26.11.2022 Jalkapallon MM-kisat ajankuvana Jalkapallokisoista tutut ongelmat ovat arkipäivää kaikessa, mitä globaalissa fossiilikapitalismissa tapahtuu.
Kasvu Kehitysvammainen lapsi löytää kaverinsa koulusta Aina ei tule ajatelleeksi, millaisia pulmia elämässä saattaa tulla eteen. Tulitko ajatelleeksi, että kehitysvammaiset…
Kasvu Pojat eivät ole läpikotaisin poikia – eivätkä tytöt tyttöjä Peruskoulun päättöarvosanojen perusteella nuoren sukupuolen voi ennustaa oikein 77,5 %:n tarkkuudella.
Kasvu Annetaan oppilaille rauha kasvaa ihmisiksi ”Miksei jokainen opettaja voisi laittaa luokkaansa pienen sateenkaarilipun? Sen näkeminen loisi turvaa vähemmistöön kuuluville…
Perhe Monikulttuurinen ero voi olla monimutkainen Monikulttuurisissa perheissä eroavien vanhempien on erityisen tärkeää suhtautua positiivisesti toiseen kieleen ja kulttuuriin etenkin…
Perhe Kyse on Sinusta, minusta ja meidän perheistämme ”On tärkeää, että palvelut löytyvät läheltä ja että palvelusta toiseen siirtyminen sujuu ketterästi,” kirjoittaa…
Perhe Mistä tukea nuorelle isälle? On tärkeää selvittää, miten aktiivista isyyttä parhaiten edistetään ja tuetaan.
Perhe Jokainen perhe on omanlaisensa ”Lapsesta on ihan tavallista, että perheet ovat erilaisia, ja hän suhtautuu erilaisuuteen neutraalisti tai…
Perhe Kännykkää räpläävät äidit aiheuttavat pahennusta Someajan äidit ovat oman äitiytensä seppiä, joille digitalisoituminen on pakottanut kännykän käteen.
18.6.2021 Tasa-arvoa ilman taulukoita Mitä on paljon puhuttu tasa-arvoinen vanhemmuus lopulta? Onko se tasan jaettuja vanhenpainvapaita, prosentteina laskettuja…