Hyppää sisältöön

Vanhemmuudessa kaikesta ei selviä omin voimin

”Kun pienen huolen jakaa, ei asioista välttämättä pääse rakentumaan isompaa vyyhteä, jota on vaikeampi keriä auki,” kirjoittaa uusi Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes ensimmäisessä Lapsen Maailman pääkirjoituksessaan.
Julkaistu
Teksti Ulla Siimes
Kuvat Mara Leppä
Vanhemmuudessa kaikesta ei selviä omin voimin

Vastasyntynyt ei selviä hengissä ilman toista ihmistä. Lapsi tarvitsee aikuisten huolenpitoa ja ohjausta sekä muiden lasten seuraa kasvaakseen ja kehittyäkseen. Lapsen polulla kohtaamiset ovat tärkeitä, ja jokainen tapaaminen voi olla merkityksellinen.

Meillä vanhemmilla on oletusarvoisesti iso rooli lastemme elämässä. He tarvitsevat meitä, ja me teemme parhaamme, jotta pystymme vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Usein se riittää.

Vanhempana tulee kuitenkin vastaan tilanteita, jotka mietityttävät, ehkä ihmetyttävät ja usein huolestuttavatkin. Usein nämä ohimenevät hetket ratkeavat kuin itsekseen. Vanhemmuuteen kuuluu kuitenkin monenlaista, eikä kaikesta selviä omin voimin.

Monesti omaa huolta hälventää, kun asiasta voi jutella jonkun kanssa. Tuo joku voi olla toinen vanhempi, ystävä, satunnainen ohikulkija tai vaikkapa koulun terveydenhoitaja. Kun pienen huolen jakaa, ei asioista välttämättä pääse rakentumaan isompaa vyyhteä, jota on vaikeampi keriä auki.

Tapaan muita vanhempia useimmiten arjessa: tutun vanhemman kanssa tulee vaihdettua muutama sana kaupan kassalla tai vanhempainillassa. Toisinaan tulee rupateltua pidempään lasta harrastuksesta odottaessa, luistinradan reunalla tai uimarannalla. Joskus tuntuu helpolta jutella ventovieraan ihmisen kanssa vaikkapa neuvolan odotushuoneessa.

Näillä pienillä juttutuokioilla ei tunnu arjessa olevan sen kummempaa merkitystä. Mutta tarkemmin katsottuna juuri nämä kohtaamiset voivat kannatella ja auttaa meitä eteenpäin. Kohtaamiset, joissa voi huoahtaa lapsen kadonneista toppahousuista tai erikoisesta Wilma-merkinnästä tai iloita lasten ystävyydestä tai hienosti hoidetuista koulutehtävistä, saattavat olla niitä merkityksellisimpiä. Näissä tilanteissa voi tuntea tulevansa kohdatuksi vanhempana arjen haasteineen ja ilon aiheineen.

Olen iloinen omista kohtaamisistani arjessa. Samalla pohdin, miten niitä voitaisiin saada jokaisen elämään. Meille kaikille ei ole helppoa kohdata muita ihmisiä ja heittäytyä juttusille. Jotta kohtaamisia syntyy, vaaditaan erilaisia tiloja ja tapoja kohdata. Tukea voidaan kaivata myös tapaamisten syntymiseen ja sujumiseen.

Saatamme tarvita järjestettyä vertaistoimintaa tai matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoimintaa vanhemmuutemme tueksi. Lapsen selviytymisen, kasvun ja kehityksen kannalta vertaiseen tutustuminen, luottamuksen rakentaminen ja sen tuoma tuki omaan vanhemmuuteen voi olla aivan olennaista. Tällainen toiminta voi toisinaan luoda puitteet, joissa raskaampia palveluita tarvitaan vähemmän – tai ei ollenkaan. Toisaalta me vanhemmat voimme näiden kohtaamisten kautta löytää ne palvelut, joita arjessa kipeästi kaipaamme.

Tarvitsemme muita jakamaan huoliamme, ilonaiheitamme ja kuulluksi tulemisen kokemuksia. Tämän mahdollistaminen edellyttää järjestöiltä ja yhteiskunnalta palveluita, joissa kohtaamisia luodaan ja tuetaan. Jokainen kohtaaminen voi olla se tärkein.

PS.

Lue myös Ulla Siimeksen sekä edellisen Lapsen Maailman päätoimittajan Hanna Heinosen yhteishaastattelu, jossa he pohtivat lasten ja perheiden palveluiden tärkeyttä sekä lähiyhteisöjen voimaa.

Ulla Siimes on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.