Siirry sisältöön
Kulttuuri

Arja Tiili: Tanssi kiusaaminen pois!

04.06.2018 Anitra Rönkkö Vanessa Riki

Arja Tiili on treenannut ammattitanssijana päämäärätietoisesti vuosia. Sama sitkeys näkyy tekemisessä edelleen: jos johonkin uskoo, sitä ei jätetä kesken.

Arja Tiili on treenannut ammattitanssijana päämäärätietoisesti vuosia. Sama sitkeys näkyy tekemisessä edelleen: jos johonkin uskoo, sitä ei jätetä kesken.

Tanssija-koreografi Arja Tiilillä on suuri tavoite. Hän haluaa kitkeä kiusaamisen pois Suomen kouluista.

Arja Tiili on vauhdissa. Ideoita sinkoilee sinne tänne innostuneen puheen ja naurun lomassa. On vankilatyöpajaa, nuorten yhdessä tekemää esitystä, katutaiteilijaa nuokkarilla. Puheessa vilahtavat sulavasti myös hankkeet, konseptit ja mallinnukset. Kun mukaan sekoitetaan vielä battle ja pose, päässä pyörii kuin breakdancessa konsanaan.

Siksi, jotta pysytään mukana matkassa, tehdään selväksi heti alkuun, mistä on kyse. Intohimon kohteena on Break the Fight, Tiilin vuonna 2014 alkuun polkaisema hanke.

Taistelu hiphopin keinoin koulukiusaamista vastaan on ainutlaatuista.

Käytännössä kyse on ryhmästä, jossa on katutaiteilijoita beatboksaajasta tanssijoihin. Mukana on myös räppäri Mercedes Bentso. Idea on kierrättää hiphop-kulttuurin lähettiläitä suomalaiskouluissa pitämässä työpajoja, joissa nähdään, kuinka tanssissa voi selvitellä välejä ilman väkivaltaa. Tanssitiimien välinen battle on breakdancen peruselementtejä, jossa toinen ryhmä tanssii toisen suohon, mutta silti erotaan kavereina.

Työpajoissa opitaan breakdancen perusliikkeitä, keksitään porukoille nimet ja kokeillaan, miten tanssillinen mittelö toimii käytännössä. Opetuksen jälkeen koululaiset istuvat rinkiin ja keskustelevat yhdessä Break the Fightin ohjaajan kanssa muun muassa siitä, mitä kiusaaminen on ja mitä sille voisi tehdä.

Koululaisille on toki järjestetty taidetyöpajoja aiemminkin, mutta taistelu hiphopin keinoin koulukiusaamista vastaan on Suomessa jotain ainutlaatuista. Ohjaajien lisäksi Break the Fightissa on mukana Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija Sofia Laine ja joukko tutkimusavustajia, jotka selvittävät, miten hyvin hanke onnistuu koulukiusaamisen torjunnassa.

Jos Break the Fight olisi puu, sen juuria pitäisi lähteä seurailemaan 1980-luvun Itä-Helsinkiin, Arja Tiilin lapsuuden kotikulmille.

Kodin kulissit

”Olen jo pitkään halunnut tehdä jotain sellaista, joka oikeasti vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Tykkäykset somessa eivät riitä”, Break the Fight -hankkeen vetäjä Arja Tiili sanoo.

”Olen jo pitkään halunnut tehdä jotain sellaista, joka oikeasti vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Tykkäykset somessa eivät riitä”, Break the Fight -hankkeen vetäjä Arja Tiili sanoo.

Arja, tuu ikkunaan!

Huuto kajahteli usein kerrostalon pihalla, jolla lapset leikkivät aamusta iltaan. Itä-Helsingin Myllypurossa elettiin niin kuin muuallakin. Arjan kavereilla oli avaimet kauloissa ja niillä mentiin sisään kotiovesta vasta sitten, kun nälkä voitti kirkonrotan ja muut leikit.

Kahdeksanvuotiaalla Arjalla oli hyvä kaveri, Satu, joka oli muuttanut muualta. Sadusta Arja oli aarre, sillä muuten uudessa koulussa olisi voinut olla yksinäistä. Tytöt juoksivat käsi kädessä poikia karkuun, pitkäjalkainen Satu edellä ja Arja perässä.

Periaatteessa asiat olivat hyvin, mutta kotona oli huolia. Vanhemmat olivat naimisissa, mutta eivät tehneet asioita yhdessä. Arja koki syyllisyyttä vanhempiensa viileistä väleistä ja mietti, olisiko äiti voinut erota isästä.

Ymmärrän, että neljän lapsen yksinhuoltajana äidillä olisi voinut olla vaikeaa.

Häpesin sitä, että meidän perheessä ei puhuttu asioista.

Vaikka isä laittoi aamuisin puuroa ja osoitti sillä tavalla välittävänsä, mitään ei sanottu ääneen. Kotona tunteilla ei ollut nimiä eikä taustoja. Arja ei voinut ymmärtää, mistä vaikkapa isän kiukunpuuska tuli.

Tuntemuksia tai ajatuksia ei kyselty. Oli vain olettamuksia. Häpesin sitä, että meidän perheessä ei puhuttu asioista.

Puhuminen ei ollut kuitenkaan ainoa tapa näyttää tunteita. Arja löysi siihen toisenlaisen keinon.

Kotona estradilla

Katseet näyttämöllä ovat kiinnittyneitä Arjaan. Mutta häntä ei pelkästään katsota, hänet todella nähdään. Siitä tulee lämmin ja hyväksytty olo.

Välillä Arja on Ofelia, joka menettää järkensä ja hukkuu lopulta jokeen. Taustalla soi orkesterin soittamana haikea musiikki.

Välillä Arja hätkähdyttää punaisessa puvussa, jossa on kultaiset lieskat. Piruetit pyörivät nekin kokopunaisissa kärkitossuissa. Liekki-niminen esitys jää lähtemättömästi katsojien mieleen räiskyvyydellään.

Tanssissa tunteet pystyi tuomaan esille kehon kautta.

Pääsy 12-vuotiaana Helsingin tanssiopiston vapaaoppilasluokalle oli varsinainen jättipotti. Arja oli aiemmin harrastanut telinevoimistelua, rytmistä kilpavoimistelua ja jazztanssia, mutta nyt opetus keskittyi balettiin. Kehitys oli hämmästyttävän nopeaa, sillä jo muutaman vuoden päästä hän pääsi mukaan kansainväliseen Prix de Lausannen balettikilpailuun.

Tanssiopistolla olin hyväksytty ja taitava. Se oli mieletön kohotus itsetunnolle! Tanssissa tunteet pystyi tuomaan esille kehon kautta, kun niille ei muuten löytynyt sanoja. Joskus menin salille, laitoin musiikin täysille ja tanssin ahdistuksen pois.

1980-luvun lopussa vapaaoppilasluokka harjoitteli Helsingin Kasarmitorin kellaritiloissa, jossa oli monta tanssisalia. Yhdessä niissä opetti Suomen ensimmäiseksi tituleerattu katutanssien opettaja, Charles Salter, jonka tunneilla harjoiteltiin breakdanceakin. Arja ei ehtinyt käymään kuin muutamalla tunnilla, mutta jotain jäi kytemään tulevaisuutta varten.

Läpsimistä ruokajonossa

Samoihin aikoihin, kun Arja aloitteli tanssiuraansa, koulussa tapahtui ikäviä asioita. Kiusaaminen alkoi jossain viidennen ja kuudennen luokan välimaastossa. Oliko syynä Arjan kauneus, vaaleat hiukset ja isot, siniset silmät? Vai haistoivatko kiusaajat herkän pisteen, häpeän omasta perheestä?

En tiedä, mistä se alkoi. Ehkä pukeuduin erikoisesti, minulla oli kausi, jolloin pidin maihareita, knallihattua ja pinssejä.

Joka tapauksessa pari vuotta vanhemmat tytöt ottivat Arjan silmätikukseen, huorittelivat ja läpsivät ruokajonossa. Kerran yksi tytöistä löi Arjaa niin kovaa päähän, että hän lensi iskun voimasta taaksepäin.

Silloin tajusin, että tämä menee ihan hulluksi. Kerroin vanhemmille, jotka soittivat koululle. Kiusaaminen vähentyi hetkeksi.

Todellisen stopin teki vasta jonkinlainen ahaa-elämys kiusaajien päässä. Yksi tytöistä tuli kysymään, mikä Arjan veljen nimi oli, oliko se Fämä? Kyllä, ja Fämä tulee antamaan teille turpiin, Arja vastasi.

Ilmeisesti uhkaus ja isoveljen olemassaolo tehosivat, sillä kiusaajat vaihtoivat kohteekseen melkein lennosta Arjan luokalla olleen pojan.

Nej niiailulle

Vuonna 1989 Arja Tiili pääsi Tukholman kuninkaalliseen balettikouluun. Elämä oli balettia aamusta iltaan, treenejä kuutena päivänä viikossa. Koska Tiili tuli suoraan balettikoulun toiselle luokalle, jotkin tavat tulivat yllätyksenä. Helsingin tanssiopistolla opetus oli ollut tasavertaisempaa kuin ruotsalaisessa eliittikoulussa, jossa vallitsi tiukka hierarkia.

Ajattelin, että minä en keski-ikäisille miehille niiaile.

Opetukseen kuului muun muassa äidinkieltä eli tässä tapauksessa ruotsia, englantia ja duettojen pas de deux -treenejä. Luokissa oleskeltiin tanssitrikoissa ja balettitutuissa.

Ystäväni niiasivat hameet päällään koulun rehtorille, Gösta Svalbergille. Minua se nauratti. Olimme kuitenkin jo 17-vuotiaita. Ajattelin, että minä en keski-ikäisille miehille niiaile.

Baletti alkoi näyttäytyä satumaailmana, jossa naiset olivat pikkutyttöjä ja miehet pikkupoikia, joilla ei ollut sananvaltaa koreografioiden tekemisessä. Tiiliä korpesivat myös jo tanssiopistolla esitetyt painoon liittyvät kommentit kuten se, että hänellä olisi Samantha-tyyppinen vartalo, toisin sanoen liikaa kiloja. Vaikka hän oli elämänsä kunnossa, olisi silti pitänyt laihduttaa.

Arja valmistui balettikoulusta vuonna 1991, mutta jatkoi uraansa nykytanssin puolella koreografi Patrick Kingin tanssiryhmässä.

Älä ylitä rajaa

Aluksi työpajaan osallistuminen saattaa ujostuttaa koululaisia, mutta sitten tanssi vie mennessään.

Aluksi työpajaan osallistuminen saattaa ujostuttaa koululaisia, mutta sitten tanssi vie mennessään.

Arja Tiili ei ole tanssinut sitten lapsensa Pinkan syntymän vuonna 2011. Sen sijaan hän on koreografina tuottanut monia teoksia oman tanssiryhmänsä, Arja Tiili Dance Companyn kautta. Koreografina hänelle on ominaista erilaisten tanssityylien rohkea sekoittelu ja kantaaottavuus.

Niinpä 2000-luvun alussa teoksissa alettiin nähdä nykytanssin lisäksi breakdancea ja räppiä. Erilaisten tanssilajien liitos juonsi yhteistyöstä lapsuudenkaveri Petri Kanervan kanssa, joka oli 1980-luvulla jatkanut siitä, mihin Arja katutanssitunnit jätti. Myllypurolainen Petri tunnetaan myös nimellä b-boy Hypnotic, tanssija, jota Arja kutsuu kunnioittavasti breikkipiirien grand old dadiksi.

Varsinaisen perustan Break the Fight -hankkeelle loi vuonna 2011 yhdessä taiteilija Teemu Mäen kanssa tehty Kaikki vaikuttaa, jonka punaisena lankana oli käsitellä vallan ja riiston eri muotoja. Näytöksen yhtenä elementtinä olivat muistot koulukiusaamisesta.

Pian esityksen jälkeen Arjan tanssiryhmä kutsuttiin Itä-Helsinkiin Laakavuoren ala-asteelle pitämään työpajaa, jonka aiheeksi muodostui kuinka ollakaan koulukiusaaminen.

Silloin aloin miettiä tätä konseptia. Että on hyvä viedä väkivallatonta, kiusaamisen vastaista sanomaa kouluun. Ajatuksena, että löydä oma juttusi, mikä tahansa, vaikka breikki.

Mutta voiko breikki olla se juttu, jos on ujo ja arka, eikä pidä esillä olosta? Tiilin mukaan tanssin avulla voi opetella jämäkkyyttä.

Breakdancessa voi ilmaista, että tässä on mun rajat, älä tuu. Kaikki liikkeet ovat ok, ei tarvitse olla uhoa uhkuva, vaan voi olla esimerkiksi todella feminiininen. Ideana on improvisaatio ja oma tyyli. Nimetkin ilmaisevat tyyliä, esimerkiksi b-boy Gustin nimi tulee siitä, että hän on vikkelä kuin tuulenpuuska.

Fanitetut ohjaajat

Mä istun yksin ruokalassa

En oo puoleen vuoteen syöny oman luokan kanssa

Puol vuotta sitten lopetti myös puhumisen

Kattokaa sitä, se näyttää niin surulliselt

Mut tää ei oo suruu, tää on puhdasta vihaa

Joka on kasvanu mussa jo ala-asteen pihalt

Olin kaikille kiltti, mikä meni vikaan?

Myllypurossa Helsingissä järjestettiin vuonna 2016 pidempi Break the Fight -kurssi, jonka päätteeksi Myllypuron 6b-luokka teki esityksen, jossa oli mukana breakdancea, räppiä, graffiteja ja beatboksausta.

Myllypurossa Helsingissä järjestettiin vuonna 2016 pidempi Break the Fight -kurssi, jonka päätteeksi Myllypuron 6b-luokka teki esityksen, jossa oli mukana breakdancea, räppiä, graffiteja ja beatboksausta.

Mercedes Bentson Break the Fightille tekemässä tunnusräpissä on hiuksia nostattava tunnelma. Viimeinen koulupäivä kertoo siitä, mitä kiusaaminen on pahimmillaan. Niin Mersu, kuten räppäriä kutsutaan, kuin myös muut ryhmän ohjaajat ovat kokeneet kiusattuna olemisen.

Break the Fight onkin saanut hyvää palautetta juuri työpajojen vetäjistä, jotka saavat nuorten kunnioitusta, melkeinpä fanitusta osakseen.

Ohjaajat edustavat erilaisia aikuisia kuin opettajat. Siksi työpajoissa voidaan kuulla asioita, joita oppitunnilla ei kehdata sanoa ääneen. Joku tunnustaa olevansa kiusaaja, joku kiusattu. Arjan Tiilin mieleen on jäänyt tyttö, joka sai kerrotuksi kiusaamisesta äidilleen vasta, kun tytön käsi oli katkennut kiusaamisen seurauksena.

Break the Fight järjestää myös omia tapahtumia. Tässä lapset breikkaavat Roni ”Gildroc” Lehmuksen johdolla Ison Omenan kauppakeskuksessa Espoossa.

Break the Fight järjestää myös omia tapahtumia. Tässä lapset breikkaavat Roni ”Gildroc” Lehmuksen johdolla Ison Omenan kauppakeskuksessa Espoossa.

Osana kokonaisuutta Break the Fight -ryhmä järjestää myös ammattitanssiesityksiä, joissa käsitellään koulukiusaamista. Viime vuonna Kouvolassa ja Kuopiossa järjestettiin esityksen yhteydessä keskustelu, jossa nuoret saivat esittää kysymyksiä ja ehdotuksia kuntapäättäjille. Kouvolan tilaisuudessa ehdotettiin kouluun somen käytössääntöihin keskittyvää oppituntia kerran kuussa. Näin on myös tapahtunut, sillä kouvolalainen yläkoulu on ottanut sometunnin käyttöönsä.

Ei ole siis epäilystäkään, etteikö breikkaava ryhmä olisi saanut hyvää keskustelua aikaiseksi. Kolikon kääntöpuolena tarvittaisiin pitkäjänteistä työtä, jonka tutkimukset ovat osoittaneet parhaaksi keinoksi kiusaamisen torjunnassa. Pelkkä vieraileva työpajatyöskentely ei riitä.

Arja Tiili haluaisikin juurruttaa hankkeen valtakunnalliseksi kuntien opetus- ja nuorisotoimiin. Olisi hyvä, että ohjaajat saisivat kuukausipalkkaa epävarman tulon sijaan, sillä tällä hetkellä Break The Fight pyörii Suomen kulttuurirahaston hankerahoituksen turvin.

Kouluilla ja nuorisotaloilla voisi olla Break the Fight -ohjaaja, joka muutaman kerran viikossa vetää breikki- tai graffitipajan. Hän voisi olla se turvallinen aikuinen, sellainen, joka keskustelee ja oleskelee nuorien kanssa.

Haaveena kiusaamaton koulu

Myllypuron koululaisten esitys nähtiin kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä rasismin vastaisen päivän tapahtumassa.

Myllypuron koululaisten esitys nähtiin kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä rasismin vastaisen päivän tapahtumassa.

Arja Tiili ei ole tavannut kiusaajiaan sitten kouluvuosien, eikä tiedä, mitä heille kuuluu. Aluksi hän kertoi omista kokemuksistaan työpajoissa, mutta nyt hänestä on parempi, että keskustelun vetää nuorempi ohjaaja ”eikä mikään täti.”

Itsetunto on tässä iässä jo ihan hyvä, mutta kiusaamisesta jäi tosi pitkälle epävarma olo. Vaikka sitä yritti sulkea mielestään pois, ajatteli silti, että miksi minä, onko minussa jotain vikaa?

Yksittäisen ihmisen kokemuksesta voi kuitenkin syntyä itseä suurempaa. Tiilillä on unelma tehdä jotain, jolla on väliä. Jotain muuta kuin pelkkiä peukunnostoja somessa.

Sellainen olisi koulu, jossa ei kiusattaisi.

Koululaitos on kuitenkin se, jossa opetetaan ihmisille elämän ensiaskelia. Eikö siellä voitaisi opetella taiteen avulla myös tunnetaitoja? Että oppilas ymmärtäisi itseään, toiveitaan ja pelkojaan.

Kun jo päiväkodeissa ja kouluissa opittaisiin käsittelemään tunteita ja olemaan empaattisia, olisi helpompi toimia myös isommilla areenoilla. Ehkä jopa niillä valtioiden välisillä leikkikentillä.

Juttuun on haastateltu myös erikoistutkija Sofia Lainetta Nuorisotutkimusverkostosta sekä Arja Tiilin lapsuudenystävä Satu Kanervaa.

Lue myös: Neuvoja kiusatulle, vanhemmalle ja kiusaajalle

Ammatiltaan koreografi, taiteellinen ja tuotannollinen johtaja. Töissä Arja Tiili Dance Companyssa, joka tekee ja tuottaa tanssiesityksiä. Tällä hetkellä ensisijainen on Break the Fight -hanke.Kuka?

Arja Tiili

Syntyi 1972 Helsingissä.

Opiskeli Tukholman kuninkaallisessa balettikoulussa ja Teatterikorkeakoulun koreografilinjalla.

Ammatiltaan koreografi, taiteellinen ja tuotannollinen johtaja.

Töissä Arja Tiili Dance Companyssa, joka tekee ja tuottaa tanssiesityksiä. Tällä hetkellä ensisijainen on Break the Fight -hanke.

Harrastaa salilla käyntiä, uintia ja hot joogaa.

Aikoo seuraavaksi hankkia vihdoin ajokortin ja matkailla enemmän kotimaassa.

Break the Fight

* Käynnistetty 2014

* Koululaisille suunnattu työpajojen sarja, jossa käsitellään koulukiusaamista

* Työpajoihin on osallistunut 6 000 nuorta ympäri Suomen

* Järjestää myös ammattitanssiesityksiä, jotka kertovat uskalluksesta olla oma itsensä

www.breakthefight.net

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »