Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Vieraskynä: Vartissa vauva-arkeen

17.11.2019

Se oli aivan tavallinen arkipäivä. Olin lomalla ja koko päivän olin saanut viihdyttää itseäni pihatöissä ja kylän miesten kanssa huoltoaseman pihassa. Oltiin haukuttu etelän norpansuojelijat, maidonjuonninkieltäjät ja kasvissyöjät. Täydellisen tietämättömyyden suomalla itsevarmuudella olin ottanut kantaa tämän syksyiseen kummalliseen hirvenvasakatoon. Mieli täynnä alkukantaisen uhon nostattamaa mielihyvää kurvasin kotipihaan.

En kerennyt edes sammuttaa ajokkiani, kun näin vaimon tormaavan kuistille vastaan. Kuuli varmaan auton äänen sisälle. Ilmeestä näki, että jotain erikoista on nyt tapahtunut. Ei hän tuolla tavalla ollut vastaani rientänyt paitsi seurustelumme alkuaikoina, mutta siitä oli jo niin kauan, että pahin huuma oli kyllä hellittänyt. Kysyin heti autosta noustessa, että mikä on. Vaimo odotti, että pääsin lähemmäs ja sanoi sitten, että hänelle oli äsken tullut puhelu. Kunnasta oli soitettu ja kerrottu, että pienelle vauvalle etsitään kiireisesti sijaisvanhempia ja tarvittaessa tehtävään pitää pystyä sitoutumaan 18 vuodeksi. Eli vauvasta täysi-ikäiseksi. Ja että tämä pitää päättää nyt heti. Ja että jos otetaan, niin heti pitää tulla hakemaan. Istuin kuistin tuolille, kaappasin vaimon syliin ja sanoin, että tämä kuulostaa meidän tehtävältä.

Olimme aiemmin käyneet vaimon kanssa puolisen vuotta kestävän kurssin sijaisvanhemmuuteen ja perhehoitajan tehtävään. Oikeastaan koko sijaisvanhemmuus oli ollut ensin vaimon idea. Pitkään olin sitä vastustellut, mutta pikkuhiljaa kiinnostukseni asiaan oli kypsynyt. Vaimo oli toiminut viisaasti, ei ollut tuputtanut asiaa väkisellä, vaan antoi minun rauhassa mutustella ja miettiä. Lopulta olimme lähteneet kurssille ja sen päätyttyä olin itsekin sitä mieltä, että sijaisvanhemmuus olisi hyvä elämäntapa. Tarvetta ainakin olisi ja merkityksellisyyden kokemus olisi taattu. Kurssi oli haastava mutta hyvin antoisa. Siinä piti penkoa oman elämän ja parisuhteen hyvät ja huonot hetket läpi ja kirjoitella ne paperille. Ja jos ei itse osannut tai halunnut niitä penkoa, niin tapaamisissa valmentajien kanssa asiat kyllä käytiin läpi.

Nyt oltiin siis siinä tilanteessa, että teoria oli muuttumassa käytännöksi. Ja kaikista tavanomaisista toimintatavoista poiketen valmistautumisaikaa ei ollut tämän enempää. Samalta istumalta ilmoitimme viranomaiselle, että vauvalle saa ruveta lyömään nuttua niskaan, me tulemme hakemaan. Kovalla tohinalla haalittiin mummolasta kantokopat ja vaatetta ja kaupasta tuttipullot, äidinmaidonkorvikkeet, tutit ja muut vehkeet. Vasta tässä vaiheessa tulin miettineeksi, että tuleekohan sieltä tyttö vai poika. Samalla mietin sitä, että pienen vauvan sijaisvanhemmaksi pääseminen on harvinainen sattuma. Yleensä sijoitettavat lapset ovat hiukan vanhempia.

Ajomatkalla vauvan noutopaikkaan huomasin, että hetki sitten koettu alkukantaisen uhon tunne oli muuttunut jotenkin herkäksi oloksi, mutta samalla koin suurta tärkeyttä. Tähän hetkeen, tähän päätökseen olin mielessäni valmistautunut. Sijaisvanhemmuuden mukanaan tuoma vähän erilainen elämä iloineen ja huolineen oli vielä tuntemattomana edessä. Olimme kuitenkin varmoja asiastamme ja halustamme tehdä parhaamme. Emme olisi yhtään parempia kuin kukaan muukaan tavallinen vanhempi ja tätähän kurssilla olikin painotettu: tavallisuus, normaalijärkisyys ja kyky tunnistaa omat vahvuudet, heikkoudet ja jaksamisen rajat olisivat riittäviä avuja.

Tätä kirjoittaessa vauva-arki, johon jouduttiin täysin valmistautumatta, menee jo aika mukavasti. Vauva tuhisee omassa pienessä korisängyssään. Yhteistyö eri tahojen kuten viranomaisten, lapsen biologisen huoltajan ja neuvolan kanssa sekä kirjaamiskäytännöt alkavat olla tuttuja. Omien lastemme reaktiot yllättävään perheenlisäykseen on käyty läpi ja tasoiteltu. Ja hoitoapua heiltä riittää!

Etukäteen pidin yhtenä haastavimmista asioista sitä, että perhehoitoon sijoitettuun lapseen on pystyttävä kiintymään kuin omaansa mutta hänen suhdettaan biologisiin vanhempiin on koko ajan tuettava, jotta lapsi jonain päivänä pääsisi palaamaan vanhempiensa tai vanhempansa luo. Se on koko homman päämäärä. Eli sijaisvanhemmaksi ei mielestäni kannata ryhtyä paikatakseen vaikka lapsettomuutta. Tai korvatakseen jotain muuta puuttuvaa elämässään. Lainassa ne on omatkin lapset ja nämä varsinkin.

Nimimerkki: “Vauva-arkeen varttitunnissa”

Yksi vastaus artikkeliin “Vieraskynä: Vartissa vauva-arkeen”

  1. galadriel sanoo:

    Että minä rakastan tämmöisiä ihmisiä!!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »