Miten kitkeä koulukiusaamista?
Koulukiusaamista tarkastellaan tyypillisesti kiusatun uhrin ja yhden tai useamman kiusaajan välisenä asiana. Tällainen kiusaamispuhe yksinkertaistaa ongelmaa ja syyllistää lapsia, perheitä ja opettajia. Olosuhteet, joissa kiusaamista tapahtuu, jäävät vaille huomiota, arvostelee väitöskirjatutkija Anne-Mari Väisänen.
Myös kiusaamisen vastaiset toimet kohdistetaan usein yksittäisiin lapsiin ja nuoriin. Kiusaamisen ennaltaehkäisyksi vaaditaan parempaa kontrollia ja vahvempia rangaistuksia. Väisäsen mukaan näillä keinoilla ei ole aikaisemminkaan onnistuttu suitsimaan nuorten ja lasten välistä väkivaltaa, vaan jopa pahentamaan sitä.
Anne-Mari Väisänen ja professori Maija Lanas tarkastelevat Kasvatus-lehden artikkelissaan, miten kiusaamista on sitä koskevassa kirjallisuudessa käsitelty. Aineistona on 40 Suomessa 1990-luvulta lähtien julkaistua alan kirjaa.
Läpikäyty kiusaamiskirjallisuus nojautui yleensä yksilön hallinnan puhetapaan: kun pystytään hallitsemaan yksilöitä – kiusaajaa ja kiusattua – on koko tilanne hallinnassa.
Opettajan osaksi tässä kuviossa jää tunnistaa osapuolet ja toimia sen jälkeen ohjeiden mukaan. Koulut ja opettajat, jotka eivät tässä onnistu, alkavat näyttää vastahakoisilta ja huonosti hallituilta. Näin niistä tulee osa ongelmaa.
Olosuhteet, joissa kiusaamista tapahtuu, jäävät huomiotta.
Kiusaamisen katsotaan juontuvan lapsen kotioloista, kotikasvatuksesta ja perimästä. Puhe kodeista liittyy vahvasti vanhempien, erityisesti äidin ominaisuuksiin. ”Vanhempien, varsinkin äidin, sallivuus on tekijä, joka on yhdistetty nuorten poikien aggressiivisuuteen”, todetaan eräässä tutkijoiden läpikäymässä kirjassa.
Myös koulu nähdään alisteisena yksilöiden – opettajien ja oppilaiden – ominaisuuksille. Koulukiusaajia kuvataan kirjoissa rohkein vedoin: joillakin heistä nähdään olevan vakavia empatiakyvyn puutteita, tosiin sovitellaan tunnekylmyyden käsitettä. Oppilasryhmän kokoonpano yhteiskunnallisine taustoineen ei kirjoittajia juuri kiinnosta.
Tutkijat puhuvat, että kiusaamista koskeva asiantuntijapuhe on dekontekstualisoitu eli irrotettu yhteyksistään: kiusaamista käsitellään yksilön ongelmana, ja ilmiön yhteiskunnalliset ulottuvuudet jäävät käsittelemättä. Näillä ehdoilla tuotettu tieto ei tutkijoiden mukaan voi tarjota ongelmaan yleispäteviä ja kestäviä ratkaisuja.
Kiusaamisesta kirjoittavat yleensä kasvatuksen ammattilaiset. Lanas ja Väisänen pitävät kiinnostavana sitä, että juuri kasvatusalan kirjoittajat käsittelevät asiaa henkilökohtaisten kiusaamiskokemusten kannalta tai psykologiseen tutkimukseen nojautuen. Odottaa sopisi, että he lähestyisivät asiaan oman ammattinsa kannalta ja kasvatustieteiden näkökulmasta.
Tutkijoiden mielestä kiusaamiskeskustelussa voidaan päästä eteenpäin vain kysymyksiä muuttamalla. Ei esimerkiksi kysyttäisi, mikä koulukiusaajissa on vialla. Sen sijaan kysyttäisiin, mikä koulun toimintakulttuurissa ja laajemmin koko yhteiskunnassa normalisoi vallan väärinkäyttöä, toisen tunteiden polkemista ja tahallista mielen pahoittamista.
Antti Vanas
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)