Siirry sisältöön
Kulttuuri

Pekka ja Teija Isorättyä: Taiteen yhdistämät

02.09.2016 Susanna Chazalmartin Juha Åman

Pekka ja Teija Isorättyän valoisa työhuone vanhassa koulussa sijaitsee aivan Tornion kodin vieressä. Lilyjellynight-teos on ollut esillä Mäntän kuvataideviikoilla.

Pekka ja Teija Isorättyän valoisa työhuone vanhassa koulussa sijaitsee aivan Tornion kodin vieressä. Lilyjellynight-teos on ollut esillä Mäntän kuvataideviikoilla.

Elämä on Pekka ja Teija Isorättyälle yhtä suurta tutkimusmatkaa. Tandempyörä, purjevene ja pakettiauto ovat vaihtuneet kodikkaaseen puutaloon, josta perhe matkaa seuraavaksi työskentelemään New Yorkiin.

Kellertävässä valokuvassa hymyilee pieni pellavapäinen tyttö, joka on pukeutunut Prinsessa Ruususen mekkoon. Vieressä seisovalla pojalla on päässään kukkaseppele. Eletään vuotta 1986 ja vietetään Tornion Kivirannalla sijaitsevan Isopalon päiväkodin kevätjuhlia.

30 vuotta myöhemmin kuvataiteilijat Teija ja Pekka Isorättyä hääräävät valoisassa ateljeetilassaan Tornion keskustassa. Lattialla vajaan vuoden ikäinen Iisakki kurkottelee yläpuolellaan roikkuvia letkuja kohti. Ne ovat osa taideteosta, joka on menossa näyttelyyn Mäntän kuvataideviikoille.

Päiväkodissa alkanut ystävyys syveni nuoruudessa rakkaudeksi, ja nyt Teija ja Pekka ovat tehneet taidetta yhdessä 10 vuotta. Naimisissa he ovat olleet yhtä kauan.

Yhteinen matka aikuisuuteen

Iisakki tarkastelee isän ja äidin taideteosta Mermaid, jonka rakentamiseen on käytetty mm. kalannahkoja, vesipumppuja ja puuta.

Iisakki tarkastelee isän ja äidin taideteosta Mermaid, jonka rakentamiseen on käytetty mm. kalannahkoja, vesipumppuja ja puuta.

Isorättyät eivät muista aikaa, jolloin eivät olisi tunteneet. Yläasteella ja lukiossa he olivat rinnakkaisluokilla, mutta liikkuivat samoissa porukoissa ja istuivat samoissa jälki-istunnoissa. Teija heitettiin usein luokasta liian kyseenalaistamisen vuoksi, kun Pekka onnistui vilkkaana poikana aiheuttamaan hämminkiä muuten vain.

Taiteista molemmat kiinnostuivat yläasteiässä. Yhteisissä kaveriporukoissa maailmankirjallisuus otettiin vakavasti. Moni sen ajan kavereista vaikkapa ala-asteella samalla luokalla ollut Jukka Rousu eli Jukka-Poika sekä käsikirjoittaja-runoilija Mikko Myllylahti on päätynyt kulttuurialalle.

Teija muistaa erityisen hyvin erään yhdeksännen luokan aamun, jolloin hän päätti tähdätä tosissaan taiteilijan ammattiin. Kesäloma oli jo lähellä, mutta vielä piti herätä äkäisenä pirisevän herätyskellon ääneen. Teija pohdiskeli sängyssään, että kesän jälkeen pitäisi herätä lukioon, sitten opintoihin ja myöhemmin töihin. Seuraavan kerran voisi ottaa rennosti eläkkeellä.

Ajattelin, että nyt pitää valita niin, että saisin tehdä jotain mielekästä. Aloin treenata taideteollisen pääsykokeisiin heti lukiossa.

Pekkakin koki kutsumuksen taiteeseen vahvana, mutta ei halunnut rajata omaa alaa tarkasti. Hän veisti ja piirsi, mutta häntä kiinnostivat myös lääketiede ja teologia. Hän näytteli Tornion kesäteatterissa ja Taisto Yrjänän ohjaamissa näytelmissä, joita kuvailee teologisesti ja filosofisesti moniulotteisiksi.

Olin ehkä Teijaa sulkeutuneempi, enkä halunnut altistaa intohimoani kursseilla tai koulussa. Pelkäsin, että se latistaisi taiteen tekemisen innon. Teatterissa tehtiin taidetta oikeasti, siinä oli vastuuta ja taiteen ammattilaisia mukana. Näytelmät ja roolit arvosteltiin kovin sanoin.

Romanssiviritelmät eivät kantaneet nuoruudessa pidemmälle, sillä molemmat tiesivät, että edessä olisi muutto Torniosta. Molemmat ihailivat Jack Kerouacin Matkalla-kirjan henkeä ja liftasivat jo lukioaikoina eri puolilla Suomea. Lukion jälkeen Teija toteutti haaveensa ja liftasi Euroopan halki Egyptiin. Tornioon hän ei aikonut enää palata.

Budapestiläisen ravintolan nurkkapöydässä Pekka katseli Teijaa ja tunsi, että aurinko laskeutui hänen harteilleen.

Matkoiltaan Teija lähetti Pekalle kortteja ja pieniä kirjeitä. Eräässä niistä oli mukana Tanskan kruunu, jossa on kaksi sydäntä ja reikä niiden keskellä. Kun Pekka lähti omalle Interrail-matkalleen, pari sopi treffit Budapestiin.

Budapestissä he juoksivat pitkin mukulakivikatuja kaatosateessa ja päätyivät hämyisään mongolialaisravintolaan. Siellä nurkkapöydässä Pekka katseli Teijaa ja tunsi, että aurinko laskeutui hänen harteilleen. Kaikki nauratti.

Kun Pekka lähti takaisin Tornioon, hän soitteli Teijalle ikävissään milloin mihinkin kohteeseen. Teijastakin alkoi tuntua, että parasta ulkomailla oli puhuminen Pekan kanssa puhelimessa, ja hän päätti palata.

Sen jälkeen pari ei ole viettänyt päivääkään erossa toisistaan.

Kahdesta kaksikätisestä yksi nelikätinen

Pekka ja Teija ovat tehneet työhuoneesta lapsiystävällisen. Iisakki saa rauhassa tutustua ympäristöönsä.

Pekka ja Teija ovat tehneet työhuoneesta lapsiystävällisen. Iisakki saa rauhassa tutustua ympäristöönsä.

Pari vuotta mongolialaisillallisen jälkeen sekä Teija että Pekka päätyivät opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun Helsinkiin. Työhuoneet olivat aluksi soveliaasti vierekkäin. Muut varoittelivat seurustelevaa paria siitä, että toisen vaikutuksesta omista töistä menisi kärki. Lopputyönsä rakastuneet päättivät kuitenkin tehdä yhdessä.

Jostain syystä siinä vaiheessa tuli molemmille tyhjä olo. Maalasimme parhaita töitämme, mutta tunsimme itsemme vaillinaisiksi. Alkoi tuntua siltä, etteivät Helsingin taitelijaportaat olleet meitä varten.

Pekka ja Teija irtisanoivat vuokra-asuntonsa ja ostivat tandempyörän, jolla päättivät polkea Tornioon ja mennä naimisiin. Häälahjarahoilla he lähtisivät maailmalle.

Helsingistä lähtö oli hyvä päätös. Tuli heti vapautunut olo, Teija myöntää.

Häiden jälkeen Pekka Rättyästä ja Teija Isometsästä tuli Pekka ja Teija Isorättyä. Uudessa elämäntilanteessa lopputyön tekeminen alkoi sujua nelikätisesti. Se oli Suomessa uutta.

Lähdimme liikkeelle yhteisen leikin kautta. Mietimme, mikä toimisi hyvin tilassa ja miten voisimme tehdä sen kahdestaan. Työstämme Isorättyän lapset tuli tosi siisti. Olimme innoissamme, kun keksimme tavan työskennellä yhdessä.

Lopputyönsä kirjallisen osion Pekka ja Teija lähettivät koululle lentokentältä. He olivat saaneet kutsun Meksikoon työstämään installaatiota ja ottaneet sen ilolla vastaan.

Kulkurin elämää

Meksiko, Yhdysvallat, Saksa, Japani… Isorättyät ovat asuneet ja työskennelleet suuren osan aikuisesta elämästään ulkomailla. Meksikossa he viettivät lopulta lähes neljä vuotta.

Meillä oli onnea, sillä saimme sinne isoja näyttelyitä kolmena perättäisenä vuotena. Lisäksi teimme teatterilavastuksia ja kiersimme meksikolaisyhdysvaltalaisen punkbändi Polka Madren kanssa tekemässä lavataidetta eri puolilla mannerta.

Meksikossa pari kiersi punkbändin kanssa.

Meksikon vuosia väritti vahva tietoisuus omasta nuoruudesta. Tuntui tärkeältä heittäytyä totaalisesti. Kun pari halusi lavalle liikkuvia luita, mutta ei ymmärtänyt tekniikasta mitään, oli pakko opetella.

Se oli sellaista riemukasta do-it-yourself-meininkiä. Varastimme meksikolaisen käytännön mukaisesti sähkön suoraan verkosta, kokeilimme ja testailimme. Niin nuorena kuuluukin tehdä: hypätä tuntemattomaan, koetella omia ja yhteiskunnan rajoja.

Vuonna 2010 Isorättyät lähtivät pakettiautolla ja peräkärryllä Saksaan. Heidät oli kutsuttu Schleswig-Holsteiniin kansainväliseen Nord Art -näyttelyyn, jonne he ripustivat kaksi isoa installaatiota.

Pariskuntaa viehättivät maan sosiaaliset yhteisöt kommuunit, taidekollektiivit, pop up -galleriat ja baarit joita tuntui syntyvän luontevasti. Voitettuaan näyttelyn yleisöpalkinnon he sijoittivat palkintorahansa pienen kivijalkahuoneiston vuokraennakoihin monimuotoisessa Neuköllnissä.

He pitivät näyteikkunallisessa huoneistossaan avointa työhuonetta Invalid Robot Factorya, joka laajeni joskus galleriaksi, keikkaklubiksi ja parhaimmillaan jopa teatteriksi.

Niiltä ajoilta meille jäi laaja ystäväverkosto Berliiniin, Teija sanoo.

Kolmen Berliinin-vuoden jälkeen Isorättyät ostivat purjeveneen, jossa asuivat kesäkaudet. Tukikohta siirtyi Haaparannasta Hailuodon kautta Luulajaan ja sieltä Tukholman kautta Ahvenanmaalle ja Helsinkiin. Pari valmisteli teoskokonaisuuden meriaiheista ja mereltä löydetyistä materiaaleista.

Aihe vei lopulta Japaniin saakka. Vuonna 2015 Isorättyät saivat kutsun Japaniin C.A.P. Koben taiteilijayhteisön vieraaksi.

Siinä missä Meksikossa ihastutti hillitön runsaus, Japanissa pysähdyttivät estetiikka sekä kunnioitus luontoa ja henkiä kohtaan.

Japani on hillitty ja huumaavan kaunis. Siellä ajatellaan, että kaikella, myös esineillä, on sielu. Myös yhteisöllisyys on japanilaisille tärkeä. Individualismi on tullut Japanin taiteeseen vasta viisikymmentäluvulla ja sen vuoksi esimerkiksi omakuvat ovat hyvin harvinaisia, Pekka kuvailee.

Uusi suunta

Iisakin juuret on nyt istutettu Tornioon. Täältä on hyvä lähteä katselemaan maailmaa yhdessä isän ja äidin kanssa.

Iisakin juuret on nyt istutettu Tornioon. Täältä on hyvä lähteä katselemaan maailmaa yhdessä isän ja äidin kanssa.

Japanissa Teija ja Pekka alkoivat kyseenalaistaa elämäntyyliään. Takana oli yhdeksän vuotta kiertolaisen elämää, tapaamisia tuhansien ihmisten kanssa, päiväkausia kestäneitä juhlia ja hillitöntä työntekoa. Tuntui, että se tie oli koluttu loppuun.

Eräänä kuulaana tammikuun päivänä vuonna 2015 pariskunta kiipesi vuorelle, josta näkyi Koben kaupungin yli merelle. He kävelivät vuorenrinteen polkuja ja keskustelivat tulevaisuudestaan. Kasvoi varmuus siitä, että he halusivat siirtyä elämässä seuraavaan vaiheeseen: vanhemmuuteen, perheellisiksi.

Olimme kamalan väsyneitä. Sosiaalisina ihmisinä ajaudumme aina ihmisten pariin, mutta silloin alkoi tuntua, ettemme enää jaksaneet antaa itsestämme tuntemattomille. Lapsen saaminen, hoitaminen ja opettaminen alkoivat tuntua hienoilta ja innostavilta asioilta, Teija sanoo.

Olisiko se ollut sitten se kuuluisa biologinen kello, joka tikitti? Olimme torkuttaneet sitä jo vuosikaudet, Pekka lisää hymyillen.

Iisakin syntymä viime marraskuussa oli juuri niin suuri muutos kuin Pekka ja Teija olivat kuvitelleet. Elämästä tuli kertaheitolla kokonaisempaa ja tasaisempaa.

Japanissa vuoren rinteellä kypsyi päätös vanhemmuudesta.

Viime kuukausien ajan joka aamu jompikumpi on herännyt hieman muuta perhettä aiemmin kodikkaassa puutalossa ja lähtenyt ateljeeseen työskentelemään. Kahden tunnin työvuoron jälkeen osat vaihtuvat. Puolilta päivin perhe kokoontuu syömään ja pojan päiväunen ajan vanhemmat viettävät aikaa työhuoneella.

Kahden tunnin työrupeamat ovat hyvä keino keskustella teoksesta tekemällä. Ennen Iisakkia meillä alkoi olla vähän auktoriteettiongelmia keskenämme. Tuli tilanteita, ettemme jaksaneet pysähtyä kuuntelemaan, mitä toisella oli sanottavaa, Teija myöntää.

Pekka sanoo yllättyvänsä joka kerta työhuoneelle mennessään positiivisesti siitä, mitä Teija on saanut aikaiseksi.

Kun vaihdamme vuoroja, olemme tietoisesti välttäneet selittelemästä valintojamme, mikä on osoittautunut tehokkaaksi työtavaksi. Iltapäivisin meillä on aikaa myös keskustella.

Miten tarjota turvallinen kasvualusta lapselle?

Ennen lapsen syntymää Isorättyät saattoivat ajaa rakentamaan näyttelyitä pakettiautollaan ja yöpyä milloin autossa, milloin näyttelytilan varaston lattialla. Nyt valmistelut ovat huolellisempia. Mäntän kuvataideviikoilla ja kesän toisessa suuressa näyttelyssä Saksan Nord Artissa perheelle oli varattuna ihan oikea asunto sänkyineen ja suihkuineen.

Vanhemmat miettivät tarkkaan, mitä materiaaleja käyttävät, jotta Iisakki voisi viettää työhuoneella aikaa turvallisesti. He ovat joutuneet myös pohtimaan, miten taiteella tulee toimeen jatkossa. Mitä resursseja heillä on antaa pojalle tämän kasvaessa?

Taiteilijan tärkein ominaisuus on tunnetusti epävarmuuden sietäminen. Taide pitää kuitenkin saada myös tuottamaan. Viime aikoina olemme pohtineet, miten voimme tarjota turvallisen kasvualustan pienelle ihmiselle hautaamatta heittäytymisen taitoa, Pekka kuvaa.

Kun Iisakki syntyi, elämästä tuli kertaheitolla kokonaisempaa ja tasaisempaa.

Muuttunut elämäntilanne ei pohdinnoista huolimatta ole tuntunut ahdistavalta päinvastoin.

Emme ole enää nuori pari, vaan perhe. Seuraava vaihe on sitten keski-ikäinen taiteilijapariskunta. Se on vain hauskaa! En haluaisi jumittua mihinkään tiettyyn työskentelytapaan tai elämäntyyliin, Teija sanoo.

Pekan mukaan ikääntyminen näkyy työskentelyssä: pari on huomannut olevansa kypsä tekemään yhä vastuullisempia projekteja. Tällä hetkellä työn alla on toinen Tornion kaupungin tilauksesta suunnitelluista julkisista veistoksista. Teoksen nimi Kojamo tarkoittaa koukkuleukaista uroslohta. 30 metriä pitkä ja seitsemän metriä korkea teräsveistos on suunniteltu asennettavaksi paikalleen Tornionjoen rantaviivaan loppuvuodesta 2017.

Pian on edessä jälleen muutto. Isorättyät saivat kutsun Alfred Kordelinin säätiön residenssiin New Yorkiin, jossa viettävät kuusi kuukautta. Asunnon yhteydessä olevassa ateljeessa pariskunta työstää veistosinstallaatiota paikallisista materiaalista.

Tärkeintä tulee sielläkin olemaan yhdessä tekeminen.

Edustamme taitelijaperheenä omalla tavallamme kulttuurihistoriallista erikoisuutta. Suomalaisen tasa-arvon taustalla on työtaakan jakaminen aviopuolisoiden kesken. Saamme keski-ikäistyä rauhassa yhdessä ilman ulkonäköpaineita. Perheelle on aikaa koko päivä, koska työ yhdistää.

Pekka ja Teija Isorättyä uskovat, että vauhdikkaassa New Yorkissa tällainen suomalainen romantiikka voi näyttäytyä viehättävänä lohdun ja uskollisuuden tilana.

Teija ja Pekka Isorättyä ovat olleet naimisissa kymmenen vuotta sitten. Iisakki syntyi yhdeksän kuukautta sitten.Ketkä?

Pekka ja Teija Isorättyä

Syntyneet vuonna 1980 Torniossa.

Olleet naimisissa 10 vuotta.

Poika Iisakki syntyi yhdeksän kuukautta sitten.

Valmistuneet Aalto-yliopistosta taiteiden maistereiksi vuonna 2010.

Pitäneet lukuisia näyttelyitä ympäri maailmaa.

Huvittelevat sahaamalla justeerilla rankoja.

Lue myös toisesta taiteilijaparista, joka tekee töitä yhdessä: Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen: Taidetta bändiasenteella.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »