Hyppää sisältöön

Pitäisi – vai pitäisikö sittenkään?

Mielen nälkäkuolemasta, hoitajavalinnasta ja yleisestä sekoilemisesta.
Julkaistu
Pitäisi – vai pitäisikö sittenkään?

Motoriikka kehittyy joutuisasti. Alkukesästä tällaiset rimpuilupaikat eivät vielä edes kiinnittäneet huomiota. Kuva: Kirjoittaja

On teiniä, eläkeikäistä, keski-ikäistä, korkeakoulutettua, elämänkoulutettua, sivutyötä etsivää ja lastenhoidolle omistautumista halajavaa. On myös äiti, joka vieläkin kokee vieraaksi ja hankalaksi arpapeliksi kullannuppujensa hoitajan valitsemisen. Sekoilulta ei vältytty, ja monelta osin olisin voinut hoitaa homman tyylikkäämmin, mutta hoitaja on nyt kuitenkin löytynyt. Kokenut ja superrauhallisen oloinen hoitaja, jonka rinnalla tunsin itseni räpättäväksi sähköjänikseksi. Otin tämän hyvänä merkkinä hoitajan ominaisuuksista.

Järkeni ehti tällä kertaa sen verran peliin, että haavissa saattaisi olla pitkäaikainenkin hoitaja. Nyt sitten jännitetään, miten vahdinvaihto sujuu puolentoista viikon päästä.

Pohdintaa ja pottamorkkista

Pottamorkkis on valtava. Jossain vaiheessa jo kaivettiin ne törpöt kylpyhuoneen kaapista ja otettiin pari istuntoakin, mutta jotenkin se sitten jäi – kuten kaikki ei-elintärkeä tuppaa jäämään. Lapset eivät kuitenkaan kaiketi voi käyttää vaippoja loputtomiin, ja lykkääminen ei ainakaan edistä asiaa. Pitäisi aloittaa. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Tuosta sanasta meillä oli hyvä keskustelu ystävän kanssa eilen.

Normi, joka lähinnä lyttää, kuluttaa ja ahdistaa minua.

PItäisi pitäisi (olisi hyödyllistä) monesti korvata jollain muulla mielensisäisessä puheessa tai ainakin kyseenalaistaa, mistä velvoite oikeastaan tulee. Onko se ulkoinen normi jolla on hyvin vähän tekemistä minun arkeni ja hyvinvointini kannalta? Normi, joka lähinnä lyttää, kuluttaa ja ahdistaa minua. Pitäisi siivota perusteellisesti joka viikko. Pitäisi tarjota lapsille ainoastaan alusta asti itse tehtyä kotiruokaa ja niin edelleen.

Vai onko pitäisi, kuten pottaesimerkissä, korvattavissa vaikkapa ilmaisulla olisi hyödyllistä/palkitsevaa tai veisi asioita eteenpäin. Iso sävyero mielen sisällössä.

Mielen nälkäkuolema

Mielen sisällöstä puheen ollen: se on edelleen totaalisen mullin mallin. Pohdin paljon, olenko oikeastaan uupunut vai pitkästynyt. Lopulta huomasin, että molempia voi olla samanaikaisesti. Voin olla väsynyt arkeen ja yhtä aikaa kaivata vaihtelevampia mielensisältöjä. Kotiäitiys on minulle valtava elämänmullistus. En ole koskaan ollut kotihiiri, ja elämäni on ollut täynnä opintoja, useitakin yhtäaikaisia työpaikkoja, intensiivistä harrastamista ja niin edelleen. Uutta tasapainoa ei vielä ole löytynyt. Lähde töihin ja laita lapset päiväkotiin, minulle toisinaan jankataan. En laita, koska en usko kykeneväni olemaan sitä puolta (tai kolmosten kanssa vielä isompaa siivua?) ajasta kotona sairastupaa pitämässä.

Haluan olla ainakin osan päivistä lasten kanssa kotona, mutta toisaalta tunnistan haasteita ja tuoretta pureskeltavaa kaipaavan mieleni tekevän nälkäkuolemaa. Täysipäiväiseen työelämään minusta ei nyt ole, mutta olen taas vaivihkaa palannut selailemaan osa-aikatyöpaikkoja. Jotkut niistä olisivat jopa ainoastaan muutamalla viikkotunnillakin aloitettavissa, joten testailemaan pystyisi lähtemään hyvin kevyesti.

Puoliso on kulttuurista, jossa nainen lähestulkoon aina on puhtaasti kotiäiti.

Vaikka minun kyllä pitäisi nauttia lapsista ja kotiäitiydestä täysin siemauksin lasten vielä ollessa pieniä, mieleni soimaa. Miksi? Kuka niin sanoo? Ei pelkkä kotielämä sovi kaikille, vaimennan syytökset. Tämä nimenomainen pitäisi tulee varmaan osaksi myös siitä, että puoliso on kulttuurista, jossa nainen lähestulkoon aina on puhtaasti kotiäiti. Puoliso ei tätä minulta ole koskaan vaatinut, ennemminkin kannustanut tekemään kuten on minulle parhaaksi, mutta jotenkin olen kai onnistunut ujuttamaan päähäni, että minun tulisi olla kuten puolison äiti tai siskot.

Mutta minä olen minä. Minä olen eri kulttuurin kasvatti, oma persoonani, omalla historiallani höystetty ja hyvä tällaisena. Minä ja minun perheeni luomme oman perhekulttuurimme – sen kun aina muistaisi. Minä ja me päätämme, mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta. En vielä tiedä siihen vastausta saati sitten ymmärrä oman äitiyteni luonnetta, heikkouksia ja vahvuuksia, mutta yritän olla asian kanssa kärsivällinen ja armollinen.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.