Kirjailija Päivi Alasalmi paljastaa salakäytävän satumaailmaan

Oli pimeä talvi-ilta, kun lähdimme pulkkailemaan kotimme lähistölle. Matkan varrella katuvaloja oli harvakseltaan.

Pysähdyimme kaupan eteen pudistelemaan vaatteista lunta. Kaupan ikkunaan ripustettu pieni valokyltti kertoi liikkeen olevan avoinna.

Open-teksti vilkkui punaisena, sininen valojuova kiersi kehää sen ympärillä. Kun kierros tuli täyteen, sininen sukkula lävähti renkaaksi ja punainen teksti ryhtyi säkättämään nopeammin.

Poikani jäi tuijottamaan sitä lumoutuneena.

– Hieno, hän henkäisi.

Tunsin pienen omantunnon pistoksen. Olisikohan minun pitänyt viedä lapsia vähän useammin kaupunkiin, katsomaan joulukadulle sytytettyjä valokuvioita ja muita kaupungin ihmeitä?

Tuo vaatimaton mainoskyltti teki suuren vaikutuksen poikaani, koska hän ei sen kummemmasta tiennyt.

Seuraavana perjantai-iltana lähdimme Tampereelle. Ajoimme Hämeenkadun päästä päähän ja takaisin, että lapset näkisivät varmasti kaikki perinteiset jouluvalot ja tavaratalojen näyteikkunat.

Ihastuneita kiljaisuja kuunnellessa ajattelin, että ehkä oli hyvä aloittaa pienestä. Elämysten pikkuhiljaa kasvava taso antoi aina uuden säväyksen. Maailmassa riitti ihmeteltävää pienelle miehelle ja hänen pikkusiskolleen.

Tänään tuo mies täytti kaksikymmentä vuotta. Hän tuskin muistaa koko Open-kylttiä. Tai jos sen nyt näkisi, ihmettelisi, kuinka se on voinut joskus herättää sellaista hämmästystä.

Iltamme koostuivat yleensä siitä, että lapset käpertyivät kainalooni ja luin heille kuva- ja satukirjoja.

Vielä yksi kirja, ja sitten vielä se lempikirja Pupuseni, Nuppuseni uudelleen. Yksisarviset, tulkaa! nosti aina palan kurkkuuni. Debi Gliorin Kulta pieni oli niin suloisen lämmin kirja, ettei ole tosikaan.

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu ja Tiitiäisen tuluskukkaro olivat kansainvälistä tasoa olevan sanataiturin taideaarteita, jotka inspiroivat lapsetkin loruilemaan.

Lasten Raamatun suosikkikohta oli se, kun Daavid sinkosi kiven Goljatin otsaan. Pieni saattoi voittaa ison!

Hyvänen aika, Pekka! oli ikisuosikki hassuine kuvineen. Myyrän housut oli erilainen klassikkokirja itäeurooppalaisella kuvastollaan.

Jöröjukka mietitytti omituisuudellaan. Voiko ovesta oikeasti tulla räätäli, joka niks naks leikkaa sormea imevän peukut poikki? No ei tietenkään!

Tatun ja Patun pursuilevat yksityiskohdat kannustivat tarkkaavaisuuteen. Mauri ja Tarja Kunnaksen kirjoja ei olisi saanut koskaan palauttaa kirjastoon, niinpä ne oli ostettava omiksi.

Raahasin kirjoja kotiin kädet vääränä, koska illat oli pelastettu niiden avulla.

Jotkut äidit tykkäävät leipoa lasten kanssa, toiset leikkiä tai laulaa. Meidän lapsemme rauhoittuivat parhaiten kuuntelemaan satujen ihmemaailmaa. Sitä, joka on auki jokaiselle pienokaiselle ja jossa kaikki on mahdollista. Sen maailman salakäytävä vilkkuu iloisesti ja ikuisesti Open-valoaan.

On vain vanhemmista kiinni, avautuuko sadun salakäytävän ovi heidän lapsilleen. Se kyllä kannattaisi avata.

Kaupungin sykkivät neonvalot sekä television ja tietokoneen sinisen ruudun lapsi ennättää nähdä sittenkin, kun hän on jo iso.

Päivi Alasalmi on akaalainen kirjailija, satukirjailija ja kahden lapsen äiti.