Vastuun ottamiseen omasta hyvinvoinnista. Miten se meinaakin unohtua? Huolenpito äidin tärkeimmästä työkalusta. Omasta itsestään. Juuri eilen keskustelin ystävän kanssa, miten näemmä täytyy aina uudelleen ja uudelleen oppia kantapäiden ja romahdusten kautta, mitkä asiat pitävät elämän ja mielen läjässä. Ja sitten taas lipsutaan. Ehkä tämä linkittyy siihen, että se koko itse, josta huolta pitäisi pitää, on välillä jossain aivan unohduksissa.

Kuka se on? Missä se on? Minne se mahtuu, ja miten sen ääni voi kuulua tässä lapsiviidakossa? Haloo? Osaako joku kertoa?

Enemmän tai vähemmän suositeltavia aktiviteetteja

Olipa kerran kolmosvanhemmat, jotka halusivat pitkästä aikaa perjantain kunniaksi saunaan. Lapsia ei voinut jättää keskenään, eikä heitä oltu vielä saunomaankaan koulittu. Vanhemmat päättivät yhdistää saunahetken sormiruokaharjoitteluun, värikylpyyn ja lasten pesemiseen. Niinpä kolmoset istuivat, lopulta päälaesta kainaloiden kautta varpaisiin violetteina, syöttötuoleissa kylpyhuoneessa vanhempien saunoessa lasioven toisella puolella. Kaikilla oli hauskaa – paitsi vanhemmilla jälkiä siivotessa.

En suosittele yllä mainittua. Tässä sen sijaan huomattavasti vähemmän vanhempien viitseliäisyyttä vaativia aktiviteetteja tylsyys- ja kiukkuhetkiin:

– Läväytä imuri pitkästä aikaa keskelle lattiaa. Siinä riittää ulottuvuuksia kolmellekin hetkeksi tutkittavaksi.

– Pilko kurkkua, omenaa tai mitä ei-sotkevaa sattuu olemaan nipin napin silmin havaittavan pieniksi paloiksi. Tovi kuluu, että lapset saavat ne askarreltua syöttötuolin tarjottimelta suuhun.

– Pidä noin puolet leluista piilossa. Kun vaihdat setit esimerkiksi parin viikon välein, riehaantuvat leikkijät ”uusista” työkaluistaan.

– Älä väheksy minkään esineen leikkimispotentiaalia. Edes valmissalaattirasian kannen.

– Jätä kielletyn vyöhykkeen (meillä WC ja kylpyhuone) ovi muka vahingossa auki babyprooffattuasi ensin salakavalasti alueen. Riemu on taattu!

– Jätä osa esimerkiksi keittiön laatikoista niin, että lapset saavat ne auki. Muovikupit, kapustat ja muut värkit kiinnostavat. Laita välillä laatikot kenkälusikalla säppiin, ja innostus on varmaa porttien taas avautuessa.

– Laita koko lasten kenkärepertuaari yhteen laatikkoon, jonka pienet osaavat itse avata. Kenkienkään tenhovoimaa ei kannata aliarvioida.

– Kun luovuus ja vanhempien energia on käytetty loppuun, käännä katse kännykän yhteystietoluetteloon. Kuka tulisi meille käymään? Kuka kipaisisi leluksi lelujen tilalle?

Kommentit (1)

Eeva Tokola
10.1.2022 10:55
Yksi tuosta mielenkiintoa herättävistä leikeistä puuttuu: takan tuhkaluukku. Olin aikoinaan lapsenvahtina siskontyttäreni kaksospojille. Toisella vuodella olivat, kun vanhemmat lähtivät viikon kesälomareissulle. Kaikki tuo, mitä kerroit, tuli kokeiltua. Joskaan en osannut noita leikkitilanteita TIETOISESTI järjestää. Pojat ne keksi. Laitoin ruokaa selin päivähuoneeseen, josta kuului koko ajan leikin ääniä. Sitten oli pitempään hiljaista. Menin takan taakse katsomaan: lattian rajassa oleva tuhkaluukku oli auki ja pojat pitivät sitä kai autotallina. Yksi auto oli mennyt kauas. Toinen poika kurkotti sitä lähes vyötäröön.... Olipa siinä siivousta.... Kun vanhemmat tulivat kotiin, he sanoivat, että seuraavalle matkalle otetaan pojat mukaan!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.