Hyppää sisältöön

Lastensuojelun vastaanottoperheessä lähdön hetki on aina tunteikas

Anniina Salakan perheeseen on sijoitettu viiden vuoden aikana yli 20 pikkulasta. Vauva voi saapua perhehoitajan syliin puolen tunnin varoitusajalla.
Julkaistu
Teksti Satu Lithovius
Kuvat Susanna Kekkonen
Lastensuojelun vastaanottoperheessä lähdön hetki on aina tunteikas

Anniina Salakan perheeseen on sijoitettu yli 20 pikkulasta viiden vuoden aikana. Tämä vauva on yksi heistä.

Helsinkiläisen Anniina Salakan sylissä istuu nappisilmäinen vauva, joka tavoittelee 7-vuotiaan Emman pitelemää ilmapalloa.

Lasten vuorovaikutus on sisarellista, mutta aivan tavallisesta sisarussuhteesta ei ole kysymys. Emma on Salakan ja hänen puolisonsa tytär ja vauva perheeseen kiireellisesti sijoitettu lapsi. Helsingin kaupungin lastensuojelun vastaanottoperheenä toimivaan perheeseen on reilun viiden vuoden ajan sijoitettu yli 20 vauvaa ja taaperoa.

Vastaanottoperhe huolehtii lyhytaikaisesti kodin ulkopuolelle sijoitetusta lapsesta, jonka vanhemmat eivät esimerkiksi päihteiden käytön, akuutin mielenterveysongelman tai onnettomuuden vuoksi pysty huolehtimaan lapsestaan. Sijoitukset tapahtuvat usein äkillisesti: Salakan perheeseen uusi lapsi on saapunut nopeimmillaan 40 minuutissa siitä, kun tieto sijoituksesta on tullut.

− Pari tuntia on melko tavallinen aika. Välillä meitä varataan etukäteen, jos on tieto, että sijoitus saattaa tulla, Salakka kertoo.

Pitkäaikainen haave vastaanottoperheenä toimimisesta

Vastaanottoperheenä toimiminen oli Anniina Salakan haave jo parikymppisenä. Se heräsi uudelleen eloon, kun varhaiskasvatuksen opettajana työskennellyt Salakka jutteli lastensuojelutyötä tekevän ystävänsä kanssa.

− Ystävä totesi, että ryhtykää vastaanottoperheeksi. Otimme selvää toiminnasta ja kävimme infotilaisuudessakin, mutta sitten Emma ilmoitti tulostaan.

Asia tuli ajankohtaiseksi Emman täyttäessä vuoden. Salakka ei halunnut laittaa lasta päiväkotiin, ja perhehoitajan työ alkoi houkutella. Valmennuksen, sosiaaliohjaajien kotikäyntien ja erilaisten selvitysten jälkeen sopimukset viimein allekirjoitettiin. Salakasta tuli perhehoitaja, mutta hänen puolisonsa jatkoi työskentelyä kodin ulkopuolella.

Ensimmäinen sijoitus oli sovittu seuraavalle maanantaille, mutta Salakoille muutti jo perjantaina pariviikkoinen vauva.

− Tuntui ihmeelliseltä, kun kaivoin vauvan kopastaan ja mietin, että tällainen pieni ihminen tuli nyt tänne.

Hoivaa ja univajetta

Perheeseen sijoitetaan vain alle 2-vuotiaita lapsia, sillä koti on pienehkö, ja vanhemmille lapsille pitäisi olla oma huone. Anniina Salakasta vauvoista ja pienistä taaperoista huolehtiminen on omalla tavallaan yksinkertaista.

− Se on sellaista välitöntä hoivaa. Perushoiva voi olla lapselle todella korjaavaa silloin, kun siinä tapahtuu positiivista vuorovaikutusta.

Uni saattaa jäädä välillä vähiin. Eräänä vuonna Salakoilla oli jatkuvasti alle viiden kuukauden ikäisiä vauvoja. Kun yksi hiukan kasvoi ja sai kiinni unirytmistä, hän lähti, ja perheeseen tuli uusi vauva.

− Siinä kohtaa alkoi tuntua, että jos en nyt saa nukkua, en tiedä mitä psyykelleni tapahtuu. Onneksi sitten alkoikin taaperokausi, ja heidän kanssaan nukutaan yleensä ihan hyvin.

Sijoitukset ovat kestäneet parista päivästä hieman alle puoleen vuoteen.

Jos sijoitus on lastensuojelun avohuollon tukitoimi, kestosta voidaan sopia lapsen vanhempien kanssa. Kiireelliset sijoitukset tehdään aina 30 vuorokaudeksi kerrallaan.

− Ensimmäisen viikon ajan asiat ovat yleensä varsin auki. Selvissä huostaanottotapauksissa tiedän heti, että kyseessä on ainakin 3−4 kuukauden sijoitus.

Lapset sopeutuvat perheeseen yleensä hyvin. Isommat vauvat ja taaperot saattavat aluksi hieman pidätellä tunteitaan, mutta uskaltavat pian jo itkeä ja nauraa.

− Yleensä lapset tukeutuvat minuun aika nopeasti. Arki tasaantuu, ja sitten tuntuu kuin lapsi olisi ollut meillä jo pidempään.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Nainen makaa lattialla ja leikittää edessään selällään makaavaa vauvaa.

Anniina Salakan kotoa löytyy kattava varasto erikokoisia vauvanvaatteita. Myös vauvatavaraa on tullut hankittua vuosien varrella: sitteri, rattaat, amme, vauvapesä, erikokoisia vaippoja ja tuttipulloja.

Lepoa sijoitusten välissä

Sijoitusten välillä vastaanottoperhe saa levätä. Anniina Salakka tekee usein tuolloin jonkin isomman siivousprojektin. Palautumiseen kuuluu myös puuhailua kotona, kävelyjä ja kirjojen lukemista.

− Yritän ottaa rauhallisesti ja latautua. Puuhailen Emman kanssa ja käymme vaikkapa uimassa. On ihanaa, kun perjantaina iltapäiväneljältä tietää, että tulee vapaa viikonloppu.

Yleensä vapaita on kuitenkin vähän. Sijoitusten tahti on ollut kova paria poikkeusta lukuun ottamatta.

− Aika tiivisti sitä on jumissa työn kanssa. Sanon aina, että työn paras puoli on vapaus ja huonoin sitovuus. Se on aika jännä kombo.

”Työn paras puoli on vapaus ja huonoin sitovuus.”

Vapautta tuo se, että työhön pystyy vaikuttamaan. Kun sijoitus on meneillään, aikataulut ja tekemiset ovat omissa käsissä. Voi itse päättää, mitä lapsen kanssa puuhaa.

− Voi käydä lounaalla ystävän kanssa tai museossa. Kotihiirenä tykkään, kun voin tehdä töitä kotona. Jos hyvin käy, saan joskus päiväunetkin!

Yhteistyötä sijoitetun lapsen vanhempien kanssa

Perhehoitajan työhön kuuluu työnohjaus kerran kuukaudessa, ja hänellä on oma sosiaaliohjaaja, jonka kanssa soitellaan sijoituksen aikana viikoittain.

− Päivitämme lapsen kuulumiset, ja siinä samalla voin purkaa tuntojani. Olen aina voinut puhua sosiaaliohjaajalle, jos on ollut jotain sydämellä.

Perhehoitaja tekee yhteistyötä myös sijoitetun lapsen vanhempien kanssa. Anniina Salakka kertoo vievänsä lasta tapaamisiin lähtökohtaisesti kahdesti viikossa. Lisäksi vanhemmat voivat olla yhteydessä puhelimitse.

− Yhteistyön määrää riippuu vanhempien aktiivisuudesta. Toisten kanssa olen tosi paljon tekemisissä, kun toisista ei kuulu mitään.

Salakka toivoo, että sosiaalityöntekijät kuuntelisivat useammin perhehoitajan näkemystä lapsen tilanteesta, vuorovaikutuksesta vanhempiensa kanssa ja vanhempien sitoutumisesta lapseen.

− Meillä on arjen näkökulma tilanteeseen. Tuntui mukavalta, kun eräs sosiaalityöntekijä kysyi vähän aikaa sitten, mitä minä ajattelen asioista.

Salakka toivoo, että perhehoitajilla olisi enemmän etuja, kuten työterveyshuolto, oikeus palkattomaan vapaaseen ja pidemmät lomat.

− Toivoisin perhehoitajan aseman parantamista. Tähän me perhehoitajat yritämme vaikuttaa.

Tunteikas lähdön hetki

Kun sijoitettu lapsi lähtee, Emmaan iskee haikeus. Usean kuukauden sijoitus on pitkä aika 7-vuotiaan elämässä.

− Suren ainakin silloin, kun tosi kivat vauvat lähtevät, Emma sanoo.

Anniina Salakka osaa suhtautua lähtöihin rationaalisesti. Lähtöpäivä on yleensä tiedossa hyvissä ajoin, joten hän käy tulevan eron mielessään läpi etukäteen.

− Toki lähdön hetki on tunteikas varsinkin silloin, jos lapsi menee sijaisperheeseen. Se on odottanut lasta pitkään, joten tilanne on todella liikuttava.

Sijaisperhekin ehtii tulla tutuksi ennen lapsen lähtöä. Sijaisvanhemmat käyvät tapaamassa lasta, ja Salakka kyläilee lapsen kanssa tämän tulevassa kodissa.

− Jos kemiat natsaavat, joidenkin kanssa yhteys pysyy. Hiljattain saimme kutsun yhden meillä olleen lapsen synttäreille. Usein yhteys kuitenkin hiipuu ajan myötä.

Työ ja elämäntapa

Anniina Salakan mukaan perhehoitajan työ antaa ja ottaa paljon. Hän ajattelee sitä ensisijaisesti työnä, vaikka se on kokonaisvaltaisuudessaan elämäntapa.

− Olen nopeasti kyllästyvää sorttia, joten työn vaihtuvuus pitää mielenkiinnon yllä. Se tuo elämään sisältöä.

”Työn vaihtuvuus pitää mielenkiinnon yllä.”

Salakka ei silti usko tekevänsä perhehoitajan työtä eläkeikään asti.

− Alusta asti olen ajatellut, että jospa katsotaan seuraavat pari vuotta. Nyt vuosia on mennyt yli viisi. Ehkä katson taas seuraavat pari vuotta, hän nauraa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Nainen ja vanhempi lapsi viihdyttävät ja naureskelevat pienen vauvan kanssa lattialla.

7-vuotiaasta Emma Salakasta on kivaa, kun kotona on pikkuisia. ”Tykkään hoitaa ja leikkiä niiden kanssa.”
”Vaikka Emma on ainokaisemme, hän saa runsaasti sisaruuden kokemuksia sijoitettujen lasten kanssa. Heidän suhdettaan on ihana seurata”, Anniina Salakka iloitsee

Merkityksellinen lastensuojelun tehtävä

Helsingissä toimii tällä hetkellä noin 30 vastaanottoperhettä. Työtä tehdään toimeksiantosopimuksella. Johtava sosiaalityöntekijä Anu Turri Helsingin perhehoidosta kertoo, että vastaanottoperheeksi sopivat kaikenlaiset perhemuodot: yhden ja kahden vanhemman perheet, pariskunnat ja lapsettomat sinkut.

Edellytyksenä on, että perheen elämäntilanne on vakaa sekä ihmissuhteet ja talous kunnossa. Yhden aikuisen tulee olla kokopäiväisesti kotona sijoitettavan lapsen kanssa.

− Ei tarvitse olla alan ammattilainen, mutta jonkinlaista ymmärrystä ja kokemusta lapsista pitäisi olla.

Jos perheessä on biologinen lapsi, tämän tulee olla vähintään 3-vuotias. Kriisitilanteesta tuleva lapsi tarvitsee paljon syliä, mikä voi koitua haasteeksi, jos oma lapsi on kovin pieni.

Virka-aikaan tapahtuvan peruspäivystyksen lisäksi vastaanottoperheet päivystävät viikon kerrallaan ympäri vuorokauden. Tällöin perhehoitajan tulee olla tavoitettavissa yötä päivää sijoituksen varalta.

Päivystysviikkojen määrä ja tiheys riippuu esimerkiksi siitä, kuinka usein perheessä on sijoituspaikkoja vapaana.

− Päivystyksen aikana lapsi voi saapua perheeseen vaikka keskellä yötä, Turri kertoo.

Kaikki sijaisperheiksi haluavat käyvät puolivuotisen PRIDE-valmennuksen, ja vastaanottoperheet vielä lyhyen lisävalmennuksen. Valmennuksen aikana perhe voi pohtia, minkä ikäisiä lapsia olisi valmis vastaanottamaan.

− Kyseessä on todella merkityksellinen lastensuojelun tehtävä. Jos toiminta yhtään kiinnostaa, kerromme mielellämme lisää, Anu Turri sanoo.

Vastaanottoperhetoiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä oman hyvinvointialueensa lastensuojeluun.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *