Lapsen Maailma 3/2023
Taide olisi hyvä lisä lastensuojelun työkalupakkiin, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Marko Manninen THL:sta. Kun tunteista on vaikea puhua, voisi niitä käsitellä vaikkapa maalaamalla. Turussa Tanssikummi-toiminta toi liikettä ja leikkiä lastenkoteihin. Hankehumpan sijaan kulttuurista pitäisi tehdä pysyvä osa lastensuojelutyötä.
Vauvat ja taaperot valloittavat päiväkodit! Alle kolmivuotiaiden osuus varhaiskasvatuksessa on nousussa, eikä suuntaukselle näy loppua. Asiaan vaikuttavat hyvä työllisyystilanne, asenneilmapiiri sekä varhaiskasvatuslain muutokset ja perhevapaan uudistukset.
”Äitiyttä voi toteuttaa monella tavalla”, sanoo viiden lapsen äiti ja runoilija Mirkka Auvinen. Hän löysi kirjoittamisesta oman voimapaikkansa äitinä: se auttaa selviämään lapsiarkipyörityksestä. Auvinen pohtii runokokoelmassaan myös isyyttä ja sukupolvien ketjua.
Leikkiminen on tärkeää. Jos elämästä puuttuisi leikki, sitä ei voisi korvata millään.
”Lapset eivät leiki oppiakseen, mutta oppivat leikkiessään. Olisimme pulassa, jos lapsille pitäisi opettamalla opettaa ilman leikkiä kaikki se, minkä he oppivat leikkiessään. Lapsi voi myös käsitellä leikissä asioita, joita ei osaa sanallistaa. Se on terapeuttista”, sanoo Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala.
ja tuet Lastensuojelun Keskusliiton työtä!
Tässä numerossa
Perhe
Sulo Sarren, 2, perhe on kiertänyt pakettiautolla Eurooppaa jo puoli vuotta
Viiden lapsen äiti, runoilija Mirkka Auvinen selviää lapsiarkipyörityksestä kirjoittamalla
Osallisuus & ilmastonmuutos
Tuomas Heinonen, 12, kannustaa muitakin nuoria tekemään ilmastotekoja
Ympäristökriisi iskee tunteisiin
Kasvu & koulu
Sarjakuvapiirtäjä Riina Tanskanen kuvaa tyttöyden kipuja ja kirjoittaa yhteiskuntakritiikkiä
Kaksosten äiti Helena Karhu harjoittaa shamanismia
Lapset menevät päiväkotiin entistä nuorempina
Kuvitteluleikit ovat lyhentyneet kaikkialla maailmassa
Lastensuojelu
Pojillakin on kokemuksia sokerideittailusta
Taide olisi hyvä lisä lastensuojelun työkalupakkiin
Palstat
Pääkirjoitus: Alkavan vaalikauden haasteet
Tietotulva: Nuori voi olla hatkassa hengenvaarassa
Tutkittua tietoa: Miksi kiusaamisen syiden sijaan etsitään syyllisiä?
Tutkittua tietoa: Kielitietoinen opetus ei ole kotiutunut kaikkiin kouluihin
Atte Ahokkaan kolumni: ”Ole osa muutosta yhdessä muiden kanssa.”
Kuukauden kirjat: Elämyksellisiä lastenkirjoja lukemisesta, kirjoittamisesta ja kirjastoista