Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Kuritusväkivallan alla kasvaneet

07.08.2020

Olin ekaluokkalainen, kun olimme kerran pikkusiskoni kanssa kahden kotona. Äidillä oli säkissä matonkuteita. Ajattelin, miten hauska niissä olisi uida. Levitimme värikkäät kuteet lattialle ja sukeltelimme niiden seassa. Meillä oli hauskaa! Kun äiti tuli kotiin töistä, hän ei ilahtunut. Hän veti vyötäröltään isosolkisen vyönsä. Muistan, miten kauhuissani olin pelkästä näystä. Sitä en muista saimmeko oikeasti selkäämme. Todennäköisesti äiti ei sittenkään hennonut antaa meille selkään.

Lasten kurittaminen lailla kiellettiin Suomessa vasta 1984. Elin siis lapsuuteni kuritusväkivallan sallivassa ilmapiirissä ja väkivallan uhka oli läsnä usein. Pahimmillaan vanhemmat vitsailivat kurituksella: ”jos et nyt tottele, tulee koivuniemen herra tanssimaan takapuolellesi”. Kun vanhemmilta paloi pinna, oli aivan sallittua purkaa se lapsiin. Ajateltiin, että tottelematon lapsi ansaitsikin sen. Lapsi oli syyllinen vanhempien hermojen menetykseen silloinkin kun käyttäytyi vain lapsellisesti. Ei vanhempien tarvinnut selitellä tai vaivautua miettimään, miksei lapsi osannut käyttäytyä niin kuin hänen vanhempien mielestä olisi kuulunut käyttäytyä.

On mahdotonta jälkikäteen selvittää, kuinka paljon lapset saivat tuohon aikaan selkäänsä vain sen vuoksi, että vanhemmat eivät jaksaneet olla kuuntelevaisia vanhempia. Väkivaltainen kurittaminen oli lyhyellä tähtäimellä helppo ratkaisu. Lapset vaiennettiin väkisin. Pitäkööt mölyt mahassaan, ajateltiin yleisesti. Nyt tämä nykyisten isovanhempien sukupolvi paheksuu ”kurittomia” lapsiamme. Heidän mielestään lapset kun on niin helppo laittaa ”kuriin”. Tällaisia neuvoja saavat usein varsinkin vanhemmat, joiden erityislapset oireilevat käytöksellä. Toki onneksi on myös ymmärtäväisempiäkin isovanhempia.

Kuritusväkivalta on haitallista lapselle. On yhtä vähän syitä hyväksyä kuritusväkivalta kuin mikään muukaan väkivalta. Se on aina loukkaus lapsen, puolustuskyvyttömän pienen ihmisen ruumiillista koskemattomuutta vastaan.

Me kuritusväkivallan aikaan eläneet lapset saimme vanhemmiltamme haitallisen mallin ratkaista kasvatusongelmia. Tiedämme sen olevan väärin, mutta koska muutakaan mallia emme saaneet, meillä saattaa olla kaksinkertainen työ vanhemmuustaitojen kanssa. Kaksinkertainen siksi, että haitallinen malli pitää oppia pois ja etsiä itse sen tilalle uusi, toimivampi. Mistä sen löytäisi?

Televisio tarjoaa Supernannya, mutta hänen jäähypenkkirangaistuksensa (naughty chair) on suomalaisten kasvatusasiantuntijoiden mukaan keskiaikainen. Se opettaa lapselle vain sen, että vanhempi jyrää. Koiran kanssa voi mennä koirakouluun, mutta mihin mennä lapsen kanssa? Perheneuvolaan on vaikea päästä, ja se on monesti turhan järeä ratkaisu. Miksei meillä voisi olla kaikille avoimia vanhemmuuskouluja, joissa opetettaisiin kannustavaa kasvatusta ja tunnetaitoja? Perhekerhot ja tulevat perhekeskukset olisivat oivia paikkoja vanhemmuuskouluille.

Jatkan tästä aiheesta seuraavassa postauksessa.

 

Tuija Siljamäki

 

Aiemmin samasta aiheesta:

Kuritusväkivalta katkesi minuun

Kannustavan kasvatuksen vinkkejä:

Kasvata kannustaen!

Mannerheimin Lastensuojeluliiton kasvatussivut

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »