Mikä on lapsesi äidinkieli- pakko valita yksi.

Julkaistu 20.2.2020

“Mutta mikä näistä kolmesta puhutusta kielestä on lastenne äidinkieli?”
Paikkana lasteneuvola.
Maana Suomi.
Vuosi 2020.

Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Suomi ja Ruotsi ovat molemmat virallisia kieliä. Kuitenkin Suomi sallii vain yhden äidinkielen valitsemisen virallisiin papereihin ja tietoihin.

Meidän lapsemme puhuvat ja ymmärtävät kolmea kieltä. Olemme vääntäneet heidän äidinkielestään ja monikielisyydestään siitä lähtien kun raskausviikolla 8 selvisi, että minä olen kaksikielinen.

Meille on tehty hyvin selväksi, että kaksikielisyys on ihan kiva juttu, mutta muistakaa, että on ensiarvoisen tärkeää, että yksi niistä kielistä on kuitenkin sitten vahvempi kuin toinen. Mieluiten suomi.
Tämä on sikäli ristiriitaista, että lukuisat tutkimukset kuitenkin osoittavat, ettei monikielisyydestä ole mitään haittaa lapselle. Kuitenkin jostain syystä sillä argumentilla ratsastetaan edelleen. Siitä huolimatta, että teoria on kumottu kerta toisensa jälkeen.

“Tämä ja muut kaksi- ja monikielisyystutkimukset osoittavat selkeästi, että useamman kielen oppiminen varhaislapsuudessa ei ole suinkaan riski tai haitta, jota pitäisi välttää. Perusteita sille, että lapsen pitäisi ensin keskittyä yhden kielen oppimiseen, ei ole. Tulokset viittaavat päinvastaiseen. Tärkeää ei olekaan kielten määrä, vaan se, että kieliympäristö on kaikilla sen kielillä riittävän rikas, joka mahdollistaa niiden oppimisen. Tällä tavoin kehittyvästä monikielisyydestä voi olla hyötyä ajattelutoimintojen kehitykselle.”

Meille muistutettiin neuvolassa, että on ensiarvoisen tärkeää, että lapsi oppii yhden kielen niin hyvin, että voi olla akateemisesti pätevä sillä. Ja sitä ei voi kuulemma tehdä jos pitää tasaisesti yllä kahta kieltä tai jopa kolmea. Täytyy valita yksi pääkieli johon keskitytään.

Jäin miettimään mitä tarkoitetaan käsitteellä akateemisesti pätevä?
Uskallan varovaisesti väittää, ettei suurin osa suomalaisista täysin yksikielisistä ihmisistä taida suomea akateemisesti pätevällä tasolla.

Ihmiset, jotka arvostelevat kerta toisensa jälkeen perheiden valintaa olla kaksi- tai monikielisiä tuntuu unohtuneen yksi tärkeä asia. Samalla kun he kärkkäästi arvostelevat ja kertovat miten kaksikielisyys voi aiheuttaa sen ettei mitään kieltä osaa kunnolla, tai sen että muutenkin oppiminen hidastuu, eivät he tunnu ymmärtävän arvostavansa samalla kohteensa identiteettiä.

Suurin osa kaksi- ja monikielisistä perheistä kantaa mukanaan myös useampaa kulttuuria, ei pelkästään kieltä. Ja iso osa kulttuuria on sen kielen taitaminen.
Kun olin seurustellut Puolison kanssa vuoden vietin minä Sveitsissä 3 kuukautta. Kun Puoliso kävi luonani ensimmäistä kertaa, sanoi hän vasta silloin oikeasti oppineensa tuntemaan minut. Kun hän näki minut käyttämässä toista äidinkieltäni, liikkumassa sujuvasti siinä kulttuurissa, sama ihminen, mutta kuitenkin niin erilainen.

Väitän, että jokainen kulttuuri pitää oman tapansa olla, käyttäytyä ja puhua. On ilmaisuja jotka eivät taivu toiselle kielelle. On viittauksia historiaan ja sanaleikkejä jotka aukeavat vain jos osaat kielen.

Meidän perheemme ei ole pelkästään monikielinen vaan uskallan väittää meidän olevan myös monikulttuurisia. Sveitsiläisyys asuu vahvasti minussa ja olen puhunut lapsille vain ja ainoastaan sveitsinsaksaa siitä lähtien kun he ovat syntyneet. Englanti ei ole minulle ja Puolisolle äidinkieli, ei misään nimessä, vaikka ironista onkin, että jos äidinkielen määritelmä on, että taitaa sen akateemisesti, niin akateemiset lopputyömme me olemme molemmat tehneet Englannissa, englannin kielellä. Puoliso sai parhaan mahdollisimman arvosanan, minä toiseksi parhaan. Että aika vahvoilla sekin kieli meillä taitaa olla.

Lapsillemme taas englanti on enemmän kuin vain koulussa opittu kieli. Kuopus on elänyt neljä viidesosaa elämästään engalnninkielen ympäröimänä, Esikoinen kaksi kolmasosaa elämästään. He ymmärtävät englanniksi vivahteita yhtä hyvin kuin suomeksi tai sveitsinsaksaksi. Ja he puhuvat englantia keskenään.
Kuka heidän tapauksessaan on sanomaan ettei se olisi heidän äidinkielensä. Heidän kulttuuriinsa, siinä missä suomalaisuus tai sveitsiläisyys.

Lähes puolet maailman lapsista elää kaksikielisessä ympäristössä.
On hassua miten siitä huolimatta halutaan rajoittaa perheitä identifioimasta itseään monikielisiksi äidinkieliä myöten. Monikulttuurisuus tunnutaan ymmärtävän, mutta jostain syystä virastot ja käytännön tavat eivät halua luopua ajatuksesta, että ihminen voi puhua vain yhtä kieltä täydellisesti.

Olen samaa mieltä siinä, ettei lapselle, jolla ole mitään siteitä vaikkapa ranskankieliseen alueeseen tulisi voida nimetä ranskaa äidinkieleksi vain sen perusteella, että hän vaikkapa käy ranskankielistä päiväkotia. Jos kotona tai ympäristössä ei kieli ja kulttuuri muutoin tule lapselle vahvasti elämään, ei hän välttämättä koskaan opi kieltä niin sanotun täydellisesti.
Se ei välttämättä ole tarkoituskaan. Vanhemmat saattavat olla täysin tyytyväisiä siihen, että lapsen äidinkielenä on suomi, ja ranska on vain kiva lisä siinä sivussa.

Ongelma olemmekin me perheet, jotka emme oikein varmaksi nyt osaa neuvolassa vastata mikä kieli lapsella on vahvin. Yritin mutista, että kyllä ne kaikki kolme ovat yhtä vahvoja, vähän eri alueilla vain.
Vastaus ei kelvannut. Loplta menin siitä mistä aita oli matalin ja sanoin lasten puhuvan ehkä täydellisimmin suomea juuri nyt. Sekään ei täysi pidä paikkaansa, on monia sanoja joita he eivät edes tiedä suomeksi vaan käyttävät niissä englanninkielisiä tai sveitsinsaksan käsitteitä.

Suomi on täynnä meidänkaltaisia perheitä.
Annetaan meille ja heille rauha olla monikielisiä ja monikulttuurisia. Annetaan näille perheille rauha identifioitua monikulttuurillisiski ja monikielillisiksi.
Uskon nimittäin, että sen sallimisesta on paljon enemmän hyötyä kuin haittaa.
Ja voinen kertoa teille tähän loppuun vielä salaisuudenkin.
Ihan hiljaa vain kuiskaan ”Tiedättekö, ihan hyvä minustakin tuli. Kahden kielen ja kulttuurin välissä kasvanut.”

Hyvää kansainvälistä äidinkielen päivää (21.2.2020), puhuit sitten yhtä tai monta kieltä äidinkielenäsi, ole ylpeä niistä jokaisesta!