Hyppää sisältöön
Lapsen Maailma 3 2021 kansikuva. Kolme tyttö kuvassa hymyilee ja edessä on sushilautanen.

Lapsen Maailma 3/2021

Turun tuore piispa Mari Leppänen on 30 lapsen täti. ”Pieniltä lapsilta tulevat isoimmat viisaudet. Heidän kanssaan saa elää hetkessä, eikä tarvitse miettiä mitään muuta. 

Tuoreen Lukiolaisen selviytymisoppaan tekijät Taimi Huotilainen ja Helmi Uusitalo tsemppaavat: ”Lukiosta voi selvitä hengissä”. 

Katja Korhonen loi kodistaan persoonallisen hankkimalla lähes kaiken kierrätettynä ja itse tuunaamalla. ”Kyllä maailmantila pistää ajattelemaan. 

Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Annukka PaasivirtaEmme voi suojata lapsia tiedolta, mutta saatavilla olevan tiedon pitäisi olla vastuullista. Silloin se ehkä lieventäisi väkivaltauutisten aiheuttamaa ahdistusta. 

Kaupan kypsistä hedelmistä tai vihanneksista kerättyjen siementen kylväminen on kiehtovaa puuhaa. Paras aika on juuri nyt! 

Tilaa lehti

ja tuet Lastensuojelun Keskusliiton työtä!

Tässä numerossa

Kasvu
Turun piispa Mari Leppänen: ”Nuori tarvitsee hyväksyvän katseen lisäksi kosketusta”
Lapsen kiukku haastaa aikuisen
Tutkittua tietoa: Miten lapsen huumori eroaa aikuisen huumorista?

Perhe
Tutkittua tietoa: Lapsiperhe haastaa hyvinvointivaltion

Harrastus
Lastenhoitokeikka on monen nuoren ensimmäinen kosketus työelämään – niin myös Minja Pylkkäsen

Media
Lapset leikkivät Bidenin kannattajia ja trumpisteja
Mikä on median vastuu, kun rikoksen uhri tai tekijä on alaikäinen?

Varhaiskasvatus & koulu
Jo puolivuotias voi alkaa oppia vieraita kieliä
Kuinka pärjätä lukiossa?

Ilmasto
On aika kylvää hedelmien ja vihannesten siemeniä!
Katja Korhosen eka oma koti syntyi kierrättäen ja tuunaamalla
Atte Ahokkaan kolumni: Anna ääni lapselle

Lastensuojelu
Miten saadaan työntekijöitä vaativaan lastensuojelutyöhön?
Kun lapsi otetaan huostaan, vanhempi kokee tunnemyrskyn. Asia on tuttu Virpi Lehtoselle, joka auttaa nyt vanhempia kokemuskumppanina

Lukeminen
Anniina Mikaman ihanien runojen sarja jatkuu
Lanu! on virtuaalinen lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuusfestivaali
Kuukauden kirjat: Valoa vaikeaan aikaan

Tue Lastensuojelun Keskusliiton työtä!

Tilaa lehti!

Edullinen kestotilaus verkkokaupasta vain
69€ / vuosi! Tutustu myös muihin tilausvaihtoehtoihimme.

Tilauslomake

Tutustu uusimpaan numeroon