Me ollaan Roskis!

Me ollaan ­Roskis! Nyt me ­soitetaan Ei tarvi olla ­hauskaa.

Keikka on ­alkamassa ­Lempäälän torin laidalla. Aurinko porottaa, ja kaikilla bändin neljällä jäsenellä on aurinkolasit ja erivärinen t-paita, jossa on bändin nimi: Roskis. Soitto alkaa eikä ole epäilystä, että nyt äänessä ovat punkkarit.

Viikon päästä keikasta ­Roskis kokoontuu treenaamaan ­tamperelaisen ­pienkerrostalon ­yläkertaan, jossa on ­rumpali Viena Järvisen, taiteilijanimeltään Rasulin, oma huone. ­Seinillä on kuvia ja ­julisteita ­Apulannasta, koska se on huoneen ­edellisen asukkaan Vella ­Järvisen eli kitaristi Asin ­lempibändi.

Rasuli ja Asi ovat sisaruksia. ­Heidän lisäkseen Roskiksessa soittavat basisti ­Elisabet Lehti eli Bellinen ja kitaristi Vilja ­Laukkanen eli Pusha. Punkbändin ­erikoisuus on soittajien ikä: he ovat ­11–16-vuotiaita nuoria.

Idea bändistä sai alkunsa kahdeksan vuotta sitten. Rasuli tykkäsi silmämunista, ja sisarukset etsivät netistä sen nimistä biisiä. Apulannan tuotanto vastasi kysyntään, ja Asi huomasi pitävänsä punkbiiseistä.

– Sitten mä halusin bändin.

Sisarusten ja Pushan ensimmäinen bändi Homeiset tursaat soitti lastenlaulupunkia. Myöhemmin mukaan liittyi Bellinen ja yhtye sai nimen Mehiläispapat.

Mistä bändien nimet keksitään?

– Päästä!

– Mä otin Asin korvavaikkua ja se kertoi mulle, Pusha jatkaa.

– Me nähtiin vieressä roskis, Asi sanoo.

Bändin nimi oli sitä myöten selvä.

Punkin maailmaan he ovat tutustuneet vähitellen.

– Ekan bändin aikana en tiennyt mitä punk on, koska olin viisivuotias, sellainen tatti. Ensin vain matkin noita muita, bändin nuorin jäsen Pusha muistelee.

Nyt punk on kaikkien bändiläisten ­lempimusiikkia. Rasulin mielestä helsinkiläinen naistrio Naakan kosto on tosi hyvä, samoin naisista koostuva eteläkorealainen ­Rumkicks.

– Samat mitkä Rasulilla, ja Ruumisarkku on hyvä, Pusha lisää.

Punkissa vetoaa moni asia.

– Se on vapaata, ei oo sääntöjä ja voi tehdä mitä haluu, Rasuli kuvaa.

Aikuisten taipumus ilonpilaamiseen on Roskiksen biisien sanoituksissa olennainen teema.

Roskislaiset käyvät myös soittotunneilla, joihin liittyy paljon sääntöjä: on oltava paikalla tiettyyn aikaan, muistettava tehdä soittoläksyt ja soitettava nuoteista mahdollisimman puhtaasti ja oikein.

Punk on vastavoima tälle.

– Soittoläksyt ei oo kivoja. Tykkään ­soittaa punkia, koska se on vapaampaa, Asi sanoo.

Punk on nopeaa, äänekästä ja välillä ­tarkoituksella vaikeasti sulavaa. Se ei ole ­valtavirtaa. Roskislaisista on kivaa soittaa ja huutaa kovaa.

– Tykkään paiskia rumpuja, Rasuli sanoo.

– Hän on kohdellut kapuloitaan kaltoin, Pusha toteaa, sillä niitä rikkoontuu joskus kahdet päivässä.

Paitsi musiikillista vapautta, punkissa on tilaa olla oma itsensä. Punkkareita on monenlaisia.

– Punk on erilaista musaa, ja sen kautta voi myös olla ite erilainen, Pusha sanoo.

1970-luvulta alkaneen punkin historiassa on useita alakulttuureja, joilla on ollut kullakin omintakeinen, joskus ­hätkähdyttävä tyylinsä. Mieleenpainuvimmat tyyli­seikat ovat taivaita tavoitteleva ­irokeesikampaus, nahka- ja farkkutakkeja koristavat ­niitit ja hakaneulat, selkä- ja hihamerkit sekä ­Converse-tossut tai maihinnousukengät. Roskis soveltaa punktyyliä ­vapaamielisesti.

– Mun mielestä se on punkia, että voi pukeutua miten haluaa, eikä tarvi miettiä, onko joku tyyli punk, Asi sanoo.

– Haluisin pinkit hiukset, Pusha haaveilee.

Roskis treenaa Viena ja Vella Järvisen kotona. Heidän ensimmäinen bändinsä Homeiset tursaat soitti lastenlaulupunkia.

Soittimiin liimatut tarrat kertovat Roskiksen arvoista.”Bändin kautta voimme kertoa asioista, jotta ihmiset voivat muuttaa tapojaan.”

Treeneissä soitetaan ensin Käärme, joka alkaa Bellisen bassoriffillä. Sen jälkeen Rasulin äkäinen komppi siivittää Kaikki paha tylsää -biisiä, mikä sisältää kitaristien kirkunaa.

Punk kannustaa kertomaan mielipiteen suoraan.

– Punkissa voi sanoo just sen, mitä ­ajattelee, Rasuli sanoo.

– Teemme paljon biisejä siitä, mikä meitä ärsyttää, Asi jatkaa bändin siirryttyä ­alakerran keittiöön jätskitauolle.

Aikuisten taipumus ilonpilaamiseen on bändille olennainen teema.

– Jos on suunnitellut menevänsä leikkimään ja pitääkin mennä jonnekin, Pusha huokaa.

– Tai jos me on sovittu jotain ja Rasulin kaa mennään Pushan ovelle koputtamaan ja sen äiti on määrännyt sen muualle, Asi ­jatkaa.

Roskisen mielestä aikuiset pilaavat muutakin kuin lasten vapaa-ajan suunnitelmia. Luonnon, Rasuli miettii. Koko maapallon, Asi täydentää.

Pusha pohtii, että ihmiset syövät eläimiä ja samaan aikaan ajavat lajeja sukupuuttoon. Entä jos eläimet söisivät ihmisen sukupuuttoon? Tänänä tiivistää teeman:

Aikuisten ärsyttävyyden ja luonnon­suojelun lisäksi biisejä on tehty lehmäsyrjinnästä ja ihmisten räkää varastavasta käärmeestä. Asi ­selittää, että ruskeat eläimet, joita sanotaan ­hirviksi, ovat myös lehmiä.

– Ihmiset pelkää niitä, koska niillä on ­sarvet ja kutsuu niitä hirviksi, joka tulee sanasta hirviö.

Laulu on siis hirvien puolustuspuhe.

– Lehmien, he korjaavat.

Entä käärmeet? Roskiksen sanoituksessa käärme syö kertojan silmiä, korvia, kädet, jalat, sisäelimet ja räkää.

– Me halutaan syödä omaa räkää itse. Käärmeet syö ne, vaikka niillä on sitä enemmän itellään. Se on epäreilua, he nauravat.

Roskislaisista on hauskaa, että punkissa voi laulaa rumista ja ällöttävistäkin asioista eikä kaiken tarvitse olla kaunista ja ­siloiteltua.

Tyyliin sopivaa asennetta on myös ­Bellisen bassossa olevissa tarroissa: ­rasismia ­vastustava punk-slogan FCK NZS, Lisää ­bassoa ja Punk.

Pushan kitarassa on söpöjä eläintarroja. Flamingon pää on kulunut pois kohdasta, johon hän demppaa kitaran soinnin.

Asilla on tietysti Apulanta-tarra ja upea glitterpinnoite, jonka hän maalasi isänsä kanssa. Rasulin bassorummussa on ­paljon toisten bändien tarroja, joita vaihdetaan yhteiskeikoilla.

Keikoilla Roskis on saanut enimmäkseen myönteistä palautetta. ”Kerran yks tyyppi sanoi meidän soundcheckin aikana, että me palautettiin sen usko ihmisiin.”

Roskiksen ensimmäinen vinyylialbumi on parhaillaan tekeillä. Sen nimi on Sekajäte. Sillä on yhdeksän biisiä, ja kesto on noin 16 minuuttia – niin kuin kunnon punklevyllä usein kuuluu. Roskislaisista oma levy on ”aika hieno juttu”.

Roskislaisten ensimmäinen keikka oli maineikkaalla tamperelaisella Vastavirta-­klubilla. Sinne ei ole kotoa pitkä matka, joten soittokamat kulkivat perille laatikkopyörällä.

Punk-aatteen ydintä onkin ollut itse tekeminen. Se voi tarkoittaa bändin perustamista, vaikka soittotaitoa ei vielä juuri olisi, levyjen julkaisemista tai keikkojen järjestämistä pienellä rahalla. Roskis on ­omaksunut periaatteen uskollisesti. He tekevät itse kaikki fanituotteet: ompelevat kangaskassit, piirtävät käsin t-paitojen designin ja tekevät kirjastossa pinssit ja magneetit.

Vanhemmat tukevat lastensa bänditoimintaa. He ovat ostaneet soittimia ja ­kuljettaneet keikoille. Välillä vanhemmat haluavat auttaa liikaakin. Mieluiten Roskis hoitaisi bändiasiat ominpäin.

Roskislaiset ajattelevat, että ­lasten pitää saada äänensä kuuluviin yhteiskunnassa.

– Meillä ei oo siihen samoja mahdollisuuksia kuin aikuisilla. Mutta punkkia voi tehdä lapsetkin ja vaikuttaa sillä tavoin, Asi sanoo.

– Bändin kautta voi kertoa näistä asioista ihmisille, jotka voi sitten muuttaa tapojaan, Rasuli jatkaa.

Miten Roskis haluaisi muuttaa maailmaa? Rasuli toivoo, että saastuttaminen loppuisi.

– Että ihmiset tajuais, ettei voi omia koko maapalloa ja ettei ne oo parempia kuin muut lajit vaan saman arvoisia kuin eläimet, Asi jatkaa.

– Ja että ihmisetkin on kaikki saman arvoisia, Rasuli päättää.

Jätskit on syöty ja on aika kiivetä taas yläkertaan. Bänditreenit jatkuvat.

Tarvitsemme tukeasi, hyvä lukija!

Sait lukea tämän jutun ilmaiseksi tukitilaajiemme ansiosta. Tilaamalla Lapsen Maailman mahdollistat luotettavan ja laadukkaan sisältömme ilmestymisen jatkossakin. Tukitilaus maksaa vain viisi euroa kuukaudessa. Tilaajanamme saat Lapsen Maailma -lehden kotiisi kannettuna.

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi