Siirry sisältöön
Kasvu

Liian suuri ego lapsella?

06.05.2016 Paula Posti Mostphotos

Aina pitää olla esillä ja äänessä, jatkuvasti on saatava ihailua ja ihmettelyä osakseen. Kaikki on saatava heti, ja tarpeet ovat rajattomat. Mistä nämä itsekeskeiset pikkuprinsessat ja -prinssit tulevat?

Ihminen on persoonallisuustutkijoiden mukaan noin puolet perimää ja puolet ympäristöä, sanoo sosiologi, tietokirjailija Janne Viljamaa.

Kasvatus ja ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden. Saman perheen lapset poikkeavat usein ominaisuuksiltaan: yksi lapsista toimii pelkästä otsan rypistyksestä, mutta toinen saattaa totella vasta kolmannesta kovaäänisestä käskystä.

Persoonallisuus muovautuu perimän pohjalta erilaiseksi eri ympäristössä. Tietty geeni laukeaa tietyssä ympäristössä. Kun lapsi on voimakas, äänekäs, lahjakas ja huomionhakuinen, hänellä on isommat mahdollisuudet kehittyä hemmotelluksi curling-lapseksi kuin hiljaisella, vähemmän lahjakkaalla ja passiivisella, sanoo Viljamaa, jonka tuorein kirja Narsistivanhemman varjossa ilmestyi viime syyskuussa.

Curling-lapsella tarkoitetaan lasta, jonka elämän vanhemmat ovat pyrkineet tekemään mahdollisimman vaivattomaksi ja valmiiksi. Kaikki vastoinkäymiset on pyritty lakaisemaan pois ja pettymykset on korvattu. Koska lapsi on saanut kaiken, mitä on halunnut, hän ei ole joutunut pettymään, eikä sietämään pettymyksiä, mikä olisi kuitenkin tärkeä taito.

Keskeneräinen ego

Vanhempien tulee toimia peileinä ja minän muokkaajina: rajoittamalla lasta vanhempi asettaa tämän egolle rajat.

Voi olla, että narsistiset piirteet eivät koskaan näy selkeästi, jos lasta opetetaan jakamaan ja hänelle opetetaan sosiaalisia taitoja, uskoo Viljamaa.

Lapsesta voi kasvaa narsistisesta häiriöstä kärsivä, suuruusharhainen ja sosiaalisesti kyvytön, jos hänet kasvatetaan siten, että hän uskoo olevansa kaikkien yläpuolella, ja jos kaikkea, mitä lapsi tekee, pidetään hyvänä.

Tällainen lapsi ajattelee aina ensin itseään ja näkee kaikki vääryydet ja syyn epäonnistumisiin muissa. Hänellä on kaikki oikeudet ja muilla velvollisuudet.

Paitsi ylenmääräinen ylistäminen myös laiminlyönti, alistaminen ja mitätöinti voivat johtaa narsismiin.

Vaikka narsismi kumpuaa lapsuudesta, lasta on liian varhaista diagnosoida narsistiksi. Hänen egonsa kehitys on vielä kesken, joten hänen persoonallisuuttaan voi ohjata suotuisampaan suuntaan.

Tärkeät rajat

Ongelmaperheissä vuorovaikutus on häiriintynyt ja lapset ovat astuneet aikuisen saappaisiin, sanoo Janne Viljamaa.

Noissa perheissä ei-sana on jäänyt käyttämättä. Vanhemmat eivät ole halunneet, jaksaneet tai ymmärtäneet rajoittaa lapsensa toimintaa.

Kun lasta ei kiellä, ei synny riitoja eikä tarvitse kinastella.

Osa lapsista voi olla erityisen voimakkaita vaatimuksissaan tai uuvuttavia sitkeydessään, jolloin pyrkimys sopuun voi houkutella väsyneitä vanhempia. Onhan helpompaa, kun ei kiellä: silloin ei synny riitoja eikä tarvitse kinastella.

Jos lapsi ei kuule kieltoja, hän uskoo olevansa aikuisen yläpuolella ja alkaa pitää aikuista palvelijanaan.

Pahimmassa tapauksessa lapsi tottuu määräämään, millä säännöillä perheessä toimitaan. Aluksi valta tuntuu lapsesta hyvältä, mutta vähitellen hän alkaa halveksia heikkoa aikuista.

Pahimmillaan se voi johtaa alisuoriutumiseen. Jos lapsi ei voi kunnioittaa vanhempaa tai opettajaa, hän tottuu saamaan kaiken.

Aikuisen tulee toimia pettymyssuodattimena lapselleen. Hänen tulee annostella pettymykset lapsen kestokyvylle sopiviksi. Pitää muistaa, että liialliset ja toistuvat pettymykset murskaavat itsetunnon, sanoo Viljamaa.

Kohtuulliset pettymykset ja vastoinkäymiset auttavat lasta tuntemaan itsensä ja kokemaan maailman realistisesti. Kenenkään elämä ei ole pelkkää paistetta ja karkkipäiviä. Vanhemman tulee myös opettaa, miten pettymyksiin suhtaudutaan ja miten niistä selvitään.

Lapsi tarvitsee selvät rajat, joiden noudattamisesta palkitaan, ja aikuisen, joka pystyy uskottavasti vahtimaan näitä rajoja.

Ei-sana on lapselle kuin betoniporsas, joka ilmoittaa hänen egonsa rajat. Järkevästi rajoittavassa ja kannustavassa ympäristössä lapsi oppii siirtämään tarpeentyydytystään.

Viljamaa arvelee, että jokaisessa päiväkotiryhmässä ja koululuokassa on lapsia, joiden on hyvin vaikea sulattaa ei-sanaa. He kokevat kieltämisen narsistisena loukkauksena ja käsittelevät sitä aggressiolla pelleillen, hölmöillen tai alisuoriutuen.

Lapsuudessa opetellaan ihmisiksi

Kanssakäymisen taidot eivät sisälly perimään, vaan rakentuvat vuorovaikutuksessa läheisten ihmisten kanssa. Lapsi tarvitsee normi-, tapa- ja moraalikasvatusta.

Vanhemmat ovat lapsen ensimmäiset ja tärkeimmät opettajat. Perheessä opitaan, miten ihmisten kanssa ollaan. Kouluikään mennessä lapsen olisi hyvä tietää, miten porukassa toimitaan.

Keskustelu oikeudenmukaisuudesta tulisi aloittaa jo kolmivuotiaana.

Moraalinen kompassi ei ole meissä valmiina, muistuttaa Janne Viljamaa.

Aikuinen opettaa lasta omalla esimerkillään ja keskustelemalla heikomman asemasta ja reiluudesta. Lasta pitää muistuttaa, että toisen aika voi olla omaa arvokkaampaa, toisen asia omaa tärkeämpi ja heikompi isomman siivun tarpeessa kuin itse on.

Kun heikomman tukeminen ja keskustelu oikeudenmukaisuudesta aloitetaan jo kolmivuotiaana, lapsi kasvaa huomaamaan epäreiluudet ja puuttuu niihin.

Lapsi seuraa syntymästään alkaen, miten vanhemmat häneen suhtautuvat. Kun toivottava käyttäytyminen hyväksytään, se lisääntyy ja se, mitä pidetään ei-toivottavana ja kiellettynä, vähenee.

Johdonmukaisuus kasvatuksessa on tärkeää: se luo turvallisuutta. Sääntöjen pitää pysyä samoina ja molempien vanhempien toimia samalla tavalla. Lapsen taidot kehittyvät vanhemman ohjauksessa harjoittelemalla. Tottumus syntyy toistosta.

Kun elää moraalinen kompassi viritettynä ja vallankäyttötyylistään tietoisena, pystyy toimimaan uskottavana esimerkkinä. Lapselta ei voi vaatia sellaista, mitä ei itse pysty tekemään, muistuttaa Viljamaa.

Terveesti rakentunut itsetunto ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä, jotta elämässä pärjäisi. Tunteiden hallinta, mielialan säätely ja itsehillintä ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen avainasioita.

Itsehillintä auttaa lyömään jarrut päälle, kun tekisi mieli mojauttaa, möläyttää tai varastaa. Tiukka yliminä auttaa hillitsemään impulsseja ja saamaan asiat hoidettua. Se kasvattaa luonteen lujuutta.

Sosiaalisesti taitavan on helppo saada kavereita ja päästä joukkoon mukaan. Oppiminenkin edellyttää toimivaa vuorovaikutusta.

Yhdeksi syyksi Pisa-tulosten heikentymiseen on arveltu lasten ja nuorten sosioemotionaalista pahoinvointia.

Terveellä tavalla narsistinen ihminen tietää, mitä osaa ja mitä ei. Hän osaa arvostaa muiden osaamista ja pystyy antamaan tilaa muillekin. Hänen ei tarvitse olla koko ajan äänessä ja osoittaa pätevyyttään.

Lapsi tarvitsee myönteisen minäkuvan rakentumiseen paljon myönteistä palautetta, kiitosta ja onnistumisen kokemuksia siis aikuisten aikaa ja kehuja.

Joutuuko toisia huomioonottavaksi kasvatettu lapsi sivuutetuksi?

Jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta ja toivoo, että lapsi pärjäisi elämässään, mutta joskus pärjääminen ja hyvätapaisuus tuntuvat olevan ristiriidassa. Vanhempia voi huolestuttaa, selviääkö kiltiksi ja toisia huomioonottavaksi kasvatettu lapsi. Vai jääkö hän aina viimeiseksi, joutuuko sivuutetuksi, jopa hyväksikäytetyksi?

Nyky-yhteiskunnassa suositaan sekä itsensä esille tuomista että tuotteistamista, mutta hyvin käyttäytyvän on opittava olemaan myös jämäkkä. Pyynnöistä voi kieltäytyä ja omista oikeuksista, paikoista ja vuoroista voi pitää kiinni myös kohteliaasti.

Lapsuus on sosiaalisen kehityksen tärkeintä aikaa, mutta myöhemminkin voi oppia.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »