Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus jaetaan syksyn aikana kaikkiin Suomen alakouluihin Väestönsuojelusäätiön ja Suomen pelastuslaitosten avustuksella.
Väestönsuojeluopas lapsille kuulostaa ajatuksena kauhealta, mutta on hyvin tehty ja luultavasti aika tärkeä kirja
Aamulehti (30.9.) kertoo poikkeuksellisen isosta harjoituksesta Suomessa. Siinä valmistaudutaan toimintaan häiriö- ja poikkeustilanteissa. Harjoitus keskittyy lehden mukaan erityisesti sodan uhkaan.
Saman päivän Helsingin Sanomissa Jussi Niemeläinen kertoo kolumnissaan Ukrainassa saaduista kokemuksista. Sota-aikanakin arki puskee nopeasti läpi kuin luonto ihmisen hylkäämällä kesämökillä. On vain pakko. Elämää on jatkettava ja silti sota-ajoista kerrottaessa sota täyttää koko tilan ja arki jää vaille huomiota.
Sota, sotilaat ja aseet näkyvät nyt kaikkialla. Huolestunut tai jopa säikähtänyt kriisipuhe ryöpsähtää Suomessa kerta toisensa jälkeen ja olemmehan toki saaneet maistaa itänaapurin sotaa jo monin tavoin. Itärajan sulkeutuminen vaikuttaa etenkin rajamaakunnissa, ukrainalaisten lähettämiä drooneja on putoillut myös Suomen puolelle, Venäjä käy hybridi- ja informaatiosotaa täälläkin ja kauheita tarinoita Ukrainasta kuullaan niin tänne pakoon tulleilta kuin sinne auttamaan lähteneiltä suomalaisiltakin. Kaikki sinne lähteneet suomalaiset eivät ole selvinneet hengissä.
Tuntuukin tavallaan hyvin sopivalta, että Lasten keskus on juuri julkaissut väestönsuojelusta selkokielisesti ja lapsentasoisesti kertovan kirjan Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus. Se tuntuu hyvin sopivalta ja epäilemättä tarpeelliselta, mutta kaikuvatko siinä myös militarisoituvan yhteiskunnan asettamat uudet, kovat vaatimukset myös lapsille?
Tärkeää asiaa näpsäkässä paketissa
Ihan käytännön tasolla kirja on erinomainen. Se käy kohderyhmä huomoiden riittävän perusteellisesti läpi sen, mikä on väestönsuoja, mitä siellä tulee olla ja lisäksi sen, mitä kotivaran pitäisi pitää sisällään. Tämä kaikki ei ole tiedossa monella aikuisellakaan. Vanhemmille syntynee motivaatio perehtyä asiaan jos lapsi tämän kirjan isnpiroimana ryhtyy tenttaamaan, missä meidän kotivaramme on, entä missä väestönsuoja.

Ukrainasta saadut opit korostavat väestönsuojatietämyksen merkitystä. Täällä on rakennettu väestönsuojia 1950-luvun lopulta eteenpäin, mutta varautumista on tehty lähinnä ydinonnettomuus mielessä. On varauduttu siihen, että suojassa ollaan pitkään. Ukrainan sota on opettanut, että väestönsuojaan mennään jopa monta kertaa päivässä ja siellä ollaan alle tunnista kolmeen tuntiin. Eikä suojaan hakeutumiseen ole aikaa kuin pari minuuttia.
Suomessa väestönsuojia on kansainvälisesti vertaillen paljon. 50 500 suojassa on tilaa noin 4,8 miljoonalle ihmiselle. Iso kysymys Suomessakin on, ovatko suojat riittävän hyvässä kunnossa, osataanko niitä ylläpitää ja osataanko ne ottaa käyttöön. Väestönsuojat pitäisi huoltaa kerran vuodessa ja isompi tarkastus pitää tehdä kymmenen vuoden välein. Laki ei enää edellytä, että niille on nimetty hoitaja, mutta sellainen kannattaisi olla.
Jääkö tilaa muulle kuin kriisille?
On silti helppo nähdä huolestuttavana jos lastenkin todellisuus on pelkkää uhkaa ja kriisiä. Tämä kirja yksin ei sitä tee eikä sellaista edistä. Se on neutraaliudessaan enemmänkin rauhoittava. Kaikki sujuu ja lopussa syödään pullaa. Mutta sitä uhkaa pukkaa joka tuutista, joten pelkona on, että lastenkin arki alkaa olla sillä kyllästetty. Se puolestaan ei povaa hyvää yhteiskunnallisen kehityksen kannalta.

Matti Waitinen, Marjo Nygren. Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus. Lasten keskus 2026. 37s.
Venäjä on tästä hyytävä esimerkki. Yhä synkeämpään fasismiin syöksyvässä itänaapurissa lapsia militarisoidaan ja maa eristäytyy. Karjalan Sanomat kertoi 26. elokuuta, että Venäjällä uusi opetussuunnitelma vähentää vieraiden kielten opetusta. Lisäksi tulee uusi oppiaine ”Venäjän hengellinen ja moraalinen kulttuuri”. Sen tavoitteena on lasten ja nuorten maailmankuvan kehittäminen ”perinteisten arvojen pohjalta”. Jo aiemmin lisätty Isänmaan turvallisuuden ja puolustuksen perusteet -oppiaine jaetaan kahteen pakolliseen kurssiin. Esimerkiksi Ian Garnerin kirjasta Z-sukupolvi, Venäjän fasistiset nuoriso- ja lapsisotilaat (Docendo 2024) voi lukea, millaista meininki on. Toisen kuvan tarjoilee dokkari Mr. Nobody Against Putin (2025), jossa kuvataan Venäjän kouluissa tapahtunutta muutosta. Alakoulut ympäri Venäjää muuttuivat värväysalustoiksi ja militaristinen propagandakoneisto läpäisi koululaitoksen.
Kaltevan pinnan argumentoinnin kanssa on silti syytä olla varovainen. Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus tuskin on askel tiellä kohti, militarisoitunutta, fasistista suomalaista yhteiskuntaa. Varautuminen on järkevää ja sen voi tehdä maalailematta liikaa piruja seinille.
Ja eipä siinä, minä aikoinaan aloitin tähän blogiin kirjoittamisen selviytymistaitoja painottavalla tekstillä, jossa totesin, että kasvatamme lapsiamme selviytymään yhteiskuntajärjestelmään, joka ei itsessään näytä erityisen elinkelpoiselta.
Pasi Huttunen