Siirry sisältöön
Hattutemppu – Kolmoset kerralla

Ensimmäinen viikko kolmosten kanssa, mitä tapahtui?

20.12.2020

Keskosvauvan jalka anturissa kiinni.

Kuva: SeppH /Pixabay

Pumppasin maitoa, ravasin vauvalassa, hiivin osastolla, itkin vähän ja hymyilin paljon. Kolmoset syntyivät, notkahtivat ja voimaantuivat.

Maanantai. En oikein muista. Kaiketi oleilin tyytyväisen laitostuneena osastolla. Kirjoitin viimeisen blogitekstin ennen synnytystä. Hävisin vielä sen yhden korttipelin. En yllättäen hermostunut, kyynelehtinyt tai vannonut lopettavani peluriurani. Lääkäri kävi pyynnöstäni juttelemassa, ja minulla oli paljon kysymyksiä. En enää muista mitä. Ei jännittänyt juurikaan, ja unikin tuli illalla silmään hyvin.

Tiistai. Hyvää synttäriä! Kolme lastamme syntyivät aamulla.  Syntymäpäiväjuhlista tarkemmin edellisessä tekstissä. Onnea ja auvoa, melko hyvävointisia vauvoja. Pääsin illalla sängyllä kuljetettuna heitä katsomaan ja koskemaan. Nukuin fyysisesti ja psyykkisesti huojentuneena (ja sopivasti huumattuna) parhaat yöunet sitten raskauden alettua viime keväänä.

Keskiiikko. Kävelen sujvasti omilla jaloillani, ja maitoa tulee mukavasti. Siinäpä ne päivän hyvät uutiset sitten ovatkin. Oli viikon raskain päivä. Tihentynyttä hengitystä ja hengityskatkoksia. Vatsoihin kertyvää ilmaa ja ulos puklattua maitoa. Ei mitään yllättävää keskosille, mutta tätä on sydäntäsärkevää katsella. Mietin, oliko väärin että yritimme lasta, ja nyt he tuolla kärsivät. Tuntui sietämättömältä olla sairaalassa illalla. Puoliso kotona ja vauvat toisessa päässä sairaalaa. Kaikki eri osoitteissa. Haluaisin olla edes kotona. Itkeä mieluummin puolisolle kuin hoitajille. Onneksi uni tuli.

Torstai oli aamusta asti toivoa täynnä. Eiliset hoitotoimenpiteet tuottivat jo tulosta, ja keskoskaapeissa oli levollisempia mutta yhtä aikaa virkeämpiä vauvoja. En oikein muista mitä tapahtui, mutta päivä oli ihana. Minun piti päästä seuraavana päivänä kotiin, mutta illalla verenpaineet olivat katossa. Diagnoosini: yliannostus onnellisuutta. En malttanut levätä päivän aikana. Meinaa unohtua, että pikkusammakot eivät olet ainoat toipilaat.

Perjantaikin oli ihana. Intubaatioputkea pois ja happiviiksiä tilalle. Kanyylia pois ja vähemmän hengityskatkoksia. Keskosvauvoilla on kehittymätön hengityskeskus, ja he toisinaan yksinkertaisesti unohtavat hengittää. Menee useimmiten ohi hellällä ravistelumuistutuksella. Vaihdettiin kakkavaippoja, ja sain sylitellä pienintä pikkuista, joka on kaikkein parhaassa iskussa heistä. Melkein nukahdin nojatuoliin, ja toinen osapuoli todellakin nukahti. Käsikapaloitiin vauvoja, mikä rauhoittaa heitä taianomaisesti. Lämmitti sydäntä, että omin pikku kätösin voin antaa heille turvaa.

Lauantai. Viimeinen aamu valmiin aamiaisen merkeissä osastolla. Pari tuntia meni syödessä, maitoa pumpatessa, kirjoittaessa ja yleisesti hitaasti tallustellen tehdyissä aamutoimissa. Liikkuminen on lähes kivutonta, paitsi selältään tai kyljeltään ylös nouseminen, mutta samanlaista haamumaista hiipimistä kuin osaston muillakin keisarinleikatuilla, alatiesynnyttäneillä tai yhä raskaana olevilla. Tekee tunnelman melko seesteiseksi.

Vauvojen luo aamutoimiin: aamupesuja, vaipanvaihtoa ja pikkuisten rauhoittelua käsikapaloinnilla. Pientä takapakkia oli yhdellä vauvoista tullut hengittämisen kanssa, ja hän sai taas siihen tehokkaampaa apua. Välillä syömään ja lepäämään. Iltapäivällä maitokeittiön kautta vauvalaan. Puoliso sai ensi kertaa vauvan syliinsä. Oli kuulemma hyvää hoitoa. Puolisolle. Pumppaamista vauvojen luona, pumppaamista osastolla ja taas pumppaamista vauvalassa. Osastolle syömään, lepäämään, pakkaamaan tavarat ja sanomaan heipat. Vielä maitolähetyksen toimitus vauvalaan.   

Sunnuntai. Aamuherätys kotona. Yllättäen ei tunnu vaikealta olla täällä, vauvat siellä. On niin selvää, että heille on tässä tilanteessa olemassa parempi osoite. Jännittynein mielin sairaalaan; mitenhän loppuilta ja yö menivät?

Meille oli katettu valmiiksi todella paljon todella hyviä uutisia. Koko kolmikko oli ottanut hienoja edistysloikkia: alipainehoidosta happiviiksiin, maidon määrän lisäystä, kanyylin poistoa, lääkekuurien lopettelua ja vähemmän levottomuutta. Kaikkia lapsia saa nyt sylitellä ja kenguruhoitaa (pitää ihokontaktissa), ja kengurointi olikin pitkälti päivän teema. Imettämistä saa alkaa kokeilemaan jo lähipäivinä, mistä pöllämystyin täysin ja ihanasti.

6 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen viikko kolmosten kanssa, mitä tapahtui?”

  1. Mikaela sanoo:

    Ai että ihana lukea uutisia, ajatella että pääset kohta jo kokeilemaan imetystä❣🤩 ihanaa viikkoa sinne❤

    1. Kirjoittaja sanoo:

      Kiitos samoin! Juu, kyllä täällä syöntihalujen merkkejä on jo ilmoilla kovastikin.

  2. Marja-Kaisa Heikkinen sanoo:

    Jännittävät ajat teillä, luen kertomaasi todella kiinnostuneena. Hyvä hoito vauveleilla niin teidän kahden kuin sairaalankin puolesta👍🏻

    1. Kirjoittaja sanoo:

      Kiitos, Marja-Kaisa. Mukava kun tykkäät ja ehdit seurata! Jännitys tiivistyy, kun lapset (ehkä jossain kohtaa tammikuuta tai viimeistään helmikuussa?) pääsevät kotiin, ja alamme luoda omaa hullunkurista arkea täällä…

  3. Riitta sanoo:

    Paljon onnea koko perheelle! Ihana kuulla, että kaikki on mennyt hyvin! Teillä on todella jännittävät ajat pikkuvauvojen kanssa. Onnea matkaan 💕

    1. Kirjoittaja sanoo:

      Hei Riitta! Paljon kiitoksia. Joka päivä he näyttävät vahvistuvan. Ihmeellistä noin pienten ihmisten kehityksen nopeus. Hyvää uutta vuotta!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »